Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Aamulenkin maaginen voima

image

Jyväsjärven maisemat eikun kaunistuvat!

Tervetuloa FitFashioniin

Minulla on olleet jutut viimeaikoina vähissä, enkä ole viitsinyt tyhjästä kirjoittaa ihan ajanpuutteen vuoksikaan. Ajattelin nyt kuitenkin palata aiheeseen aamulenkki. Omassa ohjelmassani aamulenkkien määrä on lisääntynyt viimeaikoina niin että aina kun vain mahdollista teen aerobista 30min. -60 min heti herättyäni

 Jos ainut mahdollisuus on tehdä salitreeni aikaisin aamulla jätän aamukävelyn väliin. Olen huomannut vuosien varrella että yksinkertaisesti voin paremmin kun strattaan päivän ulkoilulla. Tätä olen nyt noudattanut n. kuukauden ja tuntuu että hiukan huonomman vuoden jakson jälkeen keho alkaa ihan oikeasti vihdoin toimia. Vaikka kuinka ollaan sitä mieltä, ja tutkimuksetkin ovat osoittaneet että rasvaa palaa yhtähyvin ilta aerobisella, itselläni paino on ollut aina helpoiten hallittavissa tälläisten jaksojen aikana jolloin olen liikkunut paljon aamuisin. Päivä rytmi lähtee ihan loistavasti käyntiin, lenkin jälkeen on nälkä ja ruokarytmikin lähtee rullaamaan mukavasti. Illalla ei tule sorruttua mihinkään ylimääräisiin hiilaritainnutuksiin, kun on tieto siitä että aamulla kukonlaulun aikaan nouset ylös lenkille. Yksinkertaisesti elämänhallinta paranee kun aamuisen kävelyn aikana ehtii pyöritellä tulevan päivän tapahtumia. Tällä hetkellä tavoitteeseeni sopii parhaiten tasasykkeinen reipas kävely. Tällöin keho ei rasitu liikaa, ja voimia jää salitreeniin ja työpäiviin riittävästi. Myös luonto heräilee kovaa vauhtia mikä on kaunista katseltavaa. 

Huomenna aamulla starttaakin kone Kreetalle, joten maisemat eikun paranevat. 

 

6 kommenttia

  1. Nimetön kirjoitti:
  2. Katerina Alezandra kirjoitti:

    Ihanaa matkaa! 🙂 Ja totta noi aamu ulkoilut on parhaita! 🙂

    http://katerinaalezandra.blogspot.fi/

  3. Platinum kirjoitti:

    Apua, miten voin nyt seurata sua blogilistalla? Se löytää vain blogspotin vanhemman version :-0

    • minna kirjoitti:

      Heippa 🙂 kun palaan reissusta mun pitää liittää blogi sinne! Kivoja lukuhetkiä siihen asti!

    • minna kirjoitti:

      Nyt blogi on päivitetty blogilistalle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *