Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Joulu saapuu ja rauha laskeutuu

*) sisältää mainoslinkkejä

Jotenkin tämä aika on mennyt taas kuin huomaamatta. Koko syksy on ollut tavallaan kiireinen, tuntuu ettei ole jäänyt mitään mieleen muuta kuin koulu ja koulu ja pitkä harjoittelu. Nyt olen sitten onnekseni lomalla ja olenkin pikkuhiljaa päässyt jo rauhoittumaan tulevaan jouluun.  Olihan siinä syksyssä paljon kivaakin kuten Turkin reissu, synttärit ja parit muut juhlat. Hyvä vaan että aika meni nopeasti, ja kohta päästään kevääseen. Odotan aina paljon vuoden vaihdetta, jotenkin siitä saa mukavasti kivaa tsemppiä ja on hyvä aika aloittaa jotakin uutta uuden vuoden kunniaksi.

20161214_215640

Olen joskus päättänyt etten koskaan aloita blogia siitä että anteeksi kun en ole kirjoittanut, mutta nyt kyllä lupaan etten koskaan lupaa enää kirjoittaa useammin,  kun en kuitenkaan näköjään pysty siihen mitä lupaan. Päivittelen kun ehdin ja sillä selvä. Asiasta kolmanteen, oletteko muuten käyneet katsomassa jouluvaloja? Täytyy sanoa että minusta Helsinki on todella edustava joulukaupunki, kansainvälistä meininkiä kertakaikkiaan.

20161217_170005

Jouluksi matkustan kotiseudulleni Iisalmeen ja aion vain rentoutua ja nauttia maaseudun rauhasta. Palaan kyllä Helsinkiin jo pian maanantaina ja olenkin motivoitunut pienen tauon jälkeen treenaamaan taas kunnolla ja meinaan panostaa ensi viikolla siihen  kun kerran on aikaa.

20161218_191302

Maanantaina kävin muuten *Junkyardin jouluaamiaisella ihastuttavassa Cafe Balderissa, mukaan saimme hienot Filan vaatteita.

img_20161219_084619

*Housut  ja *paita tulivat tarpeeseen ja ovat osoittautuneet mukaviksi päällä. Varsinkin legginssien materiaali on aivan ihana, sellainen pinnasta hiukan liukas ja joustava jos tiedätte ja niissä on korkea vyötärö mikä on  liikkuessa ja treenatessa vain plussaa.

20161221_093156

Ihanaa ja rauhallista joulua jokaiselle, muistakaa hemmotella läheisiänne ja ennen kaikkea itseänne.

20161212_223349

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto