Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Kerrankin yksi järkevä laihdutuskirja

Yhteistyössä: Mellakka Helsinki

Palataanpas taas positiivisiin aiheisiin. Uusi laihdutuskirja  80/20 on kivasti  poikkeava kaikkien tarkkojen ruokavalioiden joukossa. Kaikille ei vain   sovi se että kanat punnitaan ympäri vuoden ja joillekin, itse asiassa aika monillekin tämä aiheuttaa ahdistusta ja saattaa laukaista jopa ahminta kohtauksia, syömishäiriöitä, ja muutenkin vääristynyttä suhdetta syömiseen.   ”Idea kirjasta syntyi hullusta ajatuksesta – mitä jos ihmiset eivät enää tekisi tiukkoja laihdutuskuureja? Mitä jos   keskittyisimme pysyvään tasapainoon, jonka myötä myös kilotkin karisevat kuin itsestään?”, kertovat 80/20   Ruokavaliotyökirja – Opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon –kirjan kirjoittaneet Mia Karlsson ja Marika Venäläinen.

Tutkimuksissakin on todettu, ja käytännössäkin se on nähty että laihdutuskuurit  usein lihottavat. Silti vuodesta toiseen uusi tai uudelleen syntynyt dieetti saa naiset innostumaan. Joko tämä olisi se ratkaisu päästä eroon ylimääräisistä kiloista ikuisiksi ajoiksi?”, kirjoittajat pohtivat. Vastaus on ikävä kyllä edelleen sama kuin aina ennenkin – ei ole. Kirjan mukaan ratkaisu ei löydy sokerittomasta, viljattomasta, maidottomasta tai vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, vaikka siltä se saattaa välillä vaikuttaa.

”Tiukat dieetit eivät toimi, sillä mikään tiukka rajoitus ruokavaliossa ei voi toimia pysyvästi. Mieli kyllästyy ja kaikki kielletty näyttää houkuttelevalta. Siksi halusimme lähestyä ruokavaliota täysin toisesta kulmasta: hyvä ruokavalio voi sisältää herkkuja. 80% hyvällä ruokavaliolla voi saavuttaa terveyshyötyjä ja 80% hyvällä ruokavaliolla voi saada painon putoamaan. Riittää, kun ruokavaliosta 80 % on järkeviä valintoja, loput voi tehdä omien makumieltymystensä mukaan.”

Kirjasta löytyy myös maukkaita reseptejä.

Kirjan kirjoittajat Mia Karlsson ja ravitsemusterapeutti Marika Venäläinen ovat olleet rakentamassa muun muassa maailmalla menestynyttä See How you eat -applikaatioita. Kirjan reseptiikasta vastaa Mari Moilanen ja sen kustantaa Readme.fi.

Lue lisää:

http://seehowyoueat.fi/

 

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto

Kaupallinen yhteistyö

Naistenpäivän kunniaksi suukkosuu ja rypyt sileäksi – Pistos partyt 26.2

Kaupallinen yhteistyö: Bellaz Beauty Center ja Ergoline Sun Studio

Nyt sinulla on huippu mahdollisuus freesata itsesi kevääksi. Tuntuuko että kasvot roikkuvat ja huulet ovat pelkkä viiva kasvojen keskellä? Ensi sunnuntaina 26.2 olisi tilaisuus saada rypyt sileäksi ja huulet muhkeammaksi huippuhintaan. Sun Studiolla järjestetään pistot party jossa Natalia  Bellaz Beauty Centeristä tekee erilaisia täyteaine hoitoja.

Naistenpäivän kunniaksi tarjous:  Jos tuot ystävän niin saat 20e alennusta per henkilö. 

Olin eilen ystäväni Tiinan mukana kun hänen huulet ja nasolabian juonteet täytettiin, muutos oli huikea. Joskus aiemmin ihmettelin miten hän voikaan näyttää vaan päivä päivältä kauniimmalta, mutta yksi syy olikin tässä. Tiinan huulia on täytetty ja hänen suupielien juonteet nenän sivussa eli nasolabian juonteet ovat täytetty. Itse harkisten myös juuri tuota nasolabianeiden täyttämistä, mutta huulissa koen täytettä olevan jo luonnostaan ihan tarpeeksi 😉

Puudutusaine vaikuttamassa.

 

Täyteainehoidot ovat tätä päivää, niiden tarkoitus on palauttaa ihon nuorekkuus, poistaa ryppyjä, ja tehdä huulista täyteläisemmät.

Tiinan kasvoille käytettiin Juvéderm hyaluronihappoa.

 

Nuorena iho sisältää paljon hyaluronihappoa ja kollageenia, joka saa ihon näyttämään freesille ja nuorekkaalle. Kun ihminen vanhenee hyaluronihappo ja kollageeni vähenee ja iho alkaa rypistyä ja veltostua mikä vanhentaa ulkonäköä.

Hyaluronihappoa on valmiiksi  ihmisessä,  kuten kudoksissa, nivelissä ja silmissä. Ihossa se kohottaa ihoa ja pitää sen kiinteänä.

Botuliini eli tunnetummin  botox on taas lääke, jota käytetään lääkkeellisen käytön  lisäksi  esteettisiin toimenpiteisiin. Kauneutta hoidettaessa botoxia injektoidaan ihoon erittäin pieniä määriä rentouttamaan lihaksia.

Botoxin teho perustuu lihaksen toiminnan lamauttamiseen: Lihas rentoutuu, ja lihaksen päällä olevat rypyt oikenevat. Botoxia ei laiteta koskaan huuliin, joten yleisesti käytetty termi ”botoxhuuli” on täysin väärä ilmaisu.

 

Hoidot toteuttaa pitkän linjan ammattilainen Natalia  Bellaz Beauty Centeristä Sun Studion tiloissa . Natalia toimii myös pistoshoitojen kouluttajana, joten hänellä on varmasti paras mahdollinen näkemys siitä mikä sinun kasvoissasi näyttää parhaimmalta. Esimerkiksi huulten muotoilu on taitolaji joka voidaan tehdä tyylillä, ilman että sitä juurikaan edes huomaa muutakuin asiakkaan kaunistuneena olemuksena. Huulia ei mielestäni edes kannata täyttää liikaa, tällöin vältetään tyylitön ” Tuksumainen” lopputulos.

Lopputulos Tiinan kasvoilla pari tuntia hoidon jälkeen. Lopullinen tulos on näkyvissä vasta seuraavina päivinä jolloin ihon punoitus ja turvotus laskevat lopulliseen muottiinsa.

Hyödynnä huippu edullinen tarjous:

KOMBO HOITO 299€ 1 alue botox sekä 1ml filleriä

Sisältää yhden alueen esteettisen botox hoidon sekä täyte aine hoidon
(Teosyal, Juvaderm, Radiant)

HUULTEN MUOTOILU 190€ 1ml

(Teosyal, Juvaderm, Radiant)

Ja tosiaan ystävän mukana tuodessasi saat alennusta 20€ per henkilö.

Tiedustelut ja ajanvaraus partyihin Sun studiosta p. 09-3252515, mainitse varatessasi koodi: Tyttö sinä olet vahva.

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto