Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Vapaus – miltä se tuntuu kahleiden jälkeen

Kun mieltä kuormittavasta suhteesta pääsee irti, ei mieli kulje välttämättä samaa tahtia tekojen kanssa. Vaikka tiedän tehneeni täysin oikein, ensimmäiset pari viikkoa olivat raskaimmat. Oli niitä hetkiä kun yöllä  heräsi kesken unien ja etsi sängystä  sitä toista kadonnutta kumppania. Oli aamuja jolloin heräsi, ja tajusi ettei kukaan enää herätä. Silloin nousi pintaan ne hyvät hetket ja uniin saattoivat tulla myös hyvät muistot pahojen lisäksi. Vaikka on ollut paljon pahuutta ja petosta, on myös ollut hyvää josta on pidetty kynsin hampain kiinni ja uskottu siihen vielä lisää. ”Kyllä kaikki järjestyy ja saat anteeksi”. Ja lisänä käsitys  ja usko rakkauden kaikkivoipaisesta voimasta.

Lopulta anteeksi antamatonta sitten oli niin paljon ettei enää voinut antaa anteeksi, tai ehkä voi muttei enää elää niiden asioiden kanssa, eikä varmasti unohtaa koskaan.

Minulla oli sama tunne kun joku olisi  kuollut, ensin en usko sitä todeksi, enkä usein varsinkaan yöllä herätessäni muista mitä on tapahtunut.

Kuva: JH kuva

Huomaan kuitenkin että nyt viikkojen päästä olen vapautuneempi, minun ei tarvitse olla kokoajan olla varuillaan ja pelätä mitä tulee seuraavaksi.  Onko se joku mustasukkaisuus kohtaus jolla minua piinataan koko yö, onko se joku toinen nainen joka ottaa yhteyttä kun on saanut tietää totuuden. Onko se joku viimehetken peruminen yhteiseltä matkalta, vai olenko minä yhtäkkiä riittämätön mihinkään ja toisella on vaan huono olla ja tarve osoittaa ärtymystään minulle haukkumalla ja alistamalla. Nämä asiat olivat arkipäivää viimeisen kahden vuoden aikana. Olin tosi usein alakuloinen,  itkuinen ja väsynyt. Koulussa sain käyttää kaikki luennot tekstailuun, missä selvitettiin milloin mitäkin ja vapaa-aikakin meni pitkälti toisen asioiden hoidossa, ja omia asioita  juuri ja juuri riman alta suorittaen. Toki sitten näistä palkinnoksi  ja anteeksi sain satoja sydämiä ja rakkauden tunnustuksia.

Sanat eivät kuitenkaan riittäneet korvaamaan tekoja, vaan joskus antoi vaan  olla kun ei yksinkertaisesti jaksanut enää tapella ja oli pakko suoriutua omista velvoitteista. Satunnainen onnistunut reissu tai viikonloppu auttoi jaksamaan ja unohtamaan kaiken mitä pinta alleen kätki.

Nyt ajatukseni ovat vähemmän ja vähemmän  tapahtuneessa, ja annan vain ajatusten tulla ja mennä  sen enempää niihin takertumatta. On yksi kanava mistä tuo juttua koskeva henkilö saa minun yhteyden enkä voi sitä kokonaan estää, mutta kauempaa näen vielä selvemmin hänen epävakautensa, enkä juuri reagoi hänen juttuihinsa. Viesteistä huomaa hyvin epävakaalle henkilölle tyypillisen jatkuvan rakastan sinua/vihaan sinua, emotionaalisen luotaantyöntämisen ja takaisinvetämisen.

Huomaan eron jo muutamassa viikossa miten olen muuttunut. Nauran paljon enemmän, ja olen jotenkin vahvempi. Olen nähnyt enemmän ystäviäni, pitänyt heihin enemmän yhteyttä ja jaksanut tutustua jopa uusiin ihmisiin. Treeni kulkee paljon paremmin ja vuorokausi rytmi on paljon selkeämpi, Voin suunnitella tulevaisuutta ihan eri mielellä.  Aiemmin tuntui että vaikka lyötiin lukkoon jotain,  sattui usein jotain ihan viime hetkellä, ettei suunnitelma toteutunut.

Henkistä väkivaltaa jota olen kokenut vähätellään usein suhteessa, vaikka se voi pahimmillaan olla vielä kuormittavampaa kuin fyysinen väkivalta. Se voi viedä pahimmillaan toimintakyvyn ja laukaista esimerkiksi vakavan masennuksen. Tuohon olisi omakin tilani voinut aivan hyvin mennä. Onneksi itse alan voida pikkuhiljaa paremmin ja näen selvästi tulevaisuuden hyvänä ja täynnä mahdollisuuksia.

Jos olet kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa, niin myös maksutonta apua on saatavilla. Usein ulkopuolinen ammattilainen näkee asian selvemmin ja osaa ohjata elämääsi oikeille raiteille. Alla muutamia linkkejä joihin kannattaa tutustua, ja tarvittaessa ottaa rohkeasti yhteyttä.

Nollalinja

Naisten linja

Naistenkartano ry

Suomen valkonauhaliitto

 

Lue myös: Avoin kirje patologiselle valehtelijalle ja pettäjälleni ja Miltä tuntuu elää patologisen valehtelijan kanssa.

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto