Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

24 KYSYMYSTÄ JOULUSTA

Kuva A-lehdet / Johanna Myllymäki

Bongasin Queen of everything -blogista joulupostauksen joka sisälsi kysymyksiä joulusta. Ajattelin luoda hiukan joulumieltä vastaamalla kysymyksiin myös itse. Huomaan että suhtautuminen jouluun on aikuisena muuttunut. Nykyään voisin elää ilman yhtäkään joulukoristetta tai kuusta, mutta toki arvostan sitä että Eveliina on laittanut meille kauniin joulun ollessani Tansaniassa. En oikein välitä etukäteis hössötyksestä ja silloin kun olen laittanut joulun itse kotiin, on se tapahtunut yleensä aika lähellä jouluaattoa. Välttelen ehkä kaikkea kaupallisuutta ja turhaa rojua. Kaikista tärkeintä on olla läheisten kanssa, sekä muistaa joulun tarkoitus ja sanoma.

On joulun aika, mitä luet?

En ole hetkeen lukenut mitään muuta kuin koulukirjoja, mutta olen saanut blogin kautta kirjan Intohimo ja Jere Karalahden elämänkerran jotka odottavat hyllyssä avaamistaan. Mietin että otan jomman kumman mukaan lomalle, mutta tavaran paljoudesta johtuen kirjat jäivät kotiin. Luen varmaan joulun aikaan naistenlehtiä ja selailen ehkä joitakin blogeja.

Suosikki jouluelokuva?

Lumiukko on klassikko, josta tulee lapsuus mieleen. Muita jouluelokuvia olen katsellut hyvin vaihtelevasti, joten niitä ei hirveästi tule mieleen.

Missä vietät mieluiten pyhät? 

Olen viettänyt paljon erilaisia jouluja, ja hyvinkin erilaisissa paikoissa. Paikalla ei ole niinkään väliä, kunhan läheisiä ja rakkaita ihmisiä on ympärillä. Silloin kaikki on hyvin. Nyt olen parhaillaan matkalla Iisalmeen äitini luokse.

Lempi joululaulu?

Enkeli taivaa ja  hmmm. Jostain syystä tykkään Hoosiannasta, vaikka sitähän lauletaan jouluna ja pääsiäisenä. Silloin kun olen laittanut joulun kotiin on kuunneltu Frank Sinatran joululevyä klassikoineen, siitä tulee hyvä tunnelma.

Milloin avaatte lahjat? 

Jouluaatto iltana. Pari lahjaa olen avannut jo ennakkoon, joita en ole voinut ottaa mukaan reissuun. Lapsena avasin lahjoja joskus jo aamulla.

Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot?

En todellakaan. Petteri ja Pyry ainakin on…

Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?

Läheisten kanssa olemista.

Kaikkien aikojen suosikkisi jouluherkuista?

Varmaan sitten kinkku ja laatikot.

Testi: kumpi on parempaa, lahjojen antaminen vai saaminen?

Molemmat on yhtä kivoja, noin yleisesti pidän enemmän lahjojen antamisesta.

Oudoin saamasi lahja?

Vuosia sitten ystäväni Alanin työpaikalleni tuoma lahja. Ei ole julkaisukelpoinen, lol.

Millainen lahjojen paketoija olet? 

Viimevuosina olen käyttänyt paketointi palveluita, tai ostanut lahjapusseja. Joskus innostuessani olen tehnyt hyvinkin erilaisia paketteja. Muistan joulun kun paketoin kaikki lahjat Voguen sivuihin ja päällystin ne vielä sellofaanilla. Yleisesti jos olen paketoinut itse, olen panostanut hommaan jotenkin enemmän. Taisi olla vähän tekemisen puute, lol.

Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?

Minulla ei ole ollut vielä yhtään joulupaitaa, eikä ole tänäkään vuonna. Joulumekkoja sen sijaan on ollut useana vuonna, ne ovat olleet joko punaisia tai tai jollain tapaa kullan kimalteisia.

Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?

Aito kuusi ja kynttilät. Mummolan tunnelma.

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?

Olen tehnyt monta piparkakkutaloa aikanaan, viimevuosina ovat talot jääneet rakentamatta.

Suosikkipuuhasi joululomalla?

Ulkoilu, rentoutuminen ystävien kanssa, salilla käynti, syöminen.

On jouluaatto, mitä kupissasi on? 

Missä ihmeen kupissa?

Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi? 

Arpoisin sen toiselle kummilapselleni.

Mitkä värit tekevät joulusi?

Punainen, valkoinen, kulta.

Mistä jouluperinteestä et pidä tai minkä skippaat vuosittain? 

Ei minulla ole mitään erityisiä perinteitä, mitä en voisi toteuttaa. Kaikkia ei varmasti kylläkään tule toteutettua.

Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi? 

Kerran Tansaniassa ja kerran Kanarialla.

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?

Kinkkua/kalkkunaa. Laatikoita, rosollia, silliä, salaattia. Perinteisiä jouluruokia.

Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?

VALKOISET, meillä niitä ”sisustusvaloja” tosin käytetään ympäri vuoden 😉

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai -päivästä?

Varmaankin aatosta, ei päivällä niin väliä. Tunnelma edelleen tärkein.

 

Sydämessä pienessäkin asuu Joulun taika, pysähdy siis sinäkin, nyt on juhlan aika.

Iloa ja rakkautta jokaisen lukijani jouluun ❤️

Instagram / Facebook / Bloglovin’

Snapchat: vahvatytto

Lue myös:

Onko paras ihminen se jolla on eniten kiire

Tammisaaressa joulumarkkinoilla

Edellinen juttu:

Mikä onnistui ja mistä olen kiitollinen vuonna 2017

 

 

 

Mikä onnistui ja mistä olen kiitollinen vuonna 2017

Legginssit *TÄÄLTÄ Kuva A-lehdet / Johanna Myllymäki

 

Pääsin eroon petollisesta ihmisestä

Varmasti vuoden merkittävin käänne tapahtui ihan alkuvuodesta, nimittäin pari vuotta kestänyt valheeseen perustunut parisuhde sai päätöksen. Lopulta kaikki epäilykset valheellisuudesta osoittautuivat oikeaksi. Ihminen jonka kanssa elin oli sisältä täysin läpimätä. Valheita paljastui lopulta niin paljon, ettei ollut enää puhettakaan että haluaisin pitää tuollaisen ihmisen kanssa enää minkäänlaista yhteyttä. Irti pääsy tapahtui siis lopulta suhteellisen helposti ilman ylitsepääsemättömiä kaihoisia tunteita. Olin vapaa ja onnellinen, enkä koe minkäänlaista suurta katkeruutta, enkä vihaa. Kun jälkeenpäin katsoo, näen että parin vuoden ajanjakso ei ollut koko elämän mittakaavassa paljon. Nyt elämä jatkuu paljon viisaampana.

Legginssit *TÄÄLTÄ Kuva A-lehdet / Johanna Myllymäki

Matkustelin ihanissa paikoissa

Olen erityisen kiitollinen siitä että sain matkustella paljon. Pääsin käymään veljeni luona Saksassa kesällä, ystäväni kanssa Sisiliassa syksyllä ja kesken pimeimmän talvikauden isän puolen perheeni luona Tansaniassa. Kaikki reissut olivat omalla tavallaan hyvin merkityksellisiä ja tärkeitä.  Italiassa ja Saksassa kävin ensimmäistä kertaa elämässäni, ja Tansanissa ovat puolet juuristani joten reissun tärkeyttä ei voi edes sanoin kuvailla. Lisäksi kävin kerran Tallinnassa, sekä kerran Tukholmassa. Tietty kävin myös eri paikoissa kotimaassa, mutta olen huomannut että asuessani Helsingissä pysyn melkein mieluiten täällä. Vuoden kruunaa vielä uudenvuoden vietto Levin talvisissa maisemissa.

Legginssit *TÄÄLTÄ Kuva A-lehdet / Johanna Myllymäki

Opiskelu etenee

Opinnot ovat menneet mukavasti eteenpäin ja opintopisteitä on jo yli puolen välin. Opinnäytetyö on alussa, ja sen pitäisi olla vuoden päästä valmis. Sen jälkeen olisi vielä puoli vuotta aikaa saada koko paketti kasaan ja olisin vapaa jälleen kohti uusia haasteita. Olen onnellinen siitä että olen päässyt jo tähän asti, enkä ole ihan alkutekijöissä enää. Kärsimättömälle, nopea liikkeiselle, sekä työtä ja toimintaa rakastavalle persoonalle kuten minulle neljän vuoden opiskelu projekti on iso juttu. Matka on tuntunut pitkälle ja kiviselle välillä, mutta nyt valoa on jo näkyvissä tunnelin päässä.

Legginssit *TÄÄLTÄ Kuva A-lehdet / Johanna Myllymäki

Seesteinen mieli

Pienestä talvi väsymyksestä huolimatta, koen olevani rauhallinen ja seesteinen. Ei ole paniikkia mistään asiasta, kaikki järjestyy ja olen avoin kaikelle tulevalle. Olen tavannut vuoden aikana hienoja ja vähemmän hienoja ihmisiä, ja olen kiitollinen kaikista kohtaamisista ja elämänkokemuksesta. Jotenkin olen löytänyt lisää sellaista sisäistä rauhaa. Vuoden vaihde on minulle mieluista aikaa, ja saan aina Tammikuussa sellaista virtaa tehdä kaikki asiat hiukan paremmin ja reippaammin. Pahin pimeys alkaa olla silloin ohi ja voi alkaa suuntaamaan kesää kohti. Olen kiitollinen vuodesta 2017 kaikinpuolin.