Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Miten teen liikunnasta mukavaa

Liikunnan merkitys elämässäni

Liikunta on ollut suuri osa elämääni oikeastaan aina. Liikunta on kuulunut jokaiseen viikkooni lähes aina luontevana osana, useita kertoja. Olen mieltänyt/harjoitellut liikunnan harrastamisen samanlaiseksi itsestäänselvyydeksi kuin syöminen ja nukkuminen.  Minulla on ollut erilaisia tavoitteita liikuntaan liittyen, viimeaikoina oikeastaan ei. Nykyään liikunta on osa hyvinvoinnistani huolehtimista, harrastukseni  ja merkittävä osa elämääni. Kaikki eivät saa liikunnasta mielihyvää ja tämä on ymmärrettävää. Jos et ole koskaan treenannut mitään lajia ja kuntosi on heikko on ihan normaalia, ettet saa liikunnasta mitään muuta kuin pahan olon. Jos jopa lähikauppaan käveleminen tai sohvalta nouseminen on raskasta, niin miten voisitkaan nauttia jostain oikeasti kuormittavasta. Uusi tapa tarvitsee muodostuakseen kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä, kun kunto kohoaa hyvä olo ja halu liikkua nousee väsymyksen yli. Miten sitten voisit tehdä liikunnasta mieleisempää?

Tieto

Tieto siitä että vierivä kivi ei sammaloidu ja saa minut voimaan hyvin auttaa liikunnan tärkeyden ymmärtämisessä ja sen jatkuvassa harrastamisessa. Liikunta parantaa fyysistä ja psyykkistä terveyttä, se antaa virtaa arkeen ja auttaa painonhallinnassa. Liikunta on ollut minulle aina tärkeä ajatusten selvittäjä ja terapiamuoto. Lenkkipolulle ja salille ovat jääneet lukuisat huolet ja murheet. Liikunta estää sairastumista, kuten flunssia, sekä aerobinen liikunta vaikuttaa positiivisesti sydämen, keuhkojen ja verisuonten toimintaan. Pitkäaikaissairaudet pysyvät paremmin loitolla, hyvä kunto ehkäisee korkeaa verenpainetta, sydänkohtauksia ja aivohalvauksia. Halu voida hyvin ja pysyä terveenä vielä usean kymmenen vuoden päästä motivoi liikkumaan.

Sosiaalisuus

Liikunta on mitä parhainta sosiaalista ajanvietettä. Ystävien kanssa treenaaminen ja aktiivinen tekeminen on palkitsevaa ja tuo usein myös parempia tuloksia. Kun sovit treenaavasi seurassa, riski treenien välistä jättämiseen pienenee ja toisen motivointi on välitöntä. Kahvilassa istumisen sijaan, ajatus ja keskustelu kulkee usein paremmin vaikkapa kävelylenkillä. Liikunnan jälkeinen voittajafiilis on kiva jakaa jonkun toisen kanssa.

Pakkoliikunta pois

Väkisin on turha treenata, pidän esimerkiksi nyt lepopäivää ja käyn korkeintaan kävelyllä. Kroppa on viikon aiemmista treeneistä ihan jumissa ja lepo tulee tarpeeseen. Palautuminen on ensiarvoisen tärkeää. Usein ylitreenaus aiheuttaa pohjatonta väsymystä ja vie ilon tekemisestä.  Ruokavalion kanssa saattaa tulla myös tällöin helpommin ylilyöntejä. Itse pidän ainakin yhden tai kaksi suunniteltua lepopäivää viikossa.

Selkeä aikataulu

Aikatauluttaminen helpottaa elämää treenaamisesssakin. Itse treenaan yleensä aina samaan aikaan päivästä, mikä sopii muihin ohjelmiin. Jos viikko on rikkonainen, mietin etukäteen milloin treenaan ja sovin aikataulut. Pidän treenejä ihan samanlaisina menoina kuin kaikkia muitakin, yhtä tärkeinä. Silloin kun treenaaminen on jo luonteva osa arkea, asiaa ei tarvitse enää sen kummemmin miettiä vaan aika löytyy kuin itsestään.

Mukavat treenivaatteet

Heitä vanhat ja rumat treenivaatteet pois ja hanki tilalle piristävät treenivaatteet jotka ovat mukavat päällä ja tukevat harrastustasi. Kivoissa ja hyvin istuvissa treenivaatteissa tekeminen on mukavaa ja helpompaa. Kuka myöskään haluaisi että treenivaate korostaa juuri niitä huonoja puoliasi.  Kenkiin kannattaa panostaa erityisesti koska niillä on suuri vaikutus jalkojen hyvinvointiin ja lajin mukaan valittu kenkä parantaa suoritusta.

Ei se koko vaan se muoto

Liikunta on laihdutuskeinona tutkitusti melko tehoton. Vaikka et liikkuisikaan painonpudotuksen toivossa, etkä halua laihduttaa, on liikunnalla vaikutusta kehonmuotoon ja sitä kautta näytät jokatapauksessa paremmalta. Kun rasvan alla on lihasta keho on ryhdikäs. Liikunnalla saat aikaan freesimmän olemuksen ja kapeamman uuman ilman että sinun tarvitsee olla laihdutuskuurilla. Liikunta lisää myös myönteistä suhtautumista itseensä ja sitäkautta parantaa itsetuntoa.

Erilaiset haasteet ovat motivoivia ja haastan säännöllisesti myös itseäni. Osallistun 

24.-26.8.2018 järjestettävään 

* Real Training Camp goes The Park Hietsu
-weekend campiin.

Leirillä on vielä muutama paikka vapaana – Tule sinäkin 

Musta sydän Apple  Seuraa Musta sydän Apple

 

 

Viisi vinkkiä miten saada parempi itsetunto

Kesä on mennyt kuin hujauksessa ja blogi on elänyt hiljaiseloa nämä ihanat helteiset ajat. Asia mihin törmään jatkuvasti erilaisissa yhteisöissä ja ihmisten kesken on ihmisten huono itsetunto ja huono itseluottamus. Ajattelin avata blogi hiljaisuuden keräämällä listaksi muutamia itse hyväksi koettuja, omaa oloa ja itsetuntoa parantavia asioita. Joskus jokin asia, tilanne tai ihmissuhde saattaa viedä itsetunnon hetkeksi nollaan, mutta sitä voi alkaa työstämään tietoisesti askel askeleelta paremmaksi.

Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet

Jokainen meistä on yksilö, erilainen ja ainutlaatuinen. Jos ei hyväksy itseään eikä arvosta itseään, joutuu helposti jatkuvasti  tilanteisiin, jotka vain vahvistavat huonoa itsetuntoa. Itseään pitää epäonnistuneena ja virheellisenä, eikä sitä voi sietää. Jokainen meistä on epätäydellinen ja virheellinen yksilö, se on normaalia, eikä siitä kannata tehdä sen isompaa numeroa. Pienistä mokista on ihan turha murehtia, kukaan ei pysty täydellisyyteen.

Tee työtä tunteaksesi itsesi

Huono itsetuntemus lisää usein huonoa itsetuntoa. Eniten elämässä joudumme olemaan itsemme kanssa, joten kannattaa panostaa siihen että tuntee itsensä hyvin ja osaa tulkita tunteitaan ja omaa käytöstään. Omat arvot pitää tiedostaa ja pyrkiä toimimaan niiden mukaan. Omia hyviä puolia ja vahvuuksia kannattaa korostaa ja lähteä sitä kautta työstämään heikkouksia. Omien heikkouksien ja vahvuuksien listaaminen ihan paperille, auttaa meitä tunnistamaan niitä itsessämme.  Pienistäkin onnistumisista kannataa muistaa kiittää ja onnitella itseään. Kannattaa  myös miettiä että oletko tyytyväinen tämän hetkiseen elämään ja onko jotain mitä voisin muuttaa?

Puhu itsellesi positiivisesti

Negatiivinen itsepuhelu lisää huonoa fiilistä itsestä, eikä ole pidemmän päälle kannattavaa. Mieluummin kannattaa lähteä työstämään heikkouksia positiivisen kautta. Jos esimerkiksi ei viihdy omassa kehossa ja pitää itseään lihavana, ei valitus auta. Kannattaa miettiä voisiko itsensä hyväksyä sellaisena kuin on tai sitten vaihtoehtoisesti löytää järkevät keinot millä pääsisi tavoitteeseensa. Itsensä kannustaminen hyvällä on palkitsevampaa kuin itsensä piiskaaminen huonon kautta. Oma keho on lahja ja sitä kannattaa kohdella rakkaudella.

Kanna itsesi ylpeydellä

Huono ryhti ja ”anteeksi kun olen olemassa” asenne latistaa itseluottamusta entisestään. Ole reippaasti selkä suorassa se mikä olet, niin muutkin huomaavat sinun olevan eduksesi. Ei kannata esimerkiksi valita vaatteita, jotka ovat liian pieniä tai tuntuvat epämiellyttäviltä päällä. Ryhdikäs olemus parantaa oloa, antaa uskottavuutta ja sitä kautta myös vuorovaikutuksesi muihin ihmisiin paranee. Tähän lisään myös sen, että jos olet hyvä ja ystävällinen muille niin se säteilee useimmiten takaisin ja tätäkin kautta positiivisuuden kehä jatkuu ja itseluottamuksesi paranee.

Keskity kokonaisuuteen

Pieniin asioihin takertuminen ja murehtiminen saattaa lannistaa ja viedä turhaa energiaa. Kannattaa keskittyä enemmän suuriin linjoihin ja elämään kokonaisuutena. Mieti mitkä ovat todella elämässäsi tärkeitä asioita ja keskity niihin. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja jokaisella meistä on jokin taakka kannettavana.

Aurinkoisia päiviä ja rakkautta jokaiselle juuri alkaneeseen Elokuuhun. 

Rakkaudella: Minna

Musta sydän Apple  Seuraa Musta sydän Apple

Instagram / Facebook / Bloglovin’

Lue myös:

Rooma – Unelmien kaupunki