Onko nykynaisen kohtalo elää lapsettomana sinkkuna?
Luin tuttuun tapaani aamulla Hesaria ja silmiini osui juttu:
Tiina aloitti seksisuhteen, joka syveni, mutta sitten asiat menivät oudoiksi – moni nuori nainen päätyy ”häilyvään suhteeseen”, jossa on läheisyyttä mutta ei lupauksia (Juttu on vain tilaajille.)
Häilyvät suhteet ovat koskettaneet myös minua itseäni aikuisen elämäni aikana. Olen ollut muutamassa kunnollisessa parisuhteessa elämäni aikana mutta täytyy ikäväkseni todeta, että melkein parhaat perheen perustamis vuodet olen elänyt sinkkuna tai juurikin tällaisissa häilyvissä suhteissa. Jutussa kerrotaan, että nainen on usein ihastunut ja haluaisi vakiintua ja seurustella. Yhdessä tehdään asioita, kuten vakiintuneet pariskunnat. Mies ei kuitenkaan halua sitoutua. Tunnistan tämän, mutta myös naisen voi olla vaikeaa sitoutua.
Jutussa esiintyy kolme kolmekymppistä naista. Kaikki korkeakoulutettuja ja kauniita. Silti parisuhteen muodostaminen on ylivoimaista. Suhteet ovat jotenkin häilyviä. Naiset ovat jo varautuneet viettämään lopun elämäänsä yksin. Kaikilla jutun naisilla ei ole kokemusta kunnollisesta parisuhteesta vielä ollenkaan. Oikean miehen löytäminen koetaan todella hankalaksi tai melkein mahdottomaksi. On myös totta, että naisia on Helsingissä enemmän kuin miehiä. Kaikille ei riitä miestä.
Ennemmin sinkkuna kuin huonossa suhteessa
Minusta mieluummin onnellinen yksin kuin huonossa tai välttävässä suhteessa on ihan fiksu tapa ajatella. Huonoon suhteeseen ei kenenkään tarvitsisi tyytyä, varsinkaan jos joutuu kokemaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai muuta epäinhimillistä kohtelua. Tosin sekin, että tuntee olevansa parisuhteessa vajaa ja näkymätön on erittäin hyvä syy pohtia suhteen järkevyyttä. Kuitenkin parin etsiminen ja löytäminen on ihmiselle luontaista ja itse ainakin nautin hyvässä parisuhteessa olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta. Toki elämä voi olla rikasta ja antoisaa sinkkuna, itse en vain koe sitä omakseni. Tuntuu, että perinteinen parisuhteen kaava on kadonnut jonnekin muinaisiin muistoihin ja nykyään vaan säädetään ilman sen kummempia lupauksia tulevasta. Yhteistä tulevaisuuden suunnittelua pitkitetään. Lapsen hankintaa siirretään myöhemmäksi ja myöhemmäksi kunnes huomataan sen olevan pahimmassa tapauksessa liian myöhäistä.
On ristiriitaista, että nykyään ihmiset kouluttautuvat mahdollisimman pitkälle ennen lasten hankintaa. Koulutuksella saavutetaan viisautta muilla alueilla mutta unohdetaan siitä huolimatta se tärkeä fakta, että raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskit ja lisääntyvän naisilla heti 35 ikävuoden jälkeen. Moni hankkii lapsen nykyään tietoisesti yksin. Miehet saattavat taas suunnitella elämänsä niin, että nelikymppisenä löytyy hedelmällisessä iässä oleva ihanne kumppani mutta totuus saattaa olla toinen. Hesarin jutussa muistutettiin myös siitä, että 40% avioliitoista päättyy eroon. Kannattaa siis harkita tarkkaan kenen kanssa ryhtyy avioliittoon, koska tilastojen perusteella niin moni päätyy naimisiin väärin perustein. Toki voihan olla, että avioliitto on hyvä jonkun aikaa kunnes päätyy eroon.
Pelko syynä sitoutumiskammoon?
Miten parin muodostuksesta tuli näin vaikeaa? Luulen, että moni pelkää pahinta. Entä jos joutuukin pettymään kun on ensin antanut kaikkensa. Moni ajattelee varmasti, että sinkkuna on mukavaa ja ihanan vapaata. Tinder ja some yleensäkin antavat ennennäkemättömät mahdollisuudet tutustua ihmisiin ja saattaa tuntua, että seuraavalla swaipilla voi tulla edellistäkin parempi kumppani vaihtoehto. Arvot ovat ehkä muuttuneet ja pitkiä suhteita tai elämän mittaista kumppanuutta ei enää arvosteta niin paljon? Ihmiset ovat ehkä itsekkäämpiä ja etenevät elämässä enemmän oma etu edellä, kompromisseja ei enää osata tehdä? Luovutetaanko nykyään liian herkästi ja annetaanko periksi heti kun jotain pientä kitkaa?
Mikä on sinun mielestäsi syy siihen, että parinmuodostus on niin vaikeaa nykypäivänä ja moni päätyy elämään tyytyväisenä tai tyytymättömänä lapsettomana sinkkuna?
Itse en edes halua lapsia. Vakavan suhteen kyllä, mutta en ole toistaiseksi löytänyt ketään, jonka kanssa sellaisen muodostaisin. Itseä ei edes jatkuva säätö kiinnosta, mutta ei sopivan kumppanin löytäminen ole helppoa. Lasten hankintaa lykätään varmasti myös työelämän vuoksi. Lapsensaanti vaikuttaa varsinkin naisten uraan (ikävä kyllä) monesti negatiivisesti. Lapsi ei myöskään ole mikään itseisarvo enää, mikä on hyvä, koska kaikista ei ole vanhemmiksi.
Totta. Kumppanin löytäminen on helppoa. Työelämä vaikuttaa toki päätökseen lasten hankinnasta mikä on tavallaan sääli. Työt odottavat mutta tavallaan lasten saantiin ikä ei ole rajaton. Kiitos kommentistasi. <3
Miten oon nyt vasta löytänyt sun blogin! Tosi mielenkiintoisia ja ajankohtaisia tekstejä. 🙂 Kiitos, että herättelet ajatuksia. Nyt ahmin sun postauksia! 😀
Ihana kuulla, että olet löytänyt blogini. Kiitos palautteesta ja mahtavaa kevättä. <3