Joogafestival järjestettiin kuun vaihteessa Kaapelitehtaalla. Tämä oli ensimmäinen kertani vastaavanlaisessa tapahtumassa ja ajattelin kertoa teille vähän tunnelmia. Näytteilleasettajia oli runsaasti ja muutenkin ihmiset olivat löytäneet tapahtuman hyvin. Tunnit olisi kannattanut ehdottomasti varata ennakkoon, nimittäin suurin osa tunneista oli täynnä. Oli melkoisen jännittävää odottaa jonossa, pääsemmekö tunnille vai emme, koska tietenkin etukäteen varanneet olivat etusijalla. Onneksi pääsimme kuitenkin meitä kiinnostavalle luennolle ja rauhoittavalle mindfulness-tunnille. Kaapelitehdas sopi hyvin persoonallisuudellaan tapahtumapaikaksi.

Joogafestival – Tunnelukot

Osallistuin Joogafestivaaleilla  muun muassa lääkäri Sauli Siekkisen luennolle, joka käsitteli tunnelukkoja ja miten niistä pääsee irti. Mitä nämä tunnelukot oikein ovat? Ne ovat lapsuudessa ja nuoruudessa opittuja toimintamalleja, eli ne määrittelevät miten reagoimme, ajattelemme, tunnemme ja käyttäydymme jossakin tilanteessa. Nämä opitut tunnelukot aktivoituvat arjessamme päivittäin ja lukitumme huomaamattamme toimimaan juuri sillä tavalla, minkä me olemme lapsuudessamme tai nuoruudessamme oppineet. Näistä tunnelukoista voi kuitenkin oppia pääsemään irti. Olen itse miettinyt tunnelukkoja paljon, nimittäin jo vuosia sitten luin Kimmo Takasen kirjoittaman Tunne lukkosi -kirjan, jonka innoittamana tein myös Tunne lukkosi -testin. Testi oli minusta erittäin hyvä ja totuuden mukainen. Testin voit tehdä TÄÄLLÄ.

On todella mielenkiintoista miten tunnelukot ohjailevat meidän käyttäytymistä ja tunteita erilaisissa elämän tilanteissa.  Luentoa oli mukava kuunnella nimittäin Sauli Siekkinen on perinteisen länsimaalaisen yleislääketieteen erikoislääkäri joka suorittaa parhaillaan erityispätevöitymistä kivunhoitoon, lisäksi hän oli opiskellut homeopatiaa ja on harjoittanut kiinalaista lääketiedettä jo pitkän tovin. Myös joogaopettajana toimiva Siekkinen oli vaikuttava puhuja, nimittäin sellaisen ihmisen joka puhuu sydämestään ja rakkaudesta lajiin tunnistaa ja se on aina pysäyttävää. Ihmisen kokonaistavaltainen hyvinvointi on myös asia, jonka puolesta puhun täysin. Usein katsomme vain yhtä asiaa, ymmärtämättä ,että kaikki meissä vaikuttaa kokonaisuuteen.

MBSR-MENETELMÄ

Kävin myös Leena Pennasen ”Trauma-sensitiivinen mindfulness-harjoittaminen MBSR-menetelmässä” -tunnilla. Mitä tämä sanahirviö MBSR sitten pitää sisällään? Tässä menetelmässä yhdistyvät keho, hengitys ja mieli luontevaksi kokonaisuudeksi. Menetelmän peruspilareita ovat helposti opittavat, yksinkertaiset mietiskely- ja joogaharjoitteet, joissa tärkeimpänä on hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen. Tarkoituksena ei siis ole päästä johonkin tietynlaiseen tilaan, vaan nimenomaan olla läsnä tässä ja nyt. Viikonlopusta sain eniten muistutusta  juuri tähän läsnä olemiseen, oman kehon ja mielen kuunteluun. Leena Pennanen on minulle sillä tavalla tuttu, että minulla on joskus ollut hänen oma mindfulness -app puhelimessa. Hän on mindfulnes alan pioneeri Suomessa ja hänellä on erittäin rauhoittava ääni. Jotenkin viimeaikoina olen myös ikävöinyt hiljaisuuden retriitille, jollaisella olen osallistunut kaksi kertaa aikaisemmin.

Kuvat / Yasmina Godden

MIELEN HARJOITTEET

Joskus pysyvien rutiinien luominen saattaa olla hankalaa? Oletko joskus halunnut jonkin asian jäävän pysyvästi arkeesi? Harjoittelemalla tärkeintä lihastamme eli aivojamme ja mieltämme pystymme muun muassa olemaan päättäväisempiä, päästämään asioista helpommin irti sekä olemaan kärsivällisempiä. Jos haluat jonkin uuden rutiinin jäävän pysyvästi arkeesi, niin se tarvitsee päättäväisyyttä ja tätä me voimme harjoitella! Kun opettelemme päästämään asioista helpommin irti, niin pystymme keskittymään enemmän tähän hetkeen ja elämään nykyisyydessä, emmekä murehdi menneitä. Mielemme ei myöskään harhaile jatkuvasti eri asioihin.

Olenkin pyrkinyt harjoittamaan omaa mieltäni vuosien saatossa. Siihen ei tarvitse käyttää pitkiä aikoja kerrallaan, vaan ihan hetki tai pari päivässä riittää. Ihan pienikin hetki. Tarvitsemme vain päätöksen ja hetken vaikkapa, bussissa, kävelyllä tai kotisohvalla. Helppo harjoitus omalle mielelle mielen rauhoittamiseen ja ankkuroimiseen voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Ota mukava asento ja paina jalkapohjat lattiaan. Keskity vartaloosi. Ajattele, että se on tukeva alusta ja se kannattelee sinua.

Sulje silmät jos haluat. Keskity hengitykseen ja siihen, miltä maa tuntuu jalkojesi alla. Ajattele, että ajatuksesi ovat lehtiä, jotka lentävät tuulen mukana. Anna ajatusten tulla ja mennä, mutta älä tempaudu niiden mukaan. Ne ovat ajatuksia, jotka ovat vain mielikuvia. 

Keskity hengittämiseen. Tarkastele sen tahtia ja tunnustele, hengitä hitaasti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Ajattele, että sisään virtaava ilma antaa energiaa. Ulos virtaava hengitys poistaa stressiä ja rauhoittaa.

Voit ajatella, että ajatuksesi on kuin elokuva.  Seuraat sitä,  mutta olet vain katselija.

Jos jokin ajatus hallitsee sinua liikaa sano itsellesi, ”tämä on vain ajatus ja olen valinnut, että vain seuraan sen kulkua ulkopuolelta”. Ajatuksia tulee ja menee, ne ovat vain mielikuvia. 

Tunnustele hengitystäsi, niin kauan kunnes olet rauhoittunut.

Kiitä itseäsi siitä, että olet tyyni ja rauhallinen. 

Kaiken kaikkiaan joogafestival, sunnuntain luento  ja mindfulness tunti  jätti itselle päällimmäisinä tunteina hyvän fiiliksen, rauhallisuuden sekä läsnä olemisen voiman. Muistetaan olla läsnä, puhutaan ja tullaan kuulluiksi.

Kävikö kukaan muu joogafestivaaleilla?

Lue myös:

Mitä teen viikonloppuna?

TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Nyt on aika palata Kilimanjaro vuorelle ja vuorossa on sarjan viimeinen osa, nimittäin huiputus. Elämäni ikimuistoisin matka on tässä jaksossa jo loppusuoralla. Viimeksi jäimme tähän.  Olin aloittanut lääkityksen vuoristotautiin edellisenä päivänä ja se tuntui helpottavan vuoristotaudin oireita.

Päivä 6 tiukka nousu School hutille

Olin levännyt ja nukkunut hyvin. Olin niin iloinen siitä, että vuoristotaudin oireet olivat laantuneet jonkin verran. Kylmyys, eikä mikään muukaan tuntunut haittaavan. Kilimanjaron kylmyyttä on vaikea ymmärtää näin jälkeenpäin. Se oli niin julma ja anteeksiantamaton, onneksi kuumavesipullo makuupussissa helpotti hiukan. Päivään kuusi heräsin virkeänä ja valmiina nousemaan lähes viiteen tuhanteen metriin. Vain vajaa kilometri ylöspäin, eikä pitkää vaellusta tänään. Kiipeäminen sujui hyvin ja korkeus on ei vielä tuntunut missään vaikka olimme tosiaan 4850 metrissä. Tai paremminkin se ei tuntunut sietämättömältä. Korkeus tuntui koko matkan ajan vaikeampana hengityksenä, kohonneena pulssina, turvotuksena ja heikkona olona. Olo ei ollut täysin normaali missään vaiheessa.  Tänä päivänä saapuessamme leiriin, yksi meidän neljän turistin seurueestamme sairastui pahasti ja joutui lähtemään alas. Hän oli meistä kaikista kokenein vuorikiipeilijä, valloittanut monta huippua. Kuitenkaan koskaan vuorista ei tiedä ja vuoristoa tulee kunnioittaa aina.

Kun saavumme leiriin noin viiden tunnin kiipeämisen jälkeen luvassa oli ruokaa ja lepoa. Söimme lounaan, välipalan ja illallisen ja niiden välillä oli tarkoitus nukkua ja levätä niin paljon kuin pystyy. Yöunia ei ollut tulossa nimittäin huiputtamaan lähdettiin jo yöllä. Tänä päivänä en saanut jotenkin itseäni niin rennoksi, että olisin nukahtanut. Tämä oli ainut asia mikä minua hiukan huolestutti.

Päivä 7 Keskellä yötä Kohti huippua

Huiputtamaan lähdetään aina yöllä. Silloin huippu saavutetaan optimaalisesti juuri kun aurinko on noussut. Lähdimme yön pimeyteen kiipeämään ja kantajat jäivät leiriin. He lähtivät seuraavana aamuna alempaan leiriin valmistelemaan meille yösijaa. Etenimme tuttuun tapaan hitaasti ja varmasti upean tähtitaivaan alla otsalamppujen valossa. Tunsin unenpuutteen ja hengityksen vaikeuden alusta saakka. Pelkkä unenpuute ei minua olisi hidastanut, mutta se ettei saanut henkeä kunnolla senkin edestä. Vuoristotaudin oireet olivat jälleen alkaneet pahentua. Meitä oli yhteensä kuusi. Kolme turistia ja kolme opasta. Päätin, että muut saavat mennä edeltä ja jättäydyin suosiolla jälkeen. Huippu koostuu kolmesta kraatiterista Gilman`s pointista 5685 m., Stella pointista 5765 m. ja korkeimmasta huipusta Uhuru Peakista joka on  5895 metriä korkea. Ennen Gilman`s pointtia oli pitkä ja jyrkkä nousu. Se oli kompastuskiveni, tuntui että siinä vaiheessa olin jo aivan poikki ja joka ikinen askel tuntu siltä kun olisi kantanut 100 kiloa kiviä mukanaan. Huimasi, mutta ei kuitenkaan oksettanut mikä on monella oireena vuoristotaudissa. Olo oli vain käsittämättömän heikko. Välillä pysähdyttiin juomaan ja syömään jotain sokerista, kuten suklaata. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, eikä myöskään  kuulu tapoihini.

Uskomatonta mutta totta ”pikku mäki” päästiin ylös ja olimme Gilman´s pointilla. Valoa alkoi näkyä jo tunnelin päässä ja tästä pystyi jo näkemään seuraavat etapit Stellan ja Uhurun. Huippu ei ole sellaista jyrkkää nousua vaan kaikki kraaterit ovat laakealla alueella missä on paljon lunta. Jos katsoo perinteistä maisemakuvaa Kilimanjarosta, voi nähdä huipun lähes tasaisena alueena, mutta kuitenkin kraatereilla on noin sadan metrin korkeuserot.  Gilman`s pointilla tapasin yhden ranskalaisen miehen joka oli juuri tullut Uhuru Peakilta. Hänen mukaansa nyt alkoi helpottaa, tämä antoi minulle taas paljon voimaa. Kyseisellä kraaterillä oli myös kiinalainen nainen joka oksenti ja oli erittäin huonovointinen, hänen matka ylöspäin päättyi siihen.

Kohti seuraavaa etappia Stella Pointtia 5756 metriä

Ajattelin, että tyyli vapaa. Tavalla tai toisella eteenpäin. Olin nyt selvinnyt varmasti pahimmasta. Matka jatkui jälleen hitaasti ja varmasti. Kello läheni jo puolta päivää ja olimme pahasti myöhässä. Nimittäin saman päivän aikana piti myös laskeutua alas 3800 metriin. Nyt olimme siis kiivenneet lähes 12 tuntia ja Stella point oli vasta edessä. Joskus puolen päivän aikaan saavutimme Stellan. Matkalla tuli vastaan hoipertelevia ihmisiä ja oksennuksia näkyi matkan varrella. En osannut iloita vielä, nimittäin olin valmistautunut menemään vielä loppuun saakka Uhuru Peakille. Ajateltiin, että on vaarallista lähteä enää sinne ja vaikka kuinka yritin suostutella oppaita lähtemään en saanut tahtoani läpi. Vedoten turvallisuuteen, oli aika lähteä alas. Huippu oli liukas ja minä jo hyvin väsynyt. Takaisin leiriin saapuminen olisi mennyt muutan liian myöhäiseksi. Olisin halunnut mennä Uhuru Peakille vaikka väkisin, mutta lopulta ymmärsin realiteetit. Otimme muutaman kuvan ja hiukan haikein mielin lähdimme alaspäin. Toisaalta tiesin, että oma mieli ei olisi luovuttanut. Aika vain loppui kesken. Huippu oli kuitenkin virallisesti saavutettu. Olin tehnyt kaiken minkä pystyin.

Huipulta alas

Huipulla tuuli ja seuraava ajatus olikin, että täältä pitää päästä jotenkin myös alas. Alastuloa oli kahtena päivänä rutkasti, mutta tuota en ollut miettinyt sen kummemmin vaikka omaankin leikatun jalan, yliliikkuvat nivelet ja polveni kipeytyy ajoittain alastuloissa. Olin ajatellut, että kyllä se maan vetovoima aina alas tuo tavalla tai toisella kunhan ensin pääsee ylös. No näinhän se oli, mutta mieluummin kyllä silti etenen ylöspäin kuin alaspäin. Mietin monta kertaa mistä saisi sopivan liukurin jolla voisi laskea mukavasti  parissa tunnissa Kilimanjarolta alas. Liukuria ei löytynyt ja kaksi päivää siihen lopulta meni. Saavuimme leiriin joskus illalla, en muista monelta mutta pimeä oli jo tullut. Muut kaksi jotka saavuttivat Uhuru Peakin odottivat jo iloisena leirissä. Yhteensä liikenteessä tuli oltua melkein vuorokausi. Tunsin, että saan varmaan vielä flunssan tämän kaiken päälle. Kuitenkin kunnon ruoka ja hyvät yöunet selkeyttivät oloa ja seuraavana aamuna voin taas ihan hyvin.

Päivä 8 Millenium Campiltä alas

Aamulla heräsimme aikaisin kukonlaulun aikaan. Pakkasimme tavarat, söimme aamiaisen ja lähdimme taas alamäkeä eteenpäin. Nyt parin tunnin kävelyn jälkeen polveen alkoi hiukan särkeä mutta kipu ei missään vaiheessa mennyt sietämättömäksi. Maisema muuttui taas vehreäksi viidakoksi ja muutaman pitkähäntäapinankin näimme matkalla. Saavuimme alas iltapäivällä ja nautimme vielä yhdessä lounaan, juhlimme yhden seurueemme jäsenen syntymäpäiviä, saimme diplomit ja palkitsimme kantajat, kokit ja muun henkilökunnan tipeillä. Meistä neljästä, kolme pääsi ylös saakka. Kaksi Uhuru Peakille, minä Stella Pointille. Vain yksi joutui keskeyttämään ennen huippua. Nyt olin  jo tyytyväinen suoritukseeni ja kasvojeni voimakas turvotus herätti hilpeyttä juhlan lomassa. Olin onnellinen, että uskalsin lähteä ja esimerkiksi jalkani ei vaivannut suuremmin. Ainut haaste oli vuoristotauti. Vuosi 2020 alkoi kirjaimellisesti vuoria valloittamalla. Mahtava reissu. Seuraavaksi oli aika palautua. Suihkuun pääsy oli muuten aikamoista luxusta kahdeksan päivän retken jälkeen.

Sinulle jonka haaveena on valloittaa Kilimanjaro.

Suosittelen lämpimästä ottamaan yhteyttä:

kiliascents.com

Lue koko sarja:

KILIMANJARO – MILTÄ TUNTUI KIIVETÄ AFRIKAN KATOLLE OSA 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 3

MITEN VALMISTAUDUIN KILIMANJARON VALLOITUKSEEN

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle Osa 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen?

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’