Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Minnan juhlaviikko

Juhlaviikko Minna Ahmonsaari

Onpa ihana sunnuntai, olen kotona ja oloni on ehkä hiukan väsynyt, mutta niin onnellinen. Tämä viikko on ollut todellinen juhlaviikko, tunnen oloni juhlituksi, hiukan kuin prinsessaksi. Tällä viikolla olen saanut nauttia loistavasta seurasta, upeista elämyksistä, maistuvista herkuista, kuplivasta juomasta.

Syntymäpäiväsankarittaren juhlaviikko

Tällä viikolla tuli taas täyteen yksi vuosi tätä mukavaa elämääni. Olin tehnyt alkuviikon tiukasti töitä ja varannut loppuviikon nautinnolle. Onnekseni sattuivat myös usean päivän vapaat sairaanhoitajan työstäni. Syntymäpäivänäni heräsin omasta sängystäni ja oven takana odotti pullo shamppanjaa. Päiväni jatkui sen jälkeen ihanan muodin ammattilaisen Anne-Mari Pahkalan uusitussa showroomissa järjestetyn uuden tilausmalliston esittelytilaisuudella. Anne-Mari loihti minulle asun taannoisiin lehtikuvauksiin. On ollut ilo tutustua Anne-Mariin, sekä seurata hänen matkaansa taiteilijana ja suunnittelijana.

Promootio- ja markkinointitoimisto Domakers Finland juhli myös syntymäpäiviään  torstaina.  Todellisiin VIP-juhliin saapui useita julkisuudenhenkilöitä juhlimaan yrityksen 20-vuotista taivalta. Tämän vuoksi oli hyvä syy laittaa parhaimmat päälle ja lähteä punaisella matolle edustamaan. Suomessa järjestetään aivan liian harvoin tilaisuuksia joihin voi pukeutua kunnolla. Onneksi bloggaaminen on tuonut minulla mahdollisuuden osallistua näihin edes silloin tällöin.

Minna Ahmonsaari

ei vain juhlaa vaan myös taidetta

Perjantaina oli vuorossa Pride-viikon etkot ja niiden yhteydessä tapahtunut hyvän ystäväni Janelyn uuden sinkun, Tinderellan, julkistamistilaisuus. Paikalla oli kansainvälisen tason musiikkimaailman päättäjiä, Janelyn ystäviä ja tunnelma oli kuin suoraan maailman huipulta. Janely veti lyhyen, mutta intensiivisen keikan jonka settilistalla oli paitsi hänen omia kappaleitaan niin myös Helsinki Pride Weekiin hyvin sopivasti muutamia euroviisujen menestyskappaleita.

Perjantaina julkaistun kappaleen ovat kirjoittaneet Jussi Nikula (Antti Tuisku, Kat DeLuna) ja Janely yhdessä sanoittaja Rory Winstonin kanssa (Indica, Pete Parkkonen) ja sen tuotannosta vastaa Marc K, eli Marko Kumpula, joka aiemmin on tuottanut kappaleita ja remixejä mm. sellaisille artisteille kuin Darude, Leila K ja Shaggy muutamia mainitakseni. Kappaleen nopeista räppi-riimeistä vastaa suomalainen naisräppäri Smini

Kappaleen promootiota tuetaan laajalla online-kampanjalla sekä kansainvälisellä radiopromootiolla. Kappale jatkaa Janelyn kesäistä Latin Pop-tunnelmaa, jonka myötä Janely saavutti kesän aikana 10, Top10-listasijoitusta kansainvälisillä DJ listoilla. Mass Mercury ft. Janely ’Work Me Right’ nousi myös ykkökseksi Suomen iTunes-listalla (Reggaeton genre-lista), kokonaislistan sijalle 25. ja kappale nousi myös Top3:een (3.) kansainvälisesti arvostetun Latinos Unidos-musiikkipalvelun Top50 Latin Pop -listalla, sekä sijalle 5. Latinos Unidosin Music Video -listalla.  Work Me Right soi kesän aikana radioissa yli 50 eri maassa. 

Lähde: Mediatiedote

Janely:

Instagramissa / Spotifyssa / Youtubessa

Stockmann on matkalla uuteen nousuun

Eilen lauantaina kävin tutustumassa syksyn trendeihin Stockmannin järjestämässä kutsuvierastilaisuudessa ja sen yhteydessä järjestetyssä muotinäytöksessä. Olen aina rakastanut katsella muotinäytöksiä ja eilisessä minuun tekivät erityisen vaikutuksen etnisten mallien runsas määrä, se kuvastaa hyvin tätä uutta, monikulttuurisempaa Suomea.

Mukavat, maanläheiset vaatteet yhdistyvät tämän hetken trendeissä tyylikkäisiin yksityiskohtiin uudella jännittävällä tavalla. On mukava nähdä, että muoti on tällä hetkellä käytännönläheistä ja antaa yksilölle vapauden valita oman tyylisiä vaatteita.

Stockmannin tulevaisuudesta on puhuttu viime vuosina paljon. Yrityksellä on ollut paljon haasteita ja vaikka kovasti on tehty työtä niin onnikaan ei aina viime vuosina ole ollut Stockan puolella. Eilisen perusteella voin sanoa, että jatkossa menestys ei jää ainakaan tekemisen puutteesta tai laadusta kiinni – niin huipputasolla olivat kaikki järjestelyt; Stocman on selkeästi matkalla uuteen nousuun. Myös vaikuttajamarkkinoinnin voima mainonnassa on oivallettu hienosti ajanmukaiseen tyyliin. Muotinäytöksen voit nähdä TÄÄLTÄ. Muotinäytöksen juonsi Stockmannin uusi vieraileva luova johtaja Maria Veitola ja stailauksesta vastasi Sofia Oksanen.

Minna Ahmonsaari

Riistaillallinen pienellä porukalla

Juhlaviikkoni lauantai-ilta päättyi ystävien luona järjestetyille riistaillallisille. Itse metsästetty ruoka on paitsi hyvää niin myös huomattavan vastuullista – mutta etenkin herkullista! Alkuun nautimme Ihanaa kanttarellikeittoa ja pääruokana uunissa paistettua sorsaa ja tavia uunijuuresten ja riistakastikkeen kanssa. Siihen päälle vielä sesongin omenista tehtyä omenapiirakkaa ja pari pientä tilkkaa huippuviskejä kruunasivat illan.

juhlaviikko on onneksi vain kerran vuodessa

Tämä viikko oli täynnä toinen toistaan ihanampia tapahtumia ja nautin niistä joka solullani. Mutta onneksi tällaista ei ole kovin usein. Pr-tilaisuudet kuuluvat yhtenä osana bloggaajan/somevaikuttujan työhön ja niitä on alkanut olla pahimpien koronarajoitusten jälkeen taas lähes päivittäin. Tapahtumissa verkostoidutaan, tavataan tulevia mahdollisia yhteistyökumppaneita, nautitaan ruoasta, juomasta ja hyvästä seurasta. Tilaisuuksista saadaan myös mukaan lahjakassit, jolloin kyseisen firman tuotteita pääsee testaamaan ja hyviksi todetuista voi sitten kertoa seuraajille tai järjestää esimerkiksi arvonnan.

Tällä viikolla valitsin ne jotka sopivat hyvin vapaa-aikaani ja joissa oli juhlan tuntua. Pidän arkielämästäni niin paljon, että tällaisen humun keskellä huomaan jopa kaipaavani sitä. Liikuntaa. Merkityksellistä työtä. Kotiruokaa. Olen erittäin onnellisessa asemassa että voin nauttia molemmista – niin juhlasta kuin arjesta, ehkä juuri siksi odotan jo innolla ensi vuoden synttäreitä ja Minnan Juhlaviikkoa 2021. Vanheneminen on siitä mukavaa, että oppii kokoajan uutta, sekä itsestään, että ympäröivästä maailmasta.

Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’BLOGIT.FI

Sinulle, joka haluat liikkua mutta et jaksa

Minna Ahmonsaari

Tämä teksti on sinulle joka haluat liikkua, mutta et jaksa. Saat ajoittain motivaatiopyrähdyksiä ja päätät laittaa elämäsi kerralla kuntoon. Alat käydä salilla monta kertaa viikossa ja samalla kertaa muutat kaikki elämäntapasi. Sitten tulee se hetki kun elämä vie. Tulee viikkoja ja kuukausia, ettet jaksa tai ehdi salille kertaakaan. Käytän esimerkkinä kuntosalia, mutta laji voi olla mikä vain. Hyvinvointi jää sivuseikaksi ja lyhyessä ajassa hankitut tulokset katoavat yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin. Tunnet epäonnistuneesi ja uudestaan aloittaminen on entistä hankalampaa. Kenties ostat jälleen kerran yhden uuden nettivalmennuksen jota et kuitenkaan käytä juuri nyt, vaan kohta. Huomenna.

Kiire ei ole tekosyy – jos haluat liikkua mutta et jaksa

Tuntuu, että ainakin vuosia sitten kuntovalmentajat ja PT:t pyrkivät motivoimaan asiakkaitaan sillä, että jokaisella on 24 tuntia vuorokaudessa ja olet itse vastuussa siitä mihin sen käytät. Ja kuinka kenellekään ei voi  olla ongelma käyttää joka päivä yksi tunti liikuntaan. Tavallaan tuossa oli hiukan syyllistävä sävy ja ihmisten tuntemuksia ja todellisuutta vähäteltiin. Jos esimerkiksi lapset ovat pieniä, etkä ole nukkunut kunnolla kuukausiin tai pahimmassa tapauksessa vuosiin, käyt töissä ja hoidat kotia ja lapsia, ei välttämättä vapaailtana tule ensimmäisenä mieleen lähteä kuntosalille, vaikka rakas kumppani tarjoutuisikin vahtimaan lapsia. Syy voi olla mikä tahansa muukin ja jos mieli on ylikuormittunut niin raskas liikunta ei edes ole kovin järkevää. Vaikka haluat liikkua niin aina ei pysty ja jaksa, ja jos näin on, niin silloin on levon paikka.

Minna Ahmonsaari

Ei ole olemassa kaikki tai ei mitään

Harmillisesti nykypäivänä ihmiset jakaantuvat niihin himosporttaajiin, joilla urheilu kuuluu päivittäiseen elämään. Heillä on alati vaihtuvia treeniohjelmia, valmentajia ja kisatavoitteita – urheilu on heille elämäntapa. Sitten on heitä, joita sohva kutsuu aina ja liikunta loistaa poissaolollaan päivittäisestä tai edes viikoittaisesta tekemisestä. Tuntuu siltä, että kultaisen keskitien kulkijoita on jatkuvasti vähemmän. Onko syynä siihen se, että moni vaatii itseltään aivan liikaa. Ajatellaan, että ’vain’ yksi kuntosalilla käynti viikossa on sama kuin ei mitään. Asia on kuitenkin niin, että kaikilla kerroilla, myös sillä yhdellä, on suuri merkitys kun tarkastellaan kokonaisuutta. Viime viikonloppuna Vaikuttajamedian tiimipäivässä sain kuulla positiivista palautetta siitä, että olen jaksanut olla aktiivinen blogini kanssa. Ja tämä vaikka olen päivittänyt blogia keskimäärin vain kerran viikossa. Tahtini ei ole himobloggaajalle tahti eikä mikään, mutta minun vuodesta toiseen samana pysynyt tahtini on kuitenkin välittänyt lukijoilleni tunteen siitä, että olen koko ajan aktiivinen – ’hitaasta’ tahdista huolimatta.

Monet päivittävät blogia kerran päivässä, joskus oli trendinä tehdä jopa kaksi päivitystä päivittäin. Se mistä minä tässä puhun on säännöllisyys ja oman rytmin löytäminen ja siinä pysyminen. Vertasin bloggaamista kuntosalilla käyntiin. Kun päivitän blogiani kerran viikossa pysyy blogini näkyvillä, hengissä ja on olemassa melko vähällä vaivalla. Jos pitäisin välissä esimerkiksi parin kuukauden tauon, heräisi kysymys olenko lopettanut. Moni kuitenkin ajattelee, että kerran viikossa on liian vähän ja sitten ei tee ollenkaan. Blogi ikäänkuin lakkaisi olemasta siksi aikaa. Siirretään tämä ajatus liikuntaan: yksi viikottainen käynti kuntosalilla on  100% enemmän kuin mitään. Sanotaan, että 1-2 kertaa viikossa ylläpitää, kolme tai enemmän kehittää kuntoa – tämä riippuu tietysti siitä kuinka harjoittelet. Mutta varmaa on se, että jos jätät sen yhdenkin kerran pois, palaat hitaasti ja varmasti nollaan. Sinne, mistä suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin ja voit olla varma, että uudelleen aloittaminen on entistä haasteellisempaa.

Yritän tässä sanoa, että vaikka olisit suunnitellut liikkuvasi kolmesti viikossa ja elämäsi aiheuttaisi sen, että se onnistuu vain kahdesti, niin todellakaan ei ole sama jätätkö sen yhden kerran väliin. Ylläpidä  mitä olet aloittanut, äläkä missään vaiheessa lopeta kokonaan. Tee liikunnasta itsellesi tapa ja muista, että tavan muodostaminen vaatii keskimäärin tuhansia toistoja.

Minna Ahmonsaari

Kokemuksen rintaäänellä – säännöllisyys on kaiken a ja o

Itse olen toiminut näin vuosia ja olen huomannut sen toimivaksi tavaksi. Pitkiä taukoja ei treenaamisesta tule vaikka välillä olisikin viikkoja jolloin treenaaminen jää yhdeksi satunnaiseksi kerraksi. Koronarajoitusten aikaan taukoa tuli enemmän, mutta pidin kunnostani huolta pyöräilemällä. Aloittamiseen ei pääse syntymään minkäänlaista kynnystä kun liikunta ja omalla kohdallani kuntosalilla treenaaminen on läsnä elämässä, kuntosalikortti voimassa ja salikaverit tavoitettavissa, vaikka aktiivisuus ei olisikaan huippuluokkaa. Ajatelkaa vaikka elämän mittakaavalla. Onko parempi himotreenata 5 kertaa viikossa muutama vuosi vai kerran viikossa loppuelämä? Kerran on aina enemmän kuin ei mitään. Muista se, äläkä vaadi itseltäsi mahdotonta.

Jos haluat seurata liikkumistani, niin ota seurantaan Instagramin Reels-osioni. Teen sinne sisältöä omista treeneistäni huumorilla ja kevyesti – Minnan treenireelseihin pääset TÄSTÄ! Ja menemällä mobiililaitteella Reels-osioon.

 

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’BLOGIT.FI