Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva
Kaupallinen yhteistyö

Ihoni ei ole koskaan ollut näin hyvä

Kaupallinen yhteistyö: Long Lasting Beauty

Viime viikot ovat olleet osaltani täynnä touhua ja tekemistä. Näin äitienpäivän kunniaksi pääsin hetkeksi hidastamaan tahtia ja istumaan ja kertomaan teille kuulumisistani. Kevät tuli tänä vuonna lopulta vauhdilla ja aloitin työmatkapyöräilyn jo maaliskuun puolella kuten minua Instagramissa seuraavat lukijani varmasti ovat huomanneet. Eräs suuri ilon ja nautinnon lähde ovat myös uudestaan auenneet kuntosalit ja pikkuhiljaa olen palailemassa normaaliin treenitahtiin. Tuntuu todella ihanalta kun pääsee takaisin nauttimaan niistä asioista jotka ovat minulle tärkeitä elämässäni.

Peiliin katsomisen yllättävä ilo

Yllätyin tässä eräänä päivänä kovin myönteisesti kun katsoin itseäni peilistä. Vuorotyön aiheuttamat aikatauluvaihtelut, epäsäännöllinen unirytmi sekä tuolla kaupunki-ilman epäpuhtauksissa pyöräily ovat kaikki ihoa koettelevia ja olin varma, että näkisin peilistä väsyneen näköisen Minnan. Joo, tiedän, että nykyaikana pitää olla varovainen siitä mitä sanoo, mutta kai sitä nyt itsensä suhteen saa olla rehellinen, minä haluan näyttää ja olla terve, reipas ja hyvinvoiva. Ja juuri siltä näytän nyt.

itsestään kannattaa pitää huolta

Olen nyt kevättalven aikana käynyt pari kertaa ihanissa kosteuttavissa ihohoidoissa Long Lasting Beautyssa jossa minusta on erittäin hyvää huolta pitänyt sairaanhoitaja Julia Suikki. Viimeisimpänä hoitona minulle tehtiin neulaton PRX-T33 biorevitalisaatio. Kyseessä on vallankumouksellinen hoito jossa yhdistyvät kolme erittäin tutkittua ja tehokkaaksi todettua raaka-ainetta: TCA, joka tehostaa solujen uudistumista ja aktivoi kollageenin tuotantoa, laimeaa vetyperoksidia joka kiihdyttää ihon parantumisprosesseja ja vahvistaa immuunisuojaa sekä kojic-happoa joka estää pigmenttihäiriöiden muodostumista. Tämä hoito on erinomainen valinta äitienpäivälahjaksi vaikkapa äidiltä itseltään jos muu perhe ei tule asiaa miettineeksi.

ihoNI on elämää varten

Ihon vanheneminen alkaa näkyä jo kolmenkympin jälkeen ja näin lähempänä neljääkymmententä selviä muutoksia on jo havaittavissa. Ihon vastustuskyky heikkenee, pintakerros ohenee ja se alkaa kuivua merkittävästi nopeammin. Ajan kulku näkyy ihollamme ryppyinä ja juonteina, veltostumisena, kuivuutena ja pigmenttimuutoksina. Me itse voimme pitää huolta ihostamme hyvää huolta puhdistamalla sitä hellävaraisesti ja huolellisesti sekä pitämällä huolta siitä, että se saa tarpeeksi kosteutta. Mutta näillä metodeilla on rajansa ja niitä olen itse täydentänyt hoidoilla jotka ulottuvat syvemmälle ihoon. Haluan ennaltaehkäistä ihoni vanhenemista.

PRX-T33 -hoidolla saavutetaan silminnähtäviä tuloksia jo yhdellä hoitokerralla. Hoito syväkosteuttaa ihoa ja stimuloi solujen uudistumista sekä kollageenin tuotantoa. Mahdolliset rypyt ja juonteet siliävät ja madaltuvat ja iho tuntuu kiinteämmältä. Hoito on täysin kivuton eikä sillä ollut ainakaan minulle mitään epätoivottuja sivuvaikutuksia. Jos haluat pidempiaikaista vaikutusta voi hoidot toteuttaa sarjahoitona joka suunnitellaan  ja toteutetaan jokaiselle yksilöllisesti halutusta tuloksesta ja ihon kunnosta riippuen.

Minä olin hoidon tuloksiin todella tyytyväinen ja sain niistä lisää energiaa kevään kulkiessa kohti kesää ja hyvin ansaitun loman lähestyessä. Vaikka hoito aiheutti pientä kirvelyä ihon pinnalla, oli hoidossa oleminen silti erittäin rentouttavaa. Olenko mielestäsi turhamainen vai itsestäni hyvää huolta pitävä tyyppi? Kuinka sinä muistat pitää huolta itsestäsi ja ihostasi?

Ps. Pysy kuulolla nimittäin seuraavaksi testaan mesolangat!

Kuvat / Vestigevisions /Tuomas Hämälainen

LONG LASTING BEAUTY

Bulevardi 30

Liike sijaitsee Helsingin sydämessä, vehreällä puistokadulla. erittäin kauniissa ja viihtyisissä tiloissa. Raitiovaunu numero 6 pysähtyy aivan liikkeen edessä.

LUONNOLLISTA KAUNEUTTA TURVALLISESTI JA AMMATTITAIDOLLA

Lisätietoja Julialta puh: 040 688 3326

JULIAN INSTAGRAMIN LÖYDÄT TÄÄLTÄ

LONG LASTING BEAUTYN ISTAGAMIN TÄÄLTÄ

LIsätietoa PRX-T33 BIOREVITALISAATIOsta

Lue myös:

PISTOSHOIDON VOIMALLA PAREMPI FIILIS – TEOSYAL PURESENSE REDENSITY 1-KEVYT TÄYTEAINEHOITO

 

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI

Kaupallinen yhteistyö: Long Lasting Beauty

2 kommenttia

  1. suvimaarit kirjoitti:

    Upea hehku sulla iholla ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *