Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva
Kaupallinen yhteistyö

Ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä kotonani – Mitä ihmettä?

Kaupallinen yhteistyö: Oivallusten olohuone
Ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä

Ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä kotonani. Minä ja ihana Susanna järjestämisen jälkeen.

Muutto lähestyy ja ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä kävi kotonani. Vaikka muutto onkin lähellä ja tutkitusti muutto on yksi suurimpia stressin aiheuttajia pienelle ihmiselle, tietoisesti päätin etten juurikaan nyt ensimmäisellä lomapätkälläni käytä aikaani vain tavaroita pakaten ja tuskaillen. Muutto tuo paljon positiivisia muutoksia elämään, mutta ennen sitä on selvittävä muutaman päivän työleiristä. Olin kesäkuun alussa loman tarpeessa ja tällä hetkellä olen matkalla Lapista Iisalmeen, oikein onnistunut Lapin reissu takanani. Olen ihminen joka tykkää tavaroista varsinkin vaatteista ja matkan varrella niitä on kertynyt ”jonkin verran”. Vaikka olen muuttanut viimeksi noin kaksi vuotta sitten ja karsinut tavaroita, on niitä kertynyt lisää. Varsinkin vaatteita, etenkin mekkoja. Tykkään kuitenkin siisteydestä, selkeistä linjoista mutta ongelma ovat kaapit. Vaikka ulospäin näyttää ettei nykyisessä kaksiossa ole tavaroita juuri ollenkaan on totuus kaapeissa. Vaikka kuoret ovat kunnossa on kaapeissa sisällä kunnon kaaos.

Ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä apuna kaappikaaoksen hallinnassa

Olen jotenkin tottunut elämään kaappikaaoksen kanssa. En edes mieti koko asiaa, paitsi silloin kun olen lähdössä johonkin enkä löydä mitään. Silloin vedän parhaillaan monta hyllyllistä vaatteita kaapista lattialle kun tarvitsen jotain tiettyä mustaa sitä juuri oikeaa pikkutoppia jonkin mekon alle. Myös pakkaaminen on kamalaa, hengarikaappini on ollut niin täynnä mekkoja, että niiden selaaminen joustavasti oli mahdotonta ja osa vaatteista on ollut hautautuneena toisten alle. Epäjärjestys siis selvästi haittaa elämääni. Muitakin järjestämistä vaativia kohteita on. Esimerkiksi eteisen lipasto joka on täynnä meikki/kosmetiikkasälää ja tuntuu siltä etten koskaan löydä sieltä mitään. Kun johdatuksen lailla törmäsin somessa Oivallusten olohuoneeseen ja ratkaisukeskeiseen ammattijärjestäjään Susanna Aarnikallioon ja päädyimme tekemään yhteistyötä. Otimme projektiksemme vaatteet. Susanna auttaa työkseen ihmisiä käytännön haasteiden kanssa. Mielenkiintoni heräsi ja totesin, että käytän monessa asiassa alan ammattilaisia eli miksi en tässäkin. Tässä vaiheessa varmaan jo kaikkien mielessä on kysymys: mitä tekee ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä ja voisiko hän auttaa minua. Osaamisen ytimessä on ymmärrys siitä mistä sekasotku syntyy.
Susanna kertoi auttavansa työkseen ihmisiä sellaisten asioiden ratkaisemisessa joihin on vaan jouduttu. Minä en esimerkiksi tietoisesti ole vuosien varrella ostanut viittäkymmentäkahdeksaa (luit oikein 58) mekkoa, ne ovat vain kertyneet kaappeihini.

Helpotusta kaappikaaokseen ilman stressiä

Alkukartoituksessa joka tehtiin puhelimessa päätimme, että tapaamme kuitenkin ennen reissuun lähtöäni jotta en sitten jatkuvasti lomalla ollessani miettisi kauhun sekaisin tuntein tulevaa muuttoa. Sovimme, että järjestämme vaatteeni ja viemme osan kierrätykseen. Susanna saapui kotiini, aluksi hän haastatteli minua ja esitti kysymyksiä siitä minkälaisen järjestyksen toivoisin vallitsevan kodissani. Haastattelun jälkeen aloimme toimeen ja vedimme kaikki vaatteet jotka omistin lattialle. Kauhun sekaisin tuntein katsoin kuinka kokonainen huone täyttyi vaatteista. Tavoitteena oli se, että vaatteita olisi vähemmän, kaikki olisivat sekä tarkoituksenmukaisia ja käytännöllisiä, sekä minulla olisi jokaiseen hyvä tunneside. Kuulostaa haastavalta hommalta, enkä ihan tarkkaan tiennyt itse kuinka sen toteuttaisin.

Ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä

Mekkokaaos pahimmillaan. Vaatteita lähti kierrätykseen kolme Ikean kassillista.

Konmari, tavaroiden hyvästely ja muut hyvät vinkit

Kaikki me olemme viime vuosina törmänneet konmari-ajatteluun, jossa koti järjestetään kuntoon siten, että jokainen tavara joka jää jäljelle on sellainen, että ne tuottavat sinulle iloa. Muita tunnettuja menetelmiä on esineiden hyvästely-taktiikka jossa jätä ääneen puhutut jäähyväiset jokaiselle tavaralle jonka ”päästät pois elämästäsi”. Näiden lisäksi Internetin ihmemaa pursuaa erilaisia vinkkejä ja prosesseja joilla teet elämästäsi onnellisemman vähemmillä tavaroilla. Ja tienaat vielä siinä sivussa hyvät rahat kun myyt tavarasi netissä tai kirpparilla. Kun kuvaan astuu ammattilainen: ratkaisukeskeinen ammattijärjestäjä tekemisestä tulee selkeämpää ja helpompaa nimittäin joskus yksin toimeen ryhtyminen on kynnys.

Susanna kirjaimellisesti kysyi minulta oikeat kysymykset, että tuoko kyseinen mekko minulle iloa? Hyvin pian aloittamisen jälkeen opin menetelmän ja homma sai vauhtia. Lopuksi veimme ylijääneet vaatteet Töölön Reloveen, jossa minulla muuten paikka juhannusviikolla. Osa meni taas viereiselle Uffille ja pieni osa ihan roskiin. Projekti oli  tavallaan myös raskas koska vaatteiden paljous tuntui loputtomalta. Kuitenkin iltaan mennessä kotini oli järjestyksessä ja lomalle pakkaaminen oli huomattavasti miellyttävämpää. Onneksi teimme sen silloin, nyt tuleva muuttaminenkaan ei tunnu enää niin raskaalle. Joillakuilla muilla koti on täynnä kirjoja joita ei ole koskaan lukenut. Tai astioita jotka on joskus ollut ihan pakko saada – niitä parittomia kahvikuppeja joiden parin löytää ihan varmasti ensi viikolla; mutta joita ei koskaan löydy. Susanna on kehittänyt menetelmän jolla tilanne kuin tilanne ratkaistaan. Varsinkin ennen muuttoa on hyvä hetki käydä läpi kaikki tavarat ettei niitä tarvitse enää sitten uudessa kodissa pyöritellä. Toisaalta myös silloin kun samassa asunnossa on asuttu vuosikausia ja aikomus asua tyyliin koko elämä voi kynnys aloittamiselle olla vieläkin suurempi. Tällöin ammattilaisen apu voi olla myös erittäin hyvä idea.

Oivallusten olohuone – apua uupuneelle

Minua ja Susannaa yhdisti moni asia. Suurimpana varmasti halu auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja sairaanhoitajan koulutus. Tutustuin Susannan kotisivuihin suurella mielenkiinnolla, nimittäin niin hienoja asioita hän tekee työkseen. Hän on sairaanhoitaja,  ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti joka auttaa ihmisiä haasteiden keskellä. Palveluina muun muassa ratkaisukeskeinen lyhytterapia, ratkaisukeskeinen ammattijärjestäminen ja kehorauha-valmennus. Lisäksi hän on tehnyt ilmaisen oppaan uupuneille. Ihan mielenkiinnosta latasin tuon oppaan ja olen saanut siitä saakka myös Susannan uutiskirjeet uupumiseen liittyen. Vaikket olisi uupunut suosittelen tuon oppaan ja uutiskirjeen tilaamista. Olen itse ainakin saanut hyviä vinkkejä ja näkökulmia omaan työhön, jaksamiseen ja läheisten jaksamiseen.  Kunhan muutto on ohi niin teemme vielä jonkinlaisen projektin uudessa kodissa, joten pysy kuulolla. Sitä ennen voit tutustua Oivallusten olohuoneen palveluihin alla olevista linkeistä.

 

Susannan kotisivut:

OIVALLUSTEN OLOHUONE

Ratkaisukeskeinen ammattijärjestäminen: TÄSTÄ

maksuton opas uupumuksesta toipumisen tueksi: TÄSTÄ

Kehorauha-valmennus: TÄSTÄ

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia: TÄSTÄ

Seuraa Oivallusten olohuonetta myös somessa:

Facebook, Instagram, PODCAST & RENTOUTUSHARJOITUKSET

Lue myös:

PÄÄTÄ ITSE MILLAISTA ELÄMÄÄ ELÄT – VETOVOIMAN LAKI

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI mekin TAPAAMME  SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI

Sanna Marin ja aamiaiskohu – Onko pääministerillä oikeus ilmaisiin aamiaisiin?

Sanna Marin ja aamiaiskohu

Sanna Marin ja aamiaiskohu on ollut otsikoissa jo parin viikon ajan ja siihen liittyviä yksityiskohtia on käsitelty varmasti ihan jokaisessa tiedotusvälineessä ja eri alojen erityisasiantuntijoiden mielipiteet on kuultu ja tehty kansalle tiettäviksi. Tai ainakin melkein. En ole vielä nähnyt ravintoterapeutin analyysiä siitä millaista aamiaista Ministeri Marinin asemassa olevan ihmisen pitäisi nauttia. Tai ”Sannalle sopivaa” tämän sesongin erityistuotteista koostuvaa aamiaismenuehdotusta – tai ehkä joku julkkiskokki on sellaisen jo aamu-tv:ssä tehnyt, en tiedä.

Sanna Marinilla ei juuri nyt ole tavallista elämää

Pääministerin rooli Suomen kaltaisessa demokratiassa on verrattavissa yrityksen toimitusjohtajan hommaan. Se on yhtäällä yhteydenpitoa kansalaisiin (asiakkaisiin) ja toisaalla oman organisaation (virkamieskunnan) ohjaamista toimintaan joka mahdollistaa koko yhteiskunnan toimivuuden sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti fiksusti. Pääministerin työ on  jatkuvaa toimimista isojen paineiden alla ilman, että on hirveästi  ”omaa aikaa” tai energiaa miettiä mitä tänään syötäisiin. Tosin Suomi on poikkeuksellinen maa siitä, että maan johtoon saattaa törmätä arkisesti lenkillä tai lähikaupassa eikä henkivartijoista ole tietoakaan.

Kautta maailmanhistorian on kaikissa kulttuureissa ollut tapana pyrkiä tekemään hallitsijoiden elämästä sellaista, että he saavat keskittyä olennaiseen. Toki usein he ovat itse päässeet päättämään mikä on olennaista ja sellaisissa tapauksissa lopputulokset eivät ole näyttäneet kovin hyviltä vaan on ollut korruptiota, sukulaisten suosimista jne. Mutta yhtä kaikki, päättäjien ja muiden huippusuorittajien elämässä tehdään helppoa. Ei Lionel Messi pese itse paitojaan. Serena Williams ei itse jännitä mailojaan. Joe Biden ei itse kokkaa lounassalaattejaan. Eikä Sanna Marinin pidä käydä itse kaupassa silloin kun ei ehdi. Ja jos etu tulee työnantajan kautta, niin edusta pitää maksaa verot.

bloggaajankaan aamiaiset eivät ole ilmaisia

Sosiaalisen median parissa toimivana olen ollut kutsuttuna lukemattomiin aamiaistilaisuuksiin. Niissä yritykset kertovat palveluistaan ja tuotteistaan ja toivovat, että ne ovat niin kivoja tai hyviä, että me kerromme niistä omille seuraajillemme. Ja kirjoitusten ohella on itse asiassa tärkeämpänä tavoitteena luoda ja ylläpitää aktiivista vuoropuhelua meidän ja edustamiemme seuraajien sekä yritysten välillä. Minä edustan noissa foorumeissa teitä, lukijoitani ja yksi on varmaa: jos en osallistu aktiivisesti keskusteluun niin kutsut aamiaistilaisuuksiin loppuvat nopeasti ja samoin ne loppuvat sellaisilta jotka ajavat ainoastaan lyhytnäköisesti omia etujaan. Nämä ilmaiset aamiaiset ovat osa minun työtäni sisällöntuottajana. Mielestäni ei ole olemassa ilmaisia aamiaisia, eikä lounaita vaan kaikella on hintansa.

Sanna Marin ja aamiaiskohu – viimeinen sana

Minä pyrin elämässäni siihen, että autan kaikkia onnistumaan paremmin. Jos aamiaistarvikkeiden haku kaupasta tuo maamme johdossa olevalle henkilölle vähänkään paremman mielen, nostaa tämän tehokkuutta ja näin ollen edesauttaa hänen toimintaedellytyksiään vaativassa hommassaan, niin minun mielestä tapaa pitää ehdottomasti jatkaa. Näinä monella tavalla haasteellisina aikoina luulisi, että meillä kaikilla olisi tähdellisempääkin tekemistä kuin ihmetellä sitä kuka Sanna Marinin aamiaissämpylät on kaupasta noutanut. Ilmaisia ne eivät hänelle kuitenkaan ole, ne tulevat osana hänen työtään. Toki kuten Suomalaiseen vaatimattomuuteen kuuluu, se ärsyttää. Kun naapuri saa satasen ollaan valmiita maksamaan siitä vähintään viisikymppiä. Mutta jos siltä tuntuu, eikun vain tavoittelemaan päämisterin paikkaa.

Mitä mieltä sinä olet tästä kohusta?

Artikkelin kuva / Vestigevisions / Tuomas Hämäläinen

Lue myös:

Kesän 2021 bucket list

KIRJA-ARVOSTELUSSA KIINNOSTAVIA KIRJOJA: JÄNNITYSTÄ, PAHUUTTA JA SOMEA

Hiusteni salaisuus – Ghd muotoiluraudat

IHONI EI OLE OLLUT KOSKAAN NÄIN HYVÄ

PISTOSHOIDON VOIMALLA PAREMPI FIILIS

 

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI