Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Hei hei kesä – tervetuloa syksy!

Hei hei kesä – tervetuloa syksy! On lausahdus, joka kuvastaa tätä hetkeä erinomaisesti. Olin jo etukäteen tiennyt, että tästä kesästä tulee intensiivinen jos aion toteuttaa kaikki tämän kesän bucket-listalleni kirjaamani asiat. Ja kyllä, niin todellakin kävi. Elokuu on tullut loppuunsa ja kesän aikana on tapahtunut todella paljon. Lomat on pidetty, juuri niin aktiivisina kuin toivoinkin, uudessa kodissa on asuttu kaksi kokonaista kuukautta ja työtkin ovat ehtineet alkaa.

Kun istun tässä ja katson taaksepäin niin huomaan, että vaikka kesäni on ollut täynnä toimintaa ja tekemistä ja suuriakin muutoksia, niin olen sekä osannut että pystynyt nauttimaan siitä täysimääräisesti. Vaikeitakin asioita on tapahtunut ja menetin kesän aikana rakkaan isäni. Kuolema yllättää aina ja siihen liittyvää suruprosessia lukuunottamatta kesäni on mennyt hyvin ja uudessa kodissa on hyvä, lämmin ja turvallinen olla rakkaan kumppanini kanssa.

suunnittele, toteuta – ja muista nauttia

Tänä kesän’ toteutin asennetta jonka voi tiivistää viisauteen suunnittele, toteuta – ja muista nauttia. Jos jotain tekee mieli, niin  kannattaa ensin suunnitella hyvin mutta sopivasti liikkumavaraa jättäen, toteuttaa suunnitelman mukaisesti, sattumille ja yllätyksille avoimena ja nauttia joka hetkestä. Näin me teimme esimerkiksi hyvin onnistuneen pyöräretkemme Saariston Rengastielle – otimme selvää, teimme buukkaukset ja lähdimme. Erilaista tapahtumaa sattui matkalla mutta suunnitelmamme oli sen verran joustava, että katastrofin sijaan saimme onnistuneen kokemuksen ja paljon pysyviä muistoja.

Kuvat / Vestigevisions Huivi *saatu Lasessor

tervetuloa syksy ja rutiinit

Kesän aikana olen viestinyt elämästäni ja tekemisistäni lähinnä Instagramissa sillä se on välineenä toimiva nopeaan raportoinnin jossa ytimessä ovat vielä usein tekemisen visuaaliset elementit. Nyt kun laskeudutaan syksyyn ja elämän täyttävät erilaiset rutiinit: työ, treeni ja ystävät, niin suunnitelmissani on aktivoida blogini. siten, että täällä keskityn tuomaan esille laajaan hyvinvointiin eli terveyteen, liikuntaan ja kauneuteen kuin myös kotiin ja elämyksiin liittyviä asioita.

Tämänkin kesän aikana olen huomannut, että taustani ja elämäni monikulttuurisena suomalaisena – se mitä olen – antaa minulle monessa asiassa erilaisen näkemyksen meitä ympäröivään maailmaan kuin muilla. Se on se syy joka motivoi minut tekemään tätä blogia. Koen, että sillä mitä koen ja sanon on merkitys monelle jotka kokevat olevansa tässä maailmassa jotenkin liian erilaisia ja ulkopuolisia. Toivon, että se mitä itsestäni ja elämästäni kerron antaa lukijoilleni voimaa, inspiraatiota ja ehkä jopa jotain pohdittavaa. Hei hei kesä – tervetuloa syksy, nähdään taas pian!

Lue myös:

Lapin kauneus kesällä

 

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI MEKIN TAPAAMME  SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI

Lapin kauneus kesällä

Keväällä laadin itselleni bucket listan tälle kesälle ja yhtenä asiana siellä oli kokea Lapin kauneus kesällä. Palaan nyt Lapin kauniisiin maisemiin jossa sain viettää vajaan viikon kesäkuussa. Jaoin lomani tänä kesänä kolmeen osaan ja ensimmäisellä niistä ehdin Lappiin hyvän ystäväni kanssa. Suunnitelma oli selkeä: nauttia luonnosta monipuolisesti liikkuen sekä ladata akkuja rauhoittuen ja tasapainosta nauttien. Paikaksi valikoitui minulle jo tutuksi tullut ja yhdeksi suosikiksi muodostunut Levi.

Huippuja, huippuja, huippuja!

Viime vuonna kiipesin Afrikan huipulle, Kilimanjarolle – tämän matkan aikana en niin korkealle päässyt, mutta huiputimme kyllä Kätkätunturin kävellen ja Levitunturin pyöräillen. Vaellus Kätkälle lähti aivan Levikeskuksen ytimestä ja hyvin merkityn reitin varrelta oli kyllä mahtavia näkymiä Lapin luontoon. Olen monena talvena nähnyt nämä maisemat valkoisina ja siksi oli mahtavaa nähdä samat jylhät muodot alkukesän raikkaan vihreän eri sävyissä. En ole koskaan aikaisemmin viettänyt aikaa Lapissa ja nyt kerran käytyäni voin suositella sitä kaikille. Pidän itse Levistä juuri siksi, että siellä on uskomattoman kaunis luonto ja sen lisäksi kaikki palvelut lähellä.

Helteiden hellittävinä

Tämän kesän keleistä moni on ollut sitä mieltä, että ne ovat olleet liian kuumia. Itselleni lämpö sopii todella hyvin ja siksi olimmekin kovin innoissamme kun jo ennen matkaamme sääennusteet näyttivät, että lämpö tulee meitä hellimään vierailumme aikana. Ja näin totisesti kävikin. Olen talvisin ihastellut niin moottorikelkkailijoita ja pilkkijöitä Immeljärven ohi kävellessäni enkä ole koskaan ajatellut, että makaisin sen rannalla bikineissä ja kävisin viilentelemässä itseäni sen laineilla. Mutta niin kuitenkin kävi. Useampana päivänä kuljimme majapaikastamme ensi töiksemme aamulla järvelle ja pulikoimme Lapin helteistä nauttien. Tällaisia lämpöaaltoja ei kuulemma ole usein, onneksemme sattui nyt meidän kohdalle!

Levikeskus toimii kesälläkin

Majoituimme wellness-viikollamme alppitalossa Levin keskustassa,oikein mukavassa huoneistossa joka oli joka tavalla toimiva.. Lisätietoja valinnastamme löydät osoitteesta leville.net. Tämän tukikohtamme lisäksi vietimme eniten aikaa ulkona, Immeljärven ranta-elämän lisäksi Levin ja ympäristön luonnosta nauttien. Yhtenä päivänä vuokrasimme sähkömaastopyörät ja lähdimme tutustumaan Levitunturiin pyörän selästä. Tämäkin oli kokemuksena todella hieno – talvesta tutun valkeuden sijaan vihreät rinteet toivat mieleen jopa kesäisiltä Alpeilta nähdyt kuvat. Löysimme rinteiltä myös Joulupukin majan ja ikuistimme sen kesä-asussaan, kyllä täällä kesälläkin kelpaisi asustaa.

Viisi päivää on lyhyt aika – silloin kun on paljon hauskaa tekemistä

Kovin nopeasti olikin sitten tullut perjantai ja oli aika jättää Levi taakse ja jatkaa matkaa Rovaniemen ja Iisalmen kautta kohti kotia. Ja tälläkin kertaa kävin niin kuin aina Levillä – aika tuntuu loppuvan kesken kun on niin paljon hauskaa tekemistä. Tämä oli minulle ensimmäinen vierailu Kesä-Lapissa – mutta ei varmastikaan viimeinen. Lapin kauneus kesällä on ainutkertainen ja matkan tavoite, viettää aikaa ystävän kanssa luonnosta ja elämän hitaudesta nauttien, toteutui täydellisesti. Tämä on matka jota suosittelen kaikille, eikä varmasti jää osaltani viimeiseksi.

KESÄN 2021 BUCKET LIST

Mitä olen tehnyt blogitauon aikana? 

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI MEKIN TAPAAMME  SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI