Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva
Kaupallinen yhteistyö

Mesolangat – kasvojeni valahtamista vastaan (sisältää alekoodin)

Kaupallinen yhteistyö: Long Lasting Beauty

Kuva / Vestigevisions

Kesällä laitatutin itselleni mesolangat – kasvojen valahtamista vastaan.  Muistan kun joskus teininä kuulin sanonnan, että tummaihoinen ei niinkään rypisty iän myötä vaan enemmänkin valuu. Sanonta on osittain totta, vaikka ryppyjäkin minulla hiukan on. Tosin ehkä vähemmän kuin muilla ikäisilläni? Lähinnä niitä on silmäkulmissa ja aika ajoin olenkin ottanut asiaan helpotusta. Kasvojeni valuminen on kuitenkin silminnähtävää sillä omaan erittäin pehmeän ja joustavan ihon joka on hyvä asia, mutta siinä, kuten kaikessa, on kaksi puolta. Pehmeä iho ei nimittäin pysy ikääntyessä niin napakkana kuin toisenlainen, hiukan karheampi ihotyyppi vaan valahtaa ja muuttuu helposti niin kutsutuiksi hamsterinpusseiksi leukalinjan alueelle.

Täytän tällä viikolla 39-vuotta, enkä siis tässä väitä olevani mitenkään erityisen ikääntynyt mutta fakta on se ettei minua voi enää varsinaisesti luokitella nuoreksi, ei ainakaan teiniksi. Olen kiinnostunut erilaisista tavoista säilyttää ihoni nuorekkuus ja niinpä päätin kesällä kokeilla mesolankoja. Tässä yhteydessä korostan, että ikääntyminen ei ole ollenkaan huono asia ja on täysin jokaisen oma asia kuinka haluaa vanheta. En koe itselläni olevan minkäänlaista ikäkriisiä ja näen erilaiset kosmeettiset toimenpiteet samanlaisena piristyksenä kuin kampaajakäynnin, harmittomina huomionosoituksina itselleni. Voin hyvin olla käymättä mutta jos kerran voin, ja se tuottaa minulle hyvää mieltä niin miksi en kävisi? Lisäksi ovat erilaiset menetelmät millä ihoa voidaan parantaa mielestäni hyvin mielenkiintoisia.

Mitkä ihmeen Mesolangat

Kasvojeni luottolaittaja, sairaanhoitaja Julia Suikki Long Lasting Beautyssa laittoi minulle kesällä ensimmäistä kertaa elämässäni mesolangat poskien ja leuan alueelle. Mesolangat ovat polydioksanonia, jota käytetään mm. kirurgisissa toimenpiteissä haavojen ompeluun eli ne ovat todella turvallisia. Tässä operaatiossa jolla taistellaan iän myötä laskeutuvia ja veltostuvia  kasvonpiirteitä vastaan mesolangat injektoidaan hoidettavalle alueelle ihon alle. Kun keho sitten alkaa liuottaa mesolankoja, se luo ihoalueelle uutta kollageenia, joka ylläpitää kohottavaa vaikutusta.

Operaatiossa puhdistetaan ja puudutetaan iho ensin ja sen jälkeen injektoidaan ohuet ja steriilit mesolangat ihoon neulojen avulla. Mesolangat kohottavat kasvonpiirteitä sekä nuorentavat ja napakoittavat ihoa. Vaikutus voi kestää jopa pari vuotta vaikka mesolangat sulavat ihosta noin kolmessa kuukaudessa sillä ihon kiinteytyminen ja uuden kollageenin muodostuminen ihoon jatkuvat sen jälkeenkin. Varsinaisesti mesolangat eivät nosta kasvoja kuten virheellisesti usein luullaan ja verrataan mesolankoja jopa kasvojen kohotukseen. Mesolangat nimenomaan napakoittavat ihoa mikä oli itselleni se mitä tarvitsin. Itselläni mesolankojen laitosta on aikaa juuri tuo kolmisen kuukautta ja vaikutukset senkun paranevat, ihoni on selkeästi kiinteämpi ja napakampi. Julian käsissä olo oli jälleen kerran turvallinen ja pystyin huoletta antamaan hänelle vapaat kädet myös tässä asiassa, sekä luottamaan hänen tarkkaan esteettiseen silmäänsä.

Sattuiko mesolankojen laitto?

Kuvasin mesolankoja laitettaessa materiaalia someen ja pystyin tekemään sen melko huolettomasti nimittäin iho puudutettiin ennen toimenpidettä niin hyvin, että vaikka varsinkin neulakammoisesta toimenpide näyttää hurjalle en tuntenut kipua juuri ollenkaan. Muutamia päiviä laiton jälkeen tunsin pientä vihlontaa kasvoissa mutta tämä meni ohi. Vaikutuksia aloin huomaamaan noin kuukauden päästä laitosta jotan jos haluaa viikonlopuksi raikkaammat kasvot sellaiseen tämä ei sovi vaan mieluummin esimerkiksi PRX-T33 biorevitalisaatio.

Ennen ja jälkeen. Kuvat otettu puhelimilla, eikä niissä ole mitään käsittelyä eikä valotuksen säätöä. Huomaatko eroa?

kokonaisvaltainen positiivinen vaikutus

En voi muuta kuin olla iloinen mesolankojen vaikutuksesta kasvonpiirteisiini ja muutenkin olooni. Mielestäni kasvojeni iho on erinomaisessa kunnossa eikä valahtamisesta ole tietoakaan vaan piirteeni ovat pirteät ja napakat. Mieleni on huoleton sillä kaikki operaatiossa käytetyt välineet ovat täysin turvallisia ja ihooni vaikuttava aine, kollageeni, on oman kehoni tuottamaa. Ja se mikä on kaikkein parasta on se, että vaikutus ei ole pikaisesti ohimenevä vaan tuottaa minulle iloa ja hyvää mieltä pitkään. Suosittelen tätä hoitomuotoa kaikille jotka ovat huolissaan kasvojen valahtamisesta ja toivovat tehokasta ja pitkäaikaista muutosta asiaan! Näin on ilo aloittaa viimeinen vuosi kolmenkympin puolella.

jos kiinnostuit sinulla on nyt tilaisuus saada -15% alennus Julialta mesolankahoidoista koodilla:

MINNA15

Mainitse koodi varausta tehdessäsi.

Koodi on voimassa marraskuun 2021 loppuun saakka.

Video mesolankojen laitosta

LONG LASTING BEAUTY

Bulevardi 30

Liike sijaitsee Helsingin sydämessä, vehreällä puistokadulla. erittäin kauniissa ja viihtyisissä tiloissa. Raitiovaunu numero 6 pysähtyy aivan liikkeen edessä.

LUONNOLLISTA KAUNEUTTA TURVALLISESTI JA AMMATTITAIDOLLA

Lisätietoja Julialta puh: 040 688 3326

JULIAN INSTAGRAMIN LÖYDÄT TÄÄLTÄ

LONG LASTING BEAUTYN ISTAGAMIN TÄÄLTÄ

LISÄTIETOA

LUE MYÖS:

Ihoni ei ole koskaan ollut näin hyvä

PISTOSHOIDON VOIMALLA PAREMPI FIILIS – TEOSYAL PURESENSE REDENSITY 1-KEVYT TÄYTEAINEHOITO