Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva
Kaupallinen yhteistyö

3D/4D -ultra näytti meille tulevan vauvan kasvot

Kaupallinen yhteistyö: Perhe-Arte

3D/4D -ultra

Päätimme käydä 3D/4D -ultra tutkimuksessa vielä neljännen kerran tervehtimässä Muskelia (kutsumanimi) ennen syntymää. Suomessa kaikki raskaana olevat ovat oikeutettuja kahteen maksuttomaan ultratutkimukseen, joista toinen tehdään raskausviikoilla 11-13 ja toinen (rakenneultra) viikoilla 19-21.  Itse kävin myös varhaisultrassa viikolla 7+4. Ja koska raskauden loppuaika tuntui pitkälle, oli luonnollista hakeutua katsomaan Muskelia vielä kerran, jäisihän käynnistä ikuinen muisto myös hänelle itselleen.

On uskomatonta miten nopeasti raskaus on mennytkään – 3D/4D -ultra tehtiin pari viikkoa sitten Perhe-Artessa viikolla 28+5 mikä onkin viimeisiä aikoja tehdä kyseinen ultra, nimittäin sen jälkeen vauvalla on sen verran ahtaat oltavat, että näkyvyys saattaa olla huono. Tällä hetkellä eletään jo raskausviikkoa 31+0 ja raskautta on jäljellä laskettuun aikaan 29.5 kokonaista 63 päivää.

3D/4D -ultra – Miten käyntimme eteni?

Perhe-Arten Helsingin toimipiste sijaitsee Malmilla ja normaalin toimistotalon sisällä meitä tervehti todella kodikas, rauhallinen ja joka tavalla miellyttävä ilmapiiri ja ympäristö. Saapumisen yhteydessä täytimme potilastietokaavakkeen ja hetken odottelun jälkeen  meidät kutsututtiin itse toimenpidehuoneeseen. Heti sisään astuessa huomasi, että tätä konseptia on kehitetty vierailija keskipisteessä. Lämpimät, neutraalit sävyt, kodikkaat huonekalut ja mukavalla tavalla toteutettu valaistus antavat mahdollisuuden keskittyä omiin tuntemuksiin ja ajatuksiin – vaikka kyse on korkealaatuisesta lääketieteellisestä toimenpiteestä niin tunnemaailma on elämyksellinen. Vastaanotolla oli rauhallinen ja täysin kiireetön tunnelma mitä arvostin kovasti.

Meidän ja Muskelin kohtaamisen toteuttamisesta vastasi Anna-kätilö. Hän oli ihana yhdistelmä rutinoitutta ammattilaista ja lempeää ja miellyttävää vanhempien valmentajaa. Hänen tapansa kertoa meille mitä tapahtuu ja kuinka Muskelia ’metsästettiin’ ultraäänellä tekivät käynnistämme ikimuistoisen. Muskeli oli alkuun hiukan ujo ja piti kasvojaan piilossa istukan takana, mutta reippaiden jumppaliikkeiden jälkeen hän vaihtoi asentoa ja suostui tulemaan kuvattavaksi. Anna opetti meille muun muassa Rebozo-liinalla tehtäviä harjoitteita, mitkä hetkellisesesti veivät vatsan painon kokonaan pois ja tuntuivat todella rentouttavilta.

3D/4D -ultran muodostama kuva on todella yllättävän selkeä – ainakin osaavan käyttäjän toteuttamana. Todella rentouttavaa ja mukavaa kölliä siinä hoitopöydällä ja seurata suurelta värinäytöltä mitä kätilö löytää – oli kuin olisi ollut löytöretkellä tai tutkimusmatkalla omassa raskaudessaan taitavan oppaan seurassa. Pääasia oli tietenkin se, että Muskelilla oli kaikki edelleen hyvin mutta mielenkiinnolla odotimme myös Muskelin piirteiden näkemistä. Miltä tuntui nähdä Muskelin kasvot?

Muskelin kasvojen näkeminen oli uskomattoman ihana kokemus! Hänen profiilinsa, nenän kaari, huulet – näin jo nyt, että hänen ulkonäössään on paljon samaa kuin minussa ja suvussani. On selvää, että moni asia tulee muuttumaan, mutta ensimmäinen kontakti on nyt luotu ja meille on syntynyt erilainen side Muskeliin kuin aiemmissa ultrissa joissa on keskitytty lähinnä terveydellisten seikkojen kunnossa olon varmistamiseen. Kaiken lisäksi käynnistä saa vielä mukaan muistitikun kuvia ja videoita ja lisäksi perinteiset ultrakuvat.

3D/4D -ultra

Kuinka raskauteni on muuten sujunut?

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä kuinka hyvin raskauteni on kokonaisuutena sujunut. Toki olo on ollut raskas, lähinnä fyysisesti ja alkuraskaus meni melko väsyneissä tunnelmissa, mutta yleisesti kaikki on mennyt tosi hyvin. Syksyn oikeastaan vain huilasin sohvalla ja kävin töissä. Kärsin kuvottavasta olosta, mutta en onnekseni joutunut kuitenkaan oksentamaan kertaakaan. Pystyin syömään hyvin, vaikka ruokamakuni muuttui hetkellisesti hiukan erikoiseksi. Muistan eräänkin päivän kun en voinut kuvitellakaan syöväni päivälliseksi muuta kuin makkaraperunoita, joita olen syönyt viimeksi varmaan parikymppisenä sekä toisen päivän jolloin oli aivan pakko tilata mäkkäristä euron juustoja. Myös teiniajoilta tuttu Saarioisten roiskeläppäpitsa on jäänyt mieleen ja säilykeananakset mitä meni purkkitolkulla päivittäin. Kun taas esimerkiksi puuro marjoineen tai munakas kasviksilla, mitä siis normaalisti syön aamuisin, tuntuivat kauhistuttavilta. Sitten tulikin tasannevaihe ja olo oli melkein normaali, en sanoisi että erityisen virkeä ja puuhakas, mutta normaali. Ruokamakukin normalisoitui ja aloin voimaan paremmin.

3D/4D -ultra

Ja nyt viimeisellä kolmanneksella kehon raskauden on alkanut oikein tosissaan tuntea. Siinä vaiheessa, kun painoa oli tullut sen + kymmenisen kiloa lisää alkoi vanha jalkavamma kiukutella ja kävelylenkit auringossa ovat jääneet haaveeksi ja oikeastaan kaikki muukin paljon askelia vaativa on ollut pannassa. Onneksi henkireikäni saliharrastus on voinut jatkua ja olenkin sitä mieltä, että hallittu kuntosaliharjoittelu onkin varmasti yksi parhaista raskausliikunnan muodoista. Sen lisäksi olen alkanut käymään satunnaisesti uimassa mikä on virkistänyt mukavasti ja olen saanut nauttia siitä kun painon tunne hetkellisesti katoaa. Näin tänä vuonna 40-vuotta täyttävänä tiedostan ikään liittyvät riskitekijät ja myös siksi kiitän kehoani siitä, että näinkin hyvin se on pärjännyt tähän saakka ja vahva luotto on siihen, että tästä kaikesta vielä palaudutaankin.

kannattiko käydä 3d/4d -ultrassa?

Suomen raskausaikainen terveydenhoito on maailman kärkiluokkaa. Kaikille raskaana oleville tarjottava seuranta ja siihen liittyvät palvelut ovat  hyviä ja kattavia – huolta ei tarvitse kantaa sillä sinusta ja tulevasta lapsesta kyllä pidetään huolta. Vaikka palveluiden laadun ja yksilöllisten tarpeiden kartoittamiseen voisi kiinnittää mielestäni vielä enemmän huomioita ymmärrän hyvin sen ettei resursseja käytetä vanhempien vauvamatkailuun huvin vuoksi.

Ja ehkä juuri siksi tämä käynti tuntui niin mukavalta. Kun käynti ei ole varsinaisesti terveydellisiin seikkoihin liittyvä niin siihen ei liity stressiä – ainoastaan mukavaa ja rentoa, innostunuttakin, yhteistä tekemistä joka keskittyy tulevaan perheenjäseneemme Muskeliin. Suosittelen 3D/4D -ultra käyntiä, ei vain niiden ihanien kasvokuvien takia, vaan siksi, että se on ensimmäinen rento kohtaaminen tulevan lapsesi kanssa.

Perhe-Arte on yksityinen äitiysneuvola, joka on perustettu vuonna 2013 halusta toteuttaa kätilötyötä aidosti perheen asioihin paneutuen. Kuljemme perheiden rinnalla asiantuntevana osaajana ja kohtaamme jokaisen perheen lämmöllä ja sydämellä.

3D/4D -ultra

Omat raskauskuvani / Vestigevisions / Tuomas Hämäläinen

Perhe-Arten löydät täältä:

Nettisivut

Blogi

Hinnasto

Yhteystiedot

Yksityinen äitiysneuvola palvelee teitä Lahdessa Kauppakeskus Sykkeen toisessa kerroksessa, Helsingissä Malmilla sekä Tampereella Tammelassa.

 

katso myös:

Video 3D/4D -ultrasta

Tapahtumarikas viime vuosi 2021

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI TAPAAMME  myös SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI

Kaupallinen yhteistyö: Perhe-Arte

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *