Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Kansikuvajuttu: alaston totuus minusta – lue tästä taustat

Toimittaja Mirkka Torikka otti minuun kesällä yhteyttä ja kysyi olisinko innostunut tekemään henkilökuvan Freestyle-lehteen. Minun pitäisi kertoa itsestäni alaston totuus ja lopputuloksena syntyisi kansikuvajuttu. Kun kysyin syitä moiseen pyyntöön niin Mirkka kertoi motivaationsa kumpuavan siitä yhdistelmästä millainen olen, mistä tulen ja mitä olen tehnyt.

alaston totuus – Olisitko sinä valmis kertomaan itsestäsi kaiken?

Pohdittuani asiaa hetken ilmoitin Mirkkalle, että suostun haastatteluun. Päätökseni taustalla oli toiveeni siitä, että omat kokemukseni jakamalla voisin helpottaa muiden elämää. Halusin kertoa millaista on olla savolainen jolla on mustan ihmisen identiteetti vaikka olenkin Minna Ahmonsaari, Savossa syntynyt.

hyvä haastattelija saa vaikeista asioista puhumisen tuntumaan helpolta

Erilaisista poikkeusoloista huolimatta päätimme tehdä haastattelun kasvotusten, niin varmistetaan se, että kokemukset, tunteet ja ajatukset välittyvät minulta haastattelijalle paitsi sanoina niin myös muiden aistien kautta eleinä, katseina ja taukoina joita on vaikea tallettaa nauhalle tai kirjoittamalla. Haastattelu onnistui mainiosti, vietimme pitkän tovin Clarion hotellissa istuskellen ja minä kerroin itsestäni ja elämästä, myös niistä vaikeista asioista, arkailematta ja perusteellisesti.

sujuva yhteistyö takaa onnistumisen

Pari viikkoa haastattelun jälkeen sain Mirkkalta ensimmäisen version jutusta kommentoitavakseni. Hän oli purkanut nauhoittamansa tekstin ja sen jälkeen rakentanut siitä tarinan joka oli ihan näköiseni. Jutusta huomasi että Mirkka on sekä erittäin ammattitaitoinen toimittaja,  että haastateltavaansa arvostava ja kunnioittava ihminen. Odotan innolla millaista palautetta sinä ja muut lukijani annatte. Tämä oli paras ja henkilökohtaisin juttu mitä minusta oli koskaan kirjoitettu. Olin otettu, kuin lukisin elämänkertani lyhennettynä.

tyylistäni en suostu tinkimään

Kauneus ja visuaalisuus ovat asioita jotka ovat olleet minulle koko elämäni tärkeitä – etenkin tällaisessa tilanteessa kun kyseessä on alaston totuus minusta ja kansikuvajuttu. Olen todella iloinen jutun kuvista ja miltä niissä näytän, ylläni on pääasiassa kotimaista pientuotantoa: Anne-Mari Pahkala loihti minulle ihanan asun, sitä täydentävät korut löytyivät Anne-Marin ja Eero Hintsasen yhteistyömallistosta, Klara Kivilahti viimeisteli tyylin onnistuneilla Christian Lacroix’n ja Giuseppe Zanotti’n kengillä ja hyvä ystäväni Tiina Hukkanen valmisti meikin ja stailasi hiukseni kuviin jotka otti Petri Mast.

Minna Ahmonsaari

Asu: Anne-Mari Pahkala, Korut: Anne-Mari Pahkalan ja Eero Hintsasen yhteinen SULA mallisto, Kengät: Christian Lacroix ja Giuseppe Zanotti / Klara Kivilahti, Meikki ja hiukset: Adore Beauty / Tiina Hukkanen, Kuvat / Petri Mast

Itse juttu löytyy täältä

Haastatteluni Freestyle-lehden uudessa numerossa löydät TÄSTÄ. Freestyle on lehti jonka tavoitteena on edistää tervettä ja päihdevapaata elämää ja se edustaa arvoja joita minäkin tuen niin yksityisessä kuin ammatillisessa elämässäni. Toivon, että haastatteluni avaa silmiäsi näkemään maailman hiukan eri kulmasta, minun silmieni läpi.

Minna Ahmonsaari

Lue myös: 

Mikä yhdistää voittajia – aito menestysresepti

Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’BLOGIT.FI

Onko koulutuksella väliä?

Koulutus

Koulutus herättää ajatuksia. Koulutuksesta puhutaan paljon ja jotkut arvostavat koulutusta enemmän kuin toiset. Varsinkin Helsingissä asuessani olen törmännyt puheeseen koulutuksesta ja kouluttamattomuudesta. Jotkut pitävät koulutusta ensiarvoisen tärkeänä ja nimenomaan kyse on korkeakoulutuksesta. Jotkut pitävät yliopistotutkintoa ainoana oikeana ja ammattikorkeakoulututkintoakin pidetään vähempi arvoisena. Monet valitsevat jopa seuransa koulutuksen perusteella. Jotkut taas eivät arvosta koulutusta laisinkaan ja puhuvat jopa vähättelevään sävyyn korkeakoulutetuista. Oletteko aina ajatelleet, että teidän pitäisi olla korkeasti koulutettuja, jotta menestyisitte työelämässä tai elämässä ylipäätään? Riippuu tietenkin alasta mihin haluaa tähdätä, sillä joihinkin paikkoihin on pakko olla vaadittava koulutus, eikä muita hakijoita oteta edes huomioon. Joissakin piireissä koulutuksella on myös sosiaalinen merkitys.

Moniin  virkoihin ja asiantuntijatehtäviin  vaaditaan ymmärrettävästi tarvittava koulutus, eikä työkokemuksella ole niinkään merkitystä. Työstä hankittua osaamista ei oteta laisinkaan huomioon, näissä mielestäni ymmärrettävästi koulutus ratkaisee. Toki on ymmärrettävää, että esimerkiksi sairaanhoitajaksi tai poliisiksi ei voi hakea  ilman  sairaanhoitaja- tai poliisiammattikorkeakoulusta hankittua tutkintoa. Myös moniin alemman koulutus asteen töihin ei ole asiaa ilman ammatillista koulutusta. On vaikeaa tehdä vaikkapa putkimiehen tai parturi-kampaajan töitä ilman asianmukaista koulutusta. Lähes jokainen voi kuitenkin hakea vaatekauppaan tai ruokakauppaan kassalle ilman ammatillista koulutusta. Tiedän myös joitakin korkeimmissa tehtävissä työskenteleviä, jotka ovat valikoituneet työtehtäviin työkokemuksen perusteella. Persoonalla ja yritteliäisyydellä on suuri merkitys työelämässä menestymiseen.

Koulustus

ONKO YRITTÄJYYS UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

Moni ryhtyy yrittäjäksi, ilman koulutusta tai ammatillinen koulutus pohjana. Tämä sopii erityisesti sellaisille ihmisille, jotka haluavat johtaa itseään ja ovat kunnianhimoisia. Valmistuin itse parturi-kampaajaksi vuonna 2002, eikä mennyt kuin pari vuotta ja oma yritys oli jo pystyssä. Tämä kantoi kokonaiset 12-vuotta ja olin aikaan tyytyväinen. Näin teki myös varmaan puolet parikymppisistä luokkakavereistani ja suurimmalla osalla on edelleenkin toimivat yritykset. Yrittäjyys ei kuitenkaan ole mitään helppoa hommaa, mutta parasta mitä se tuo tullessaan on vapaus. Vastuu on kuitenkin aikamoinen ja itsesi lisäksi vastaat usein myös monen muun työpaikasta ja toimeentulosta. Vastuu oli myös asia mistä pidin, tavallaan se mahdollisti luovuuden ja sen, että teki täysillä sitä mihin uskoi. Uusavuttomuuteen, eikä motivaatiosaikkuihin ollut varaa. Ajattelin pitkään, etten sovellu palkkatyöhön ollenkaan ja olenkin ollut iloinen, että viihdyn nykyisessä palkkatyössäni niin hyvin. Toisaalta teen lisäksi työtä sisälläntuottajana kevytyrittäjänä, mikä mahdollistaa yrittäjyyden omalla tavallaan. Nyt koronan aikaan varsinkin palkkatyötä arvostaa kummasti.

Yrittäjänä täytyy tietysti maksaa YEL, ALV, ennakkoverot, mahdolliset toimitilakulut, materiaalikustannukset, työntekijöiden palkat kuluineen, kirjanpito ja paljon kaikkea muuta.  Ja koska moni maksaa YEL-vakuutusta minimisumman on mahdollinen sairauspäiväraha, äitiyspäivä- ja vanhempainhoitoraha usein olematon.  Yrittäjänä olin sairaslomalla 12-vuoden aikana silloin kun jalka meni poikki, jos ajatelleen keskimääräisiä työntekijän sairaspoissaoloja oli tuo 6-viikkoa melko vähän.

Yrittäjänä voi kuitenkin  itse määritellä työhön käytettävän ajan, mutta joskus työn ja vapaa-ajan välille on vaikeaa tehdä selvää rajaa verrattuna palkkatyöläisenä oloon, jolloin työt loppuvat kun työvuoro loppuu.  Toisaalta yrittäjyys on ainakin itselleni ollut lifestyle, josta ei ole tavallaan halunnutkaan eroon täysin, edes vapaa-ajallaan. Yrittäjyydessä ratkaisee oma asenne ja palo tehdä omaa juttua, eikä aina koulutus. Parhaimmillaan elämä on mielestäni sitä, että työ on luonteva osa elämäntyyliä, eikä pelkästään pakollinen paha.

Koulutus vs. luovuus

Itse olen alkanut arvostaa koulutusta enemmän vasta viime vuosina. Minusta tuli virallisesti korkeakoulutettu viime keväänä, jolloin suoritin ammattikorkeakoulun loppuun. Ammattikorkeakoulusta saatu koulutus on alempi korkeakoulututkinto ja vastaa yliopistossa kandidaatin tutkintoa. Minun on siis mahdollista hakea suoraan joidenkin alojen maisteriohjelmaan jolloin saisin ylemmän korkeakoulututkinnon, eli maisterin tutkinnon parissa vuodessa. En olisi uskonut, että miettisin koko asiaa esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Arvostus koulutusta kohtaan on noussut huomattavasti ja kun tietää jollain tavalla mitä se vaatii,  ei sitä voi olla arvostamatta. Uskon, että paras asiantuntijuus on juuri käytännön ja koulutuksen yhteissumma. Olen melko varma, että jossain vaiheessa suoritan vielä maisterintutkinnon tai opiskelen lisää. Kuitenkin samalla tavalla kuin koulutusta, arvostan myös luovuutta. Sitä, että etsii itselleen sen sopivan polun. Ei ole aina kiinni koulutuksesta, miten paljon tienaat tai miten menestyt elämässä. Korkeasti koulutettu saattaa olla työtön siinä missä kouluttamaton ja kouluttamaton saattaa menestyä yritysjohtajana. Mikä on edes koulutettu ja kouluttamaton? Mitä nuo termit teidän mielestänne merkitsevät? Minusta kuulostaa oikeastaan lähinnä siltä, että puhutaan koirista, lol. Olen kiitollinen myös siitä, että vaikka molemmat vanhempani ovat akateemisia ei minua ole koskaan painostettu opiskelemaan jotakin tiettyä. Olen saanut rakentaa oman polkuni itse.

NUORTEN TULEVAISUUS ILMAN KOULUTUSTA

Moni nuori perustaa nykypäivänä oman menestyvän yrityksen, eivätkä he välttämättä hakeudu ammatillisen koulutuksen tai lukion jälkeen mihinkään jatkokoulutukseen. Toisaalta ammatillinen koulutus onkin suora väylä työelämään, lukio taas ei varsinaisesti valmista mihinkään. Usein nuorena aloitettu harrastus, kuten videoiden kuvaaminen, tubettaminen, bloggaaminen tai nettipelaaminen on erittäin helppo muuttaa  yritykseksi, ilman koulutusta. Toisaalta se on myös riski, eikä välttämättä takaa menestystä ja voi johtaa pahimmillaan velkaantumiseen. Usein peruskoulun tai lukion jälkeen nuoret kokevat, etteivät tiedä mikä on se oma juttu tai ammatti johon haluaisivat lähteä kouluttautumaan. Välivuoden aikana voikin miettiä ja kokeilla erilaisia uusia harrastuksia ja miettiä olisiko niissä hyviä pohjia omaan tulevaisuuteen. Tässäkin ratkaisee ihmisen oma halukkuus kehittää itseään oman harrastuksen parissa ja ulospäin näkyvä palo tekemistään kohtaan. Osa taas syrjäytyy heti peruskoulun jälkeen. Itse ajattelen, että ihmisen kannattaisi suuntautua siihen missä on luontaisesti hyvä ja korostaa vahvuuksiaan riippumatta siitä mitä koulutusta se vaatii. Joskus opiskelu saattaa tuntua haasteelliselle mutta vaikeissakin asioissa voi oppia pärjäämään, jos päämäärä on kirkkaasti mielessä. Sydämen sivistys on kaikista tärkein.

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti?

Lue myös:

Nuoruuskuvia

 

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’