Miksi hakeutua terapiaan?

Moni pohtii jossain vaiheessa elämäänsä, pitäisikö hakeutua terapiaan. Ajatus voi herätä silloin, kun mieli tuntuu kuormittuneelta, elämässä tapahtuu suuria muutoksia tai omat ajatukset alkavat kiertää samoja, väsyttäviä kehiä.

Usein terapia mielletään edelleen paikaksi, johon mennään vasta silloin, kun kaikki on jo romahtamassa. Todellisuudessa terapia voi olla paljon muutakin. Se voi olla paikka pysähtyä, tarkastella omia ajatusmallejaan ja löytää uusia tapoja kohdata elämän haasteita.

Omalla kohdallani ensimmäinen kokemus terapiasta tuli kolmekymppisenä. Se oli yksi elämäni merkittävimmistä pysähtymisen hetkistä.

Ensimmäinen kokemus siitä, että elämä kantaa

Muistan hyvin sen oivalluksen, joka terapiassa vähitellen syntyi: elämä kantaa sittenkin.

Se ei tarkoittanut sitä, että vaikeudet olisivat kadonneet. Sen sijaan opin kestävän tavan ajatella, että haasteiden kanssa voi elää ja selviytyä ilman, että kaikki romahtaa. Terapiassa sain vahvan kokemuksen siitä, että omia ajatuksia ja tunteita voi tarkastella rauhassa, ilman että ne vie mukanaan.

Se oli myös ensimmäinen kerta, kun aloin todella ymmärtää, kuinka paljon omat ajatusmallit vaikuttavat siihen, miten koemme maailman.

Kognitiivisessa ajattelussa puhutaan paljon ajatuskehistä. Joskus mieli alkaa automaattisesti tuottaa ajatuksia, jotka vahvistavat pelkoa, riittämättömyyttä tai epävarmuutta. Kun tällaiset ajatukset toistuvat riittävän pitkään, ne voivat alkaa tuntua totuuksilta. Terapiassa opin, että näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

Terapia ei aina tarkoita koko elämän historian läpikäymistä. Terapia voi olla hyvin erilaista riippuen tarpeesta ja tavoitteista. Joskus työskentely keskittyy yhteen selkeään teemaan tai spesifiin haasteeseen, kuten esimerkiksi esiintymisjännitykseen, kuormittavaan elämäntilanteeseen tai toistuvaan ajatuskehään.

Pitkäkestoisessa terapiassa pysähdytään usein syvemmin omaan elämänhistoriaan, ihmissuhdekokemuksiin ja mahdollisiin traumaattisiin kokemuksiin. Tällainen työskentely voi olla hyvin merkityksellistä silloin, kun halutaan ymmärtää laajempia elämänkulkuun liittyviä ilmiöitä tai toistuvia sisäisiä malleja. Toisaalta terapiaa voi hyödyntää myös lyhyemmin ja hyvin konkreettisesti.

Joskus jo yksittäinen tapaaminen kriisitilanteessa voi tuoda helpotusta ja auttaa jäsentämään tilannetta uudella tavalla. Toisinaan taas muutos syntyy vähitellen vuosien työskentelyn myötä. Molemmat ovat yhtä arvokkaita polkuja.

Moni ajattelee edelleen, että terapia perustuu pelkästään keskusteluun ja kuuntelemiseen. Vaikka kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen ovat keskeisiä, psykoterapia on myös tavoitteellista työskentelyä.

Siinä pyritään yhdessä tunnistamaan muutosta kaipaavia ajatus-, tunne- ja toimintamalleja sekä rakentamaan uusia, hyvinvointia tukevia tapoja suhtautua itseensä ja elämään.

Ajattelen, että terapiassa on tärkeää ymmärtää, mistä asiat kumpuavat, mutta samalla pysähtyä siihen, mitä voidaan tehdä tässä hetkessä. Työskentelyn tavoitteet ja syvyys rakentuvat myös terapian pituuden mukaan: lyhyessä prosessissa keskitytään konkreettisiin, rajattuihin teemoihin, kun taas pidempi terapia mahdollistaa laajemman ja syvemmän työskentelyn esimerkiksi elämänhistorian ja traumakokemusten äärellä.

Negatiiviset ajatuskehät ja ydinuskomukset

Yksi merkittävimmistä asioista, joita terapiassa opin tunnistamaan, olivat omat negatiiviset ajatuskehät.

Meillä kaikilla on sisäisiä uskomuksia itsestämme ja maailmasta. Kognitiivisessa psykologiassa niitä kutsutaan ydinuskomuksiksi. Ne muodostuvat usein jo varhain elämässä ja vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme tilanteita ympärillämme.

Jos esimerkiksi ydinuskomus on, ettei ole riittävän hyvä, mieli alkaa helposti tulkita monia tilanteita tämän uskomuksen kautta. Pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua todisteilta siitä, että jokin on itsessä pielessä.

Terapiassa opin vähitellen tunnistamaan näitä ajatusmalleja. Kun ajatukset tuodaan näkyviksi, niihin voi myös suhtautua uudella tavalla. Ajatuksia voi tarkastella, kyseenalaistaa ja muuttaa. Se ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollista.

Meillä kaikilla on sisäisiä uskomuksia itsestämme ja maailmasta. Kognitiivisessa psykologiassa niitä kutsutaan ydinuskomuksiksi. Ne muodostuvat usein jo varhain elämässä ja vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme tilanteita ympärillämme.

Terapia ei ole vain kriisejä varten

Olen käynyt terapiassa elämäni aikana myös myöhemmin, joskus vain yksittäisiä kertoja. Silloin syynä ei ole ollut mikään suuri kriisi, vaan jokin ajankohtainen asia, joka on painanut mieltä tai mietityttänyt niin paljon, että olen kaivannut apua ajatusten jäsentelyyn ja olen varannut yksittäisen ajan.

Kun omia kokemuksia on saanut tarkastella yhdessä toisen ihmisen kanssa, ne ovat usein selkiytyneet. Terapia voi siis olla myös ennaltaehkäisevää, tapa pysähtyä ennen kuin kuormitus kasvaa liian suureksi tai yksinkertaisesti vain tapa lisätä itsetuntemusta.

Viime syksynä aloitin myös psykoterapeuttikoulutukseeni kuuluvan oman koulutuspsykoterapian. Se on ollut monella tavalla erilainen matka. Todennäköisesti en olisi tässä elämäntilanteessa hakeutunut terapiaan ilman koulutusta, koska mitään varsinaista kriisiä tai akuuttia ongelmaa ei ole ollut. Juuri siksi kokemus on ollut erityisen kiinnostava ja avartava.

Koulutuspsykoterapia on psykoterapeutiksi kouluttautuville keskeinen osa oppimisprosessia, ja sen tulee olla kouluttajapsykoterapeutin toteuttamaa. Omassa koulutuksessani terapiassa kuuluu  käydä yhteensä 80 tuntia. Tämä tarkoittaa, että oma henkilökohtainen prosessi kulkee koko ajan rinnakkain teoreettisen opiskelun ja käytännön terapiatyön kanssa.

On ollut pysäyttävää huomata, miten paljon terapia voi antaa myös silloin, kun elämä on päällisin puolin tasapainossa. Työskentely on syventänyt itsetuntemusta ja tuonut esiin uusia näkökulmia omaan ajatteluun, reagointitapoihin ja elämänhistoriaan. Välillä se on vienyt myös hyvin syvien itsetutkiskelun kerrosten äärelle, sellaisiin pohdintoihin, joille arjessa ei muuten välttämättä löytyisi aikaa tai tilaa.

Kokonaisuus tekee koulutuksesta poikkeuksellisen intensiivisen ja merkityksellisen. Kun käyn omaa terapiaa, teen asiakastyötä, osallistun työnohjaukseen ja syvennyn teoreettisiin opintoihin, syntyy todella moniulotteinen oppimisprosessi. Asiat eivät jää vain tiedon tasolle, vaan niitä eletään ja koetaan myös henkilökohtaisesti.

Ajattelen, että juuri tämä tekee psykoterapeuttikoulutuksesta niin mullistavan. Se ei ole pelkästään uuden ammatillisen osaamisen rakentamista, vaan myös syvää kasvua ihmisenä. Samalla se lisää ymmärrystä siitä, kuinka monin tavoin terapia voi tukea ihmistä, Ei vain kriiseissä, vaan myös silloin, kun elämässä on tilaa pysähtyä tutkimaan itseään.

Miksi terapia toimii?

Terapiatyössä yksi keskeisimmistä asioista on turvallinen kohtaaminen.

Kun ihminen tulee kuulluksi ilman arvostelua tai kiirettä, syntyy tila, jossa ajatuksia voi tutkia rauhassa. Kognitiivisessa työskentelyssä tarkastellaan usein sitä, miten ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen liittyvät toisiinsa.

Kun jokin näistä muuttuu, se voi vaikuttaa myös muihin.

Jos esimerkiksi opimme tunnistamaan automaattisia negatiivisia ajatuksia ja suhtautumaan niihin lempeämmin, myös tunnekokemus voi muuttua. Vähitellen mieli voi alkaa rakentaa uudenlaisia, realistisempia ja myötätuntoisempia tulkintoja. Kun ajatusmalleja opitaan tunnistamaan ja työstämään aktiivisesti, muutokset eivät jää vain terapiatilanteeseen, vaan siirtyvät arkeen: ihminen alkaa toimia ja suhtautua itseensä eri tavalla.

Omassa työssäni huomaan usein, kuinka helpottavaa asiakkaalle on jo se oivallus, ettei kaikki mitä mielessä liikkuu ole totta tai pysyvää. Ajatukset ovat tulkintoja, joihin voi oppia suhtautumaan uteliaasti ja joustavammin. Kun tähän yhdistyy konkreettisia työskentelytapoja esim. altistamista tai uusien toimintamallien harjoittelua, muutos alkaa usein vähitellen näkyä myös voinnissa ja arjessa.

Ajattelen, että juuri tässä terapian vaikuttavuus syntyy: turvallisen kohtaamisen ja tavoitteellisen työskentelyn yhdistelmässä. Terapiassa ei vain puhuta, vaan myös opetellaan uusia tapoja ymmärtää itseä ja toimia toisin. Ja kun ihminen alkaa kokea, että hänellä on keinoja vaikuttaa omaan oloon, syntyy usein myös lisää toivoa ja luottamusta siihen, että elämä kantaa.

Kuvat / Vilma Doumbouya

Mielen saari myrskyssä ja tyynessä

Ajattelen, että jokaisella meistä pitäisi olla oma Mielen saari.

Sellainen paikka, johon voi vetäytyä hetkeksi silloin, kun mieli kuormittuu tai elämä tuntuu liian vaativalta. Paikka, jossa ajatuksia ja tunteita voi tarkastella rauhassa ja turvallisesti, ilman kiirettä löytää vastauksia tai valmiita ratkaisuja.

Monelle terapia voi olla juuri tällainen tila.

Tila, jossa mieli saa avautua ja jossa omia kokemuksia voi tutkia lempeästi ja uteliaasti. Kun ajatukset tulevat kuulluiksi ja kannatelluiksi, niihin voi vähitellen syntyä uudenlainen suhde. Se, mikä on aiemmin tuntunut raskaalta tai hallitsemattomalta, alkaa jäsentyä ja asettua mittasuhteisiinsa.

Vähitellen mieli voi oppia suhtautumaan itseensä armollisemmin. Ja ehkä juuri siinä alkaa rakentua kokemus sisäisestä turvasta ja sellaisesta luottamuksesta, että omien tunteiden ja ajatusten kanssa voi olla, vaikka ne eivät olisi valmiita tai helppoja.

Matka jatkuu

Lämmöllä, Minna