Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

2009 – 2019 Kuvia vuosien saatosta

Terveisiä Tansaniasta. Täällä lämmössä on kaikki hyvin ja pari lepopäivää ovat tehneet tehtävänsä. Ylihuomenna alkaa matka Kilimanjaron huipulle, johon olen ehtinyt latautua rauhassa. Ajankulukseni selasin vuosikymmenen aikaisia kuvia matkan varrelta ja ajattelin jakaa ne myös teille. Blogin aloitin vuonna 2012 ja osa lukijoista onkin pysynyt matkassa siitä saakka. Kiitos siitä. Osa taas on uusia, joten koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa jaan runsaasti kuvia. En ole valinnut kuvia missään kauneimmat kuvat järjestyksessä, vaan sillä perusteella mitä nyt google photosta kymmenen vuotta selatessani osui silmään. Ammatti valokuvaajien otoksia ei tuossa palvelussa liiemmin ollut, joten suurin osa on ihan puhelimella otettuja. Hyvin huomaa senkin, miten puhelimien kamerat ovat kehittyneet kymmenessä vuodessa. Suuri osa kuvista on lomilla otettuja, koska luonnollisesti silloin on tullut kuvattua enemmän. Vuosikymmen on ollut värikäs ja antoisa, itse muistaa tietysti parhaiten fiilikset ja tunnelmat mitkä kuviin liittyy. Vaikka on ollut välillä myös myrskyä, on vuosikymmen ollut pääsääntöisesti värikäs ja antoisa. Jotenkin aika kultaa muistot.

2009

Oli hyvä vuosi. Ensimmäinen kuva on Kefaloniasta Kreikasta, toinen isolta karhunkierrokselta ja kolmas Farangista kun täytin 27-vuotta.  Vietin kampaamoyrittäjän arkea.  Juoksin puolimaratonin syksyllä, jonka jälkeen katkaisin sääriluuni joulukuussa.

2010

Fitness näytteli elämässäni suurta roolia. Kisoista kisoihin mentiin kaksi vuotta.  Kuntoutin jalkaani ennätysvauhtia.  Kuvat Tansaniasta ja Thaimaasta.

2011

Fitness jatkui edelleen. Reissasin muun muassa Intiassa.

2012

Viimeiset kisat, Lontoo ja Dubai. Valmistuin Personal traineriksi.

2013

Olin todellakin  hetken aikaa blondi. Kuvassa persikkainen vaihe menossa. Lomailin Kreikassa ja Barcelonassa.

2014

Muutin Helsinkiin. Lomailin Budabestissa ja Turkissa.  Olin pitkän yrittäjyys ajanjakson jälkeen palkkatöissä.

2015

Vietin lähes koko kesän Barcelonassa ja syksyllä aloitin opiskelun sairaanhoitaja-diakonissaksi Diakissa.

2016

Opiskelin, suoritin harjoitteluita ja lomailin Kroatiassa ja Turkissa. Viimeinen kuva Biokovon huipulta.

2017

Lomailin Sisiliassa, Tansanissa ja Levillä. Ensimmäinen kuva on Etnan huipulta.

2018

Opiskelut lähenivät loppuaan. Lomailin Roomassa ja Espanjassa. Vaikuttajamedia perustettiin ja siirryin bloggaamaan tänne A-lehtien jälkeen.

2019

Vuosi alkoi talvisissa maisemissa Levillä ja vietin kuukauden Tansaniassa ennen valmistumistani. Valmistuin sairaanhoitajaksi ja aloitin uuden alan työt. Syksyäni katkaisi Kyproksen matka.

Kiitos, että viihdyit matkassani kymmenen vuoden ajan.

Lue myös:

Vuoden tykätyimmät kuvat – Best nine 2019

Vuosikymmenen lopun tajunnanvirtaa – Hello 2020

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

 

Kaupallinen yhteistyö

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen?

Kaupallinen yhteistyö: KILI ASCENTS

Huomenna aamulla lennän taas Tansaniaan. Tällä kertaa tavoitteena on Kilimanjaron valloitus. Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori Tansaniassa Kenian rajan välittömässä läheisyydessä. Sen korkein huippu on 5 895 metriä. Kilimanjaro koostuu kolmesta tulivuoresta, joista vain yhdellä on toimintaa.  Kilimanjarolle pitäisi olla melko helppo kiivetä, siksi uskaltaudun lähtemään matkaan vaikka kokemusta näin korkeista paikoista ei vielä olekaan. En ole valmistautunut Kilimanjaron valloitukseen oikeastaan kummemmin vaikka se on ollut pitkäaikainen haaveeni. Pakkailen tänään tavaroita rauhassa ja oikeastaan ainut hankinta minkä olen matkalle tehnyt ovat Meindl -vaelluskengät, joita olen pikkuhiljaa ajanut sisään.  Täytyy myöntää, etten ole siis ehtinyt valmistautumaan juuri ollenkaan nimittäin matkalle lähtöä on edeltänyt melkoinen työputki ja vaelluskenkien hankintakin jäi ihan viime metreille. Onneksi muut retkeilyvarusteet ovat jo ennestään kunnossa. Henkistä vahvuutta olen yleisesti kehittänyt koko elämäni, sitä saatetaan tarvita varsinkin huiputuksen aikana.

KIlimanjaron valloitus on pitkäaikainen haaveeni

Kilimanjaro ja sen ympärillä oleva maasto on minulle erityisen tärkeä, nimittäin isäni takapihalta Moshista voi nähdä Kilimanjaron huipun pilvettömällä säällä. Jo vuodesta 2010 eli kymmenen vuotta sitten aloin haaveilemaan valloituksesta. Tansanian matkoilleni on kuitenkin yleensä kuulunut paljon ohjelmaa perheen kanssa, sekä Sansibarin rantaloma niin siksi Kilimanjaron valloitus on saanut aina odottaa.  Reitiksi on valikoitunut pisin ja kuulema kaunein Lemosho-reitti. Lemosho-reitti on sekä yksi kauneimmista että yksi uusimmista Kilimanjaron huipulle vievistä reiteistä. Tällöin on myös eniten aikaa sopeutua korkeuseroihin. Matkalla ollaan 8 päivää ja 7 yötä.  Matkalla on mukana kantajat ja oma kokki, jotka kulkevat edellä ja pystyttävät leirin aina yötä varten.  Itse tarvitsee kantaa vain ja ainoastaan päiväreppu. Matkan mahdollistaa minulle ystäväni Fredyn yritys Kili Ascents.

Mitä pakkaan mukaan Killimanjaron valloitukseen?

makuupussi lämmin, neljä vuodenaikaa

otsalamppu

rinkka 65l

päiväreppu

vedenpitävä takki + housut

toppatakki

1 fleece

2 pitkähihaista paitaa

3 t-paitaa

vedenpitävät housut + toppahousut

legginssejä x3

parit vaellushousut

shortsit

lämpökerrasto

 alushousuja, muutama urheilutoppi/rintsikat

hattu ja pipo

villasukat, vaellussukkia

merinovilla Buff

käsineet, ohuet ja paksut

vaelluskengät

tossut joita voi käyttää leirillä

säärystimet

aurinkolasit

 rinkkasuoja

vesipullo

vesipullo iso

aurinkovoidetta

huulirasva

ensiapupakkaus

käsidesi

whipseja

pyyhe

vessapaperi

 

Lisäksi pakkaan mukaan vara akkuja, 1 joka iso joka riittää kuuteen lataukseen ja pienempi. Korkeakalorista syötävää, energiapatukoita, pähkinöitä jne. Elektrolyyttijauhetta, lääkkeet (malaria, särky, ripuli, vuoristotautilääkkeet ym.) henk. koht. tavarat. Tansaniaan tarvittavat rokotukset ovat oltava kunnossa ja Tansanian shillinkejä voi tarvita lähtiessä.

Kuvat lähtöpaikalta Kilimanjaron juurelta. Toukokuu 2019

Siinä varmasti tärkeimmät. Jatkan pakkailua ja huomenna lennän Frankfurtin ja Etiopian kautta Dar es Salaamiin. Siellä olen hetken sisarusteni kanssa ja kymmenes päivä matkaan Moshiin Kilimanjaron juurelle isäni luo. 13.1. alkaa vuoren valloitus, josta palaan takaisin 20.1. Sen jälkeen minulla on vielä yhdeksän päivää lomaa, tuolle ajalle ei ole vielä mitään suunnitelmia.

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’