Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Elämäni kolme pahinta traumaa – Osa 3

Tämä on henkilökohtaisen postaus sarjani viimeinen osa.  Olen käsitellyt tässä postaussarjassa kolmea suurinta traumaa elämässäni, aikajärjestyksessä. Ensimmäisessä osassa kerroin koulukiusaamisesta ja toisessa syömishäiriötaustastani. Tässä kolmannessa ja viimeisessä osassa käsittelen uskottomuutta jota myös olen valitettavasti joutunut kohtaamaan elämäni aikana. Tai oikeastaan ei voi yksioikoisesti sanoa, että valitettavasti koska kaikki vaikeudet kasvattavat ja omalla tavallani osaan olla kiitollinen niistä taisteluista joista olen joutunut käymään. Jokainen niistä on tehnyt minua viisaammaksi ja vahvemmaksi, sekä osoittanut myös kykyni selviytyä. Nämä kaikki ovat asioita joita valitettavasti koetaan joka hetki tässä maailmassa. Siksi koen, että haluan kertoa niistä myös teille lukijoilleni ja poistaa omalta osaltani tabun leimaa vaikeilta asioilta. Joskus pahimmassa tapauksessa ihminen joka on kokenut tämänkaltaisia asioita saattaa syyttää itseään, mikä on tietenkin väärin. Mutta joskus kriisin keskellä emme välttämättä ymmärrä realiteettaja. Uskon, että antamalla vertaistukea toisillemme voimme lievittää tuskaa ja poistaa syyllisyyttä ainakin hiukan.

Ensimmäiset Kokemukseni uskottomuudesta

Minua on petetty kahdessa suhteessa elämäni aikana, ainakin tietääkseni. Toinen uskottomuus tapaus tapahtui kun olin melko nuori. Asuimme eri kaupungeissa mutta näimme niin usein kuin mahdollista. Välimatkaa oli kuitenkin sen verran, että saattoi olla päiviä ettemme nähneet. Hän oli näyttävä ja miellyttävä henkilö joka oli varmasti haluttua seuraa. Uskottomuus paljastui minulle niin, että löysin hänen kaapistaan kondomipaketin. Me emme käyttäneet niitä mutta huomasin, että paketti senkun tyhjenee ja tyhjenee viikkojen kuluessa. Olin jotenkin niin nuori ja naivi, etten uskaltanut ottaa koko asiaa edes puheeksi. Erosimme lopulta ja kerroin eron syyksi omalta osaltani ihan muun syyn. Kuulin uskottomuudesta myös muualta myöhemmin. Koitin vain unohtaa koko asian ja ihmisen. Purin pahaa oloani syömishäiriöön.

Olen myös elämäni  aikana käynyt joitakin kertoja käynyt treffeillä henkilöiden kanssa, jotka ovat ”unohtaneet” kertoa olevansa naimisissa, varattuja tai perheellisiä mutta tätä en laske uskottomuudeksi koska silloinhan minua ei ole petetty vaan on lähinnä koitettu vaan huijata. Näissä tapauksissa ”huijaus” paljastunut melkein samantien ja juttu on loppunut siihen.

Pahin kokemukseni uskottomuudesta

Pahin kokemukseni uskottomuudesta on vuosina 2015-2017.  Silloin elin pari vuotta suhteessa jossa mies eli  täydellistä kaksoiselämää ja valehteli lähes kaikesta. Alkuhuumassa kaikki tuntui lähes täydelliseltä ja mies sai sympatiat puolelleen olevinaan hankalassa elämäntilanteessaan. Hän oli lomautettuna ja rahattoman joutunut  muka sukulaisensa taloon asumaan. Tämä oli lopulta tapa vain pedata se, ettemme koskaan olleet hänen luonaan vaan aina meillä tai hotellissa. Hänen oikeassa kodissaan hän asui avovaimonsa kanssa jonka kanssa oli ollut yhdessä 17-vuotta. Kerran kävin hänen sukulaisensa luona jossa hän olevinaan asui ja kerran hänen ystävänsä luona jossa hän kertoi asuvansa sen jälkeen kun oli muka riitautunut sukulaisensa kanssa.

Jälkeenpäin ajateltuna olin vähän hölmö kun uskoin häntä. Toisaalta niin uskoivat kaikki ystäväni ja kaikki ketkä hänet tapasivat. Hän oli uskomattoman hyvä valehtelemaan ja petaamaan jälkensä vaikka usein jäi kiinni melkein rysän päältä. Hoivavietin omaavana minulta oli myös melko helppo saada säälipisteitä. Hän sai minut hankalalla elämäntilanteellaan tuntemaan sääliä. Halusin antaa ihmiselle mahdollisuuden kun hän kerran niin kovasti yritti. Minulle ei ollut merkitystä rahalla tai materialla, halusin vain auttaa häntä saamaan elämänsä kuntoon. Minun ja avovaimon lisäksi hänellä oli myös toinen ”tyttöystävä”. Meidän luona hän majaili sitten vuorotellen. Tämän lisäksi paljastui myös yksi yksittäinen suhde, mutta todellisuus oli varmasti tätäkin värikkäämpi.

Parhaillaan tämä mies asui luonamme ja siirsi kuin siirsi osoitteensakin meille. Kuitenkin hän kävi ”töissä” toisessa kaupungissa ja sai näin arkensa sujumaan mutkattomasti. Välillä tuli aina mutkia matkaan, mutta niihin hän sitten vastasi armottomilla mustasukkaisuus syytöksillä tai uusilla valheilla. Parhaillaan hän palkkasi pari eri naista esittämään hänen entistä tyttöystäväänsä  soittamaan minulle ja näin petaamaan hänen valheitaan. ”Tyttöystävä” ja yksittäinen suhde paljastuivat pikkuhiljaa suhteen aikana ja niistä  koitettiin vielä päästä yli. Lopulta avovaimo sai tietää minusta hotellikuitin ansiosta jossa oli nimeni. Olimme olleet viikonlopun hotellissa ja kuitti oli jäänyt hänen taskuunsa vahingossa. Avovaimo soitti minulle ja koko juttu alkoi purkaantua. Halusin erota välittömästi, mutta mies ei.  Hän ei jättänyt minua rauhaan ja lopulta juttu päätyi oikeuteen ja mies tuomittiin häirinnästäni korvauksiin.

Viekö uskottomuus uskon rakkauteen

Jotenkin turrutin itseni tuon viimeisen kokemukseni aikana ja kestin kaiken. Tavallaan kaikki valehtelu ja kärsimys oli niin suurta, että selviytymiskeino oli olla ”liikkumatta ja hengittämättä”. Tottakai petyin monta kertaa mutta muistan, että ennen viimeistä kiinni jäämistä odotin, että toivottavasti hän tekisi nyt jotain oikein pahaa että saisin lopullisen syyn päättää suhteen. Olin jo kyllästynyt ja uupunut jatkuvaan vuoristorataan. Tämän kokemuksen jälkeen tunsin ansaitsevani vain parasta. Tämän suhteen jälkeen lopetin tapailut jonkin aikaa melko lyhyeen. En ollut valmis ja pienetkin virheet tuntuivat elämää suuremmalta. Tiedostan kuitenkin sen, että jokainen meistä on jollain tapaa virheellinen.

Uskottomuuden kokeminen on saanut minut tuntemaan riittämättömyyttä ja turvattomuutta mutta en silti ole menettänyt uskoani ihmiseen. Tulin viisaammaksi ja näen varmasti selvemmin uskottomuuden merkit kuin koskaan ennen. Suhteen salailu, mystiset katoamiset, perumiset, puhelimen varjelu, voimakas mustasukkaisuus, hallinnan tarve, kodin peittely, menneisyydestä puhumattomuus ja ailahteleva käytös ovat merkkejä jotka saavat karvani nousemaan pystyyn. Kehotan myös kaikkia olemaan erityisen tarkka siitä, ketä elämäänsä päästä. Yleensä pahimpien pettäjien uhreja ovat juuri kiltit, auttavaiset ja ymmärtäväiset henkilöt. Uskon edelleen myös, että joissakin tapauksissa uskottomuudesta parisuhteessa on myös hyvät mahdollisuudet selvitä.

Uskottomuus ei ole vienyt uskoani rakkauteen. Kaiken elämän keskiössä on rakkaus ja on kunnia saada olla rakastettu ja rakastaa.

Oletko sinä kokenut elämässäsi uskottomuutta? 

Lue myös:

Traumana koulukiusaaminen

Traumana syömishäiriöt

Miltä tuntuu elämää patologisen valehtelijan kanssa

Avoin kirje patologiselle valehtelijalle ja pettäjälleni

Vapaus – Miltä se tuntuu kahleiden jälkeen

Paha sai palkkansa

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Onko nykynaisen kohtalo elää lapsettomana sinkkuna?

Luin tuttuun tapaani aamulla Hesaria ja silmiini osui juttu:

Tiina aloitti seksisuhteen, joka syveni, mutta sitten asiat menivät oudoiksi – moni nuori nainen päätyy ”häilyvään suhteeseen”, jossa on läheisyyttä mutta ei lupauksia (Juttu on vain tilaajille.)

Häilyvät suhteet ovat koskettaneet myös minua itseäni aikuisen elämäni aikana. Olen ollut muutamassa kunnollisessa parisuhteessa elämäni aikana mutta täytyy ikäväkseni todeta, että melkein parhaat perheen perustamis vuodet olen elänyt sinkkuna tai juurikin tällaisissa häilyvissä suhteissa. Jutussa kerrotaan, että nainen on usein ihastunut ja haluaisi vakiintua ja seurustella. Yhdessä tehdään asioita, kuten vakiintuneet pariskunnat. Mies ei kuitenkaan halua sitoutua. Tunnistan tämän, mutta myös naisen voi olla vaikeaa sitoutua.

Jutussa esiintyy kolme kolmekymppistä naista. Kaikki korkeakoulutettuja ja kauniita.  Silti parisuhteen muodostaminen on ylivoimaista. Suhteet ovat jotenkin häilyviä. Naiset ovat jo varautuneet viettämään lopun elämäänsä yksin. Kaikilla jutun naisilla ei ole kokemusta kunnollisesta parisuhteesta vielä ollenkaan. Oikean miehen löytäminen koetaan todella hankalaksi tai melkein mahdottomaksi. On myös totta, että naisia on Helsingissä enemmän kuin miehiä. Kaikille ei riitä miestä.

Ennemmin sinkkuna kuin huonossa suhteessa

Minusta mieluummin onnellinen yksin kuin huonossa tai välttävässä suhteessa on ihan fiksu tapa ajatella. Huonoon suhteeseen ei kenenkään tarvitsisi tyytyä, varsinkaan jos joutuu kokemaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai muuta epäinhimillistä kohtelua. Tosin sekin, että tuntee olevansa parisuhteessa vajaa ja näkymätön on erittäin hyvä syy pohtia suhteen järkevyyttä. Kuitenkin parin etsiminen ja löytäminen on ihmiselle luontaista ja itse ainakin nautin hyvässä parisuhteessa olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta. Toki elämä voi olla rikasta ja antoisaa sinkkuna, itse en vain koe sitä omakseni. Tuntuu, että perinteinen parisuhteen kaava on kadonnut jonnekin muinaisiin muistoihin ja nykyään vaan säädetään ilman sen kummempia lupauksia tulevasta. Yhteistä  tulevaisuuden suunnittelua pitkitetään. Lapsen hankintaa siirretään myöhemmäksi ja myöhemmäksi kunnes huomataan sen olevan pahimmassa tapauksessa liian myöhäistä.

On ristiriitaista, että nykyään ihmiset kouluttautuvat mahdollisimman pitkälle ennen lasten hankintaa. Koulutuksella saavutetaan viisautta muilla alueilla mutta unohdetaan siitä huolimatta se tärkeä fakta, että raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskit ja  lisääntyvän naisilla heti 35 ikävuoden jälkeen. Moni hankkii lapsen nykyään tietoisesti yksin. Miehet saattavat taas suunnitella elämänsä niin, että nelikymppisenä löytyy hedelmällisessä iässä oleva ihanne kumppani mutta totuus saattaa olla toinen.  Hesarin jutussa muistutettiin myös siitä, että 40% avioliitoista päättyy eroon. Kannattaa siis harkita tarkkaan kenen kanssa ryhtyy avioliittoon, koska tilastojen perusteella niin moni päätyy naimisiin väärin perustein. Toki voihan olla, että avioliitto on hyvä jonkun aikaa kunnes päätyy eroon.

Pelko syynä sitoutumiskammoon?

Miten parin muodostuksesta tuli näin vaikeaa? Luulen, että moni pelkää pahinta. Entä jos joutuukin pettymään kun on ensin antanut kaikkensa. Moni ajattelee varmasti, että sinkkuna on mukavaa ja ihanan vapaata. Tinder ja some yleensäkin antavat ennennäkemättömät mahdollisuudet tutustua ihmisiin ja saattaa tuntua, että  seuraavalla swaipilla voi tulla edellistäkin parempi kumppani vaihtoehto. Arvot ovat ehkä muuttuneet ja pitkiä suhteita tai elämän mittaista kumppanuutta ei enää arvosteta niin paljon? Ihmiset ovat ehkä itsekkäämpiä ja etenevät elämässä enemmän oma etu edellä, kompromisseja ei enää osata tehdä? Luovutetaanko nykyään liian herkästi ja annetaanko periksi heti kun jotain pientä kitkaa?

Mikä on sinun mielestäsi syy siihen, että parinmuodostus on niin vaikeaa nykypäivänä ja moni päätyy elämään tyytyväisenä tai tyytymättömänä lapsettomana sinkkuna?

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’