Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle Osa 1

Kili Ascents -yhtiön perustaja Fredy Mushi, joka on varsinainen ”vuorikiipeilyguru”

Muistan kun olin lapsi niin äitini kertoi minulle, että isäni asuu aivan Kilimanjaro vuoren juurella Tansaniassa Moshissa. Jo tuolloin lapsena ajattelin, että vielä jonain päivänä valloitan tämän Kilimanjaro.  Nyt istun samaisessa paikassa isäni luona Kilimanjaron juurella ja kirjoitan tätä.  Ajattelin, että nyt on se aika. Olen käynyt Tansaniassa useita kertoja mutta koskaan ei ole ollut aikaa tarpeeksi, että viikon (riippuen reitistä) kestävä vaellus olisi sopinut ohjelmaan. Nyt ajattelin, että omistan vuoren valloituksen isälleni. Hän on vanha ja halusin tehdä tämän hänen elinaikanaan.  Nyt oli se aika, omistaa koko matka vain kiipeämiselle. Kilimanjaro kutsui lujaa.

Miten matka Kilimanjarolle alkoi?

Retkiryhmämme koostui kolmesta amerikkalaisesta miehestä joilla oli entuudestaan rutkasti kokemusta vuorikiipeilystä ja minusta. Lisäksi meillä oli kaksi kokenutta opasta, joista toinen oli ystäväni Fredi. Lisäksi matkaan lähti noin parisenkymmentä kantajaa, kokkia, tarjoilijaa ja yleistä huolenpitäjää. Kaikki oli siis viimeisen päälle suunniteltu.  Ennen matkaan lähtöä olimme vielä käyneet tarkasti läpi kaikki matkatavarani Fredin kanssa, jotta vuorelta ei puuttuisi mitään oleellista. Tapasimme kaikki hotellilla, jossa muu seurue majoittui ja hyppäsimme safari tyyliseen bussiin ja lähdimme matkaan.

Kyseessä oli Lemosho-reitti, joten lähtöporttimme oli hiukan kauempana Moshista ja matkaa kertyi sinne noin kolmisen tuntia. Kyseessä oli Londorossi Gate, joka on Kilimanjaron kansallispuiston lännen puoleinen sisäänkäynti. Lopulta lähtöportilla kirjaannuttiin sisään luonnonpuistoon.  Kaikkien rinkat punnittiin ja maksimissaan kiloja sai olla 15 kg per matkustaja ja lisäksi päiväreppu jossa kulki lähinnä vedet, sadevaatteet, välipalat, energiageelit ym.  ja ehkä jotain lämmintä päällepantavaa. Londorossi Gatelta oli vielä 45 minuutin matka itse Lemosho Gladesiin, jolloin matka vasta kunnolla alkoi. Ensimmäisenä päivänä meni siis paljon aikaa logistisiin asioihin.

Kantajat tosiaan kantoivat meidät painavat rinkat selässään ja sitten vielä pään päällä jonkin paketin / kautta kotiin mikä sisälsi muun muassa ruokatarvikkeita, telttoja ja mitä ikinä leiriytyessä tarvittiin. Kantajen kestävyys oli uskomaton, he juoksivat melkein vuorenrinnettä ylös ja tarvittaessa alhaalta tuotiin lisää ruokatarvikkeita ym. Tietysti monet olivat totuttaneet itseään vuoristoilmaan vuosia ja sitäkautta totuttaneet itsensä myös fyysisesti haastavaan työhön.  Lopulta pääsimme matkaan ja ensimmäisenä vaelsimme noin neljä tuntia läpi sademetsän ennen kun saavuimme ensimmäiseen leiriin Mkubva Camppiin.  Matkalla näimme myös upeita mustavalkoisia ja pitkähäntäisiä gueretsa-apinoita. Leirillä meitä odotti valmiiksi pystytetyt teltat ja lämmintä ruokaa ja juomaa.

Miten kehoni reagoi vuoristoon?

Ensimmäinen leiri Mkubwa mihin nousimme oli 2700 metrin korkeudessa.  Monet sanoivat ensimmäisen päivän olevan helppo, mutta minä tunsin heti korkeanpaikan vaikutuksen. Toki on normaalia, että syke nousee aina rinnettä ylös kivutessa melko korkealle mutta omani ei enää leirille saavuttaessa laskenutkaan kuten normaalisti vaikka treenin jälkeen.  Ensimmäisen päivän aikana mietin, että ihan kuin olisi loputtomassa stairmasterissa. Makasin yhteisen aterioinnin jälkeen teltassa paikallani ja sydän vain hakkasi tuhatta ja sataa. Leposyke oli noin 110 koko seuraavan yön. Happisaturaatiota ja sykettä mitattiin koko matkan ajan. Ensimmäisenä yönä en saanut nukuttua lainkaan. Olin yllättynyt miten kylmä vuorella oli, kun teltassa nukkumiseen ei ollut vielä tottunut hikisenä leirille tulo ja siitä suoraan nukkumaan meno tuntui nihkeällä iholla kirjaimellisesti nihkeältä. Se vaati yhden yön totuttelun. Kuitenkin kaikesta huolimatta ajattelin antaa kehon rauhassa sopeutua ja niin kävikin.

Matka jatkuu kohti Shira 1 leiriä

Meillä oli melkein koko matkan ajan herätys klo 6.30 jolloin pakkasimme tavarat, söimme aamiaista ja lähdimme matkaan klo 8.00. Kaikkina muina päivinä paitsi huiputuksen alkaessa yöllä ja viimeisenä päivänä, jolloin heräsimme klo 6 ja lähdimme laskeutumaan klo 7.00 aamulla. Seuraava päivä oli parempi, kiitos siitä loistavalle matkaseuralle ja koko yhteisölle mikä  matkan aikana syntyi.  Syke laski normaaleihin lukemiin ja matka jatkui kohti seuraavaa etappia Shira One leiriä.  Kenelläkään muulla ei ollut vielä tässä vaiheessa mitään oireita. Unettoman yön vuoksi vaeltaminen oli raskasta, mutta muuten kevyt mieli teki siitä helppoa. Shira one oli jo 3550 metrin korkeudessa jonne vaelsimme vesisateessa läpi metsän ja nummimaiseman, vaelsimme Shiran tasangon yli ja matkan aikana voit nautimme upeista näköaloista.  Tästä päivästä selviäminen kunnialla antoi uskoa tulevaan.  Olin tyytyväinen siihen, että juuri ostetut vaelluskengät tuntuivat toimivan täydellisesti, eikä rakkojen tulemisesta ollut tietoakaan…

Käy korkealla, mutta nuku matalalla on vuorella tärkeä sääntö. Samoin ”Pole pole”,  hitaasti hitaasti”  Vuorelle ei kannata pinkoa liian nopeasti, nimittäin usein se kostautuu vieläkin rankempina vuoristotaudin oireina.

Ajatuksen virtaa – Kilimanjaro

Lisäksi jaan vielä teille loppuun blogini lukijat tekstin, jonka jaoin eilen someen. Kirjoitin sen juuri tullessani vuorelta. Jaan sen siksi, koska koen sen kuvaavan tuntemuksiani niin hyvin.

”Kilimanjaro on nyt virallisesti valloitettu.  Afrikan mantereen korkein vuori. Kaikenlaisia juttuja on tullut tehtyä missä on vaadittu itsensä voittamista ja äärirajoille menemistä. Ne asiat ovat olleet silloin haasteellisia ja vaatineet mukavuusalueelta poistumista. Nyt jälkeenpäin nämä kaikki tuntuvat helpolta. Tämä oli ehdottomasti elämäni rankin ja ikimuistoisin kokemus, henkilökohtainen voitto. 7 yötä teltassa keskellä ei mitään, jokapäiväistä taistelua vuoristotaudin oireita vastaan, siinä onnistumatta ja siitä huolimatta järjestelmällistä suorittamista kohti huippua.

Pää kirjaimellisesti pilvissä läpi viiden eri kasvillisuusvyöhykkeen, noustessa kohti vuoren huippua tuli mietittyä elämää syvemmin. Ilman mitään ihminen oivaltaa omaa tarkoitustaan paremmin ja elämän yltäkylläisyydestä osaa nauttia hetken paremmin. Välillä iski pieni epätoivo, vuoristotaudin oireiden ollessa pahimmillaan noin 4000 metrissä ja kun vettä satoi neljänä päivänä vaikka Tansaniassa ei sada yleensä koskaan tammikuussa. Vuoriston kylmyys oli jäätävä, niin erilainen ja kylmempi kuin Suomen pakkaset. Ei ollut yhtään lämmintä paikkaa mihin mennä. Vain oma teltta ja makuupussi, sen lisäksi että kaikki vaatteet oli jo päällä. Välillä jokainen askel oli taistelua. Pääsenkö lähellekkään huippua? Moni keskeyttää jo ensimmäisenä päivänä. Seitsemällä eri basecampilla tapasin kaikenlaisia ihmisiä, en kuitenkaan yhtään suomalaista. Kaikilla oli sama tavoite, vuoren huippu. Siksi kaikki olivat kuin yhtä suurta perhettä. Kaikkea jaettiin ja annettiin, että jokainen jaksaisi antaa parhaansa.

Korkeimmalle huipulle Uhuru Peakille 5895m en valitettavasti päässyt, koska sää oli siihen aikaan päivästä vaarallisen liukas. Itse olisin mennyt melkein väkisin. Pääsin kuitenkin sitä edeltävän toiseksi korkeimman kraaterin Stella Pointin huipulle 5756m mikä katsotaan jo virallisesti Kilimanjaron valloitukseksi ja tästä hyvästä sain Sertifikaatin. 130m jäi ensi kertaan. Paikalliset oppaat ja kantajat antoivat kaikkensa, en ole koskaan tuntenut olevani heikoimmillani niin turvassa kuin nyt olin. Näiden ihmisten hyvyys jää sydämeeni ikuisiksi ajoiksi.
Huipulla tuuli ja alas on tultu. Nyt on aika rentoutua.

Lot of thanks Fredy Mushi and Kili Ascent & co. And all people who i met. Big respect, I remember you all whole my life. I love you all . God bless.”

Kilimanjaro ja seikkailut jatkuvat seuraavassa osassa

Pysy kuulolla

Lue myös: 

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen? 

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen?

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

 

 

2009 – 2019 Kuvia vuosien saatosta

Terveisiä Tansaniasta. Täällä lämmössä on kaikki hyvin ja pari lepopäivää ovat tehneet tehtävänsä. Ylihuomenna alkaa matka Kilimanjaron huipulle, johon olen ehtinyt latautua rauhassa. Ajankulukseni selasin vuosikymmenen aikaisia kuvia matkan varrelta ja ajattelin jakaa ne myös teille. Blogin aloitin vuonna 2012 ja osa lukijoista onkin pysynyt matkassa siitä saakka. Kiitos siitä. Osa taas on uusia, joten koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa jaan runsaasti kuvia. En ole valinnut kuvia missään kauneimmat kuvat järjestyksessä, vaan sillä perusteella mitä nyt google photosta kymmenen vuotta selatessani osui silmään. Ammatti valokuvaajien otoksia ei tuossa palvelussa liiemmin ollut, joten suurin osa on ihan puhelimella otettuja. Hyvin huomaa senkin, miten puhelimien kamerat ovat kehittyneet kymmenessä vuodessa. Suuri osa kuvista on lomilla otettuja, koska luonnollisesti silloin on tullut kuvattua enemmän. Vuosikymmen on ollut värikäs ja antoisa, itse muistaa tietysti parhaiten fiilikset ja tunnelmat mitkä kuviin liittyy. Vaikka on ollut välillä myös myrskyä, on vuosikymmen ollut pääsääntöisesti värikäs ja antoisa. Jotenkin aika kultaa muistot.

2009

Oli hyvä vuosi. Ensimmäinen kuva on Kefaloniasta Kreikasta, toinen isolta karhunkierrokselta ja kolmas Farangista kun täytin 27-vuotta.  Vietin kampaamoyrittäjän arkea.  Juoksin puolimaratonin syksyllä, jonka jälkeen katkaisin sääriluuni joulukuussa.

2010

Fitness näytteli elämässäni suurta roolia. Kisoista kisoihin mentiin kaksi vuotta.  Kuntoutin jalkaani ennätysvauhtia.  Kuvat Tansaniasta ja Thaimaasta.

2011

Fitness jatkui edelleen. Reissasin muun muassa Intiassa.

2012

Viimeiset kisat, Lontoo ja Dubai. Valmistuin Personal traineriksi.

2013

Olin todellakin  hetken aikaa blondi. Kuvassa persikkainen vaihe menossa. Lomailin Kreikassa ja Barcelonassa.

2014

Muutin Helsinkiin. Lomailin Budabestissa ja Turkissa.  Olin pitkän yrittäjyys ajanjakson jälkeen palkkatöissä.

2015

Vietin lähes koko kesän Barcelonassa ja syksyllä aloitin opiskelun sairaanhoitaja-diakonissaksi Diakissa.

2016

Opiskelin, suoritin harjoitteluita ja lomailin Kroatiassa ja Turkissa. Viimeinen kuva Biokovon huipulta.

2017

Lomailin Sisiliassa, Tansanissa ja Levillä. Ensimmäinen kuva on Etnan huipulta.

2018

Opiskelut lähenivät loppuaan. Lomailin Roomassa ja Espanjassa. Vaikuttajamedia perustettiin ja siirryin bloggaamaan tänne A-lehtien jälkeen.

2019

Vuosi alkoi talvisissa maisemissa Levillä ja vietin kuukauden Tansaniassa ennen valmistumistani. Valmistuin sairaanhoitajaksi ja aloitin uuden alan työt. Syksyäni katkaisi Kyproksen matka.

Kiitos, että viihdyit matkassani kymmenen vuoden ajan.

Lue myös:

Vuoden tykätyimmät kuvat – Best nine 2019

Vuosikymmenen lopun tajunnanvirtaa – Hello 2020

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’