Olen jo viettänyt suurimman osan kesälomastani. Kesäkuun alussa vietin kaksi ja puoli viikkoa lomaa.  Kesäloma oli ensimmäinen kesälomani sairaanhoitajana. Kesäkuussa tuli myös vuosi täyteen sairaanhoitajana. Koko tuon ajan olen tehnyt psykiatrisen sairaanhoitajan töitä syömishäiriöyksikössä. Koen asettuneeni tehtävään ja itse palkkatyöhön melko hyvin. Olen osannut nauttia palkkatyön hyvistä puolista, kuten palkallisesta lomasta ja lomarahoista mitkä ovat minulle, entiselle yrittäjälle etuuksia mistä ei ole osannut aiemmin edes haaveilla. Ja mikä tärkeintä, saan paljon ihmisten auttamisesta. Mutta miten sitten vietin lomani, mitä tein ja mitkä olivat lomani kohokohdat?

Ystävät -Kesäloma

Loman ensimmäinen viikko menikin hujauksessa. Olin ajoittanut ensimmäiselle viikolle huoltotoimenpiteitä, kuten kampaajan, kulmien laiton, kynsien laiton sekä jalkahoidon. Huoltojen lisäksi hain yliopistoon  maisteriohjelmaan. Pääsykokeiden ensimmäinen osa oli lomani ensimmäisellä viikolla mutta jatkoon pääsy jäi kiinni muutamista pisteistä. Ajattelin, että Koronan aiheuttamat erityisjärjestelyt voivat olla mahdollisuuteni mutta toisin kävi. Kuitenkaan en ole tästä erityisen harmissaan. Toisaalta tämä oli ehkä hyvä juttu, ei aina tarvitse olla jotain projektia käynnissä varsinkin kun tiedän, että opiskelussa on omat haasteensa. Lomani ensimmäisen viikon kruunasi kuitenkin pitkäaikaisten ystävieni tulo Helsinkiin. Nautin kesäisen Helsingin tunnelmassa ja vietettiin viikonloppu Clarion hotellissa, käytiin ulkona syömässä juuri koronarajoitusten helpotettua, risteiltiin Helsingin lähistöllä ja naurettiin.

Tenniskurssi

Aloitin tenniksen opettelun viime kesänä. Homma jäi alkeisiin ja tänä kesällä päätin ottaa yksityisen tehokurssin taas tenniksen pariin. Mikä parempaa liikuntaa kesäisin kuin pelata aurinkoisilla kentillä ja ruskettua samalla vielä hiukan lisää. Lajissa kiehtoo monipuolisuus. Tennis parantaa reaktiokykyä ja kehon hallintaa, lisäksi se on haastavaa. Tennis ei ole minulle helppoa mutta siksi juuri on niin kiinnostavaa. Parasta lomassa oli myös tennis ja sen tuoma ilo ja liike.

Haikon kartano

Viimeisenä viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa Haikon kartanossa. Teimme sinne pyöräretken ja paikan päällä sitten odotti kylpylä ja totaalinen rentoutuminen. Kartanon ravintola ylitti odotukset. Pyöräiltiin Haikkoon leppoisaa vauhtia, pysähdyttiin välillä piknikille ja juteltiin. Kylpylässä oli huomioitu koronarajoitukset ja jaettu vuorot. Siellä saatiin olla lähes ainoat asiakkaat. Lomalla oli mukavaa myös se, että sai olla kotona eikä tavallaan tarvinnut lähteä pidemmälle. Äitini oli käymässä Helsingissä ja parasta oli nauttia merellisen Helsingin tunnelmasta kaikessa rauhassa. Lomalla parasta oli kiireettömyys ja se, että sai nukkua pitkään. Ja mikä parasta säät osuivat täydellisesti kohdilleen. Kesäloma Suomessa onnistui hyvin. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

Oletko sinä viettänyt jo kesälomaa?

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’/ BLOGIT.FI

Nyt on aika palata Kilimanjaro vuorelle ja vuorossa on sarjan viimeinen osa, nimittäin huiputus. Elämäni ikimuistoisin matka on tässä jaksossa jo loppusuoralla. Viimeksi jäimme tähän.  Olin aloittanut lääkityksen vuoristotautiin edellisenä päivänä ja se tuntui helpottavan vuoristotaudin oireita.

Päivä 6 tiukka nousu School hutille

Olin levännyt ja nukkunut hyvin. Olin niin iloinen siitä, että vuoristotaudin oireet olivat laantuneet jonkin verran. Kylmyys, eikä mikään muukaan tuntunut haittaavan. Kilimanjaron kylmyyttä on vaikea ymmärtää näin jälkeenpäin. Se oli niin julma ja anteeksiantamaton, onneksi kuumavesipullo makuupussissa helpotti hiukan. Päivään kuusi heräsin virkeänä ja valmiina nousemaan lähes viiteen tuhanteen metriin. Vain vajaa kilometri ylöspäin, eikä pitkää vaellusta tänään. Kiipeäminen sujui hyvin ja korkeus on ei vielä tuntunut missään vaikka olimme tosiaan 4850 metrissä. Tai paremminkin se ei tuntunut sietämättömältä. Korkeus tuntui koko matkan ajan vaikeampana hengityksenä, kohonneena pulssina, turvotuksena ja heikkona olona. Olo ei ollut täysin normaali missään vaiheessa.  Tänä päivänä saapuessamme leiriin, yksi meidän neljän turistin seurueestamme sairastui pahasti ja joutui lähtemään alas. Hän oli meistä kaikista kokenein vuorikiipeilijä, valloittanut monta huippua. Kuitenkaan koskaan vuorista ei tiedä ja vuoristoa tulee kunnioittaa aina.

Kun saavumme leiriin noin viiden tunnin kiipeämisen jälkeen luvassa oli ruokaa ja lepoa. Söimme lounaan, välipalan ja illallisen ja niiden välillä oli tarkoitus nukkua ja levätä niin paljon kuin pystyy. Yöunia ei ollut tulossa nimittäin huiputtamaan lähdettiin jo yöllä. Tänä päivänä en saanut jotenkin itseäni niin rennoksi, että olisin nukahtanut. Tämä oli ainut asia mikä minua hiukan huolestutti.

Päivä 7 Keskellä yötä Kohti huippua

Huiputtamaan lähdetään aina yöllä. Silloin huippu saavutetaan optimaalisesti juuri kun aurinko on noussut. Lähdimme yön pimeyteen kiipeämään ja kantajat jäivät leiriin. He lähtivät seuraavana aamuna alempaan leiriin valmistelemaan meille yösijaa. Etenimme tuttuun tapaan hitaasti ja varmasti upean tähtitaivaan alla otsalamppujen valossa. Tunsin unenpuutteen ja hengityksen vaikeuden alusta saakka. Pelkkä unenpuute ei minua olisi hidastanut, mutta se ettei saanut henkeä kunnolla senkin edestä. Vuoristotaudin oireet olivat jälleen alkaneet pahentua. Meitä oli yhteensä kuusi. Kolme turistia ja kolme opasta. Päätin, että muut saavat mennä edeltä ja jättäydyin suosiolla jälkeen. Huippu koostuu kolmesta kraatiterista Gilman`s pointista 5685 m., Stella pointista 5765 m. ja korkeimmasta huipusta Uhuru Peakista joka on  5895 metriä korkea. Ennen Gilman`s pointtia oli pitkä ja jyrkkä nousu. Se oli kompastuskiveni, tuntui että siinä vaiheessa olin jo aivan poikki ja joka ikinen askel tuntu siltä kun olisi kantanut 100 kiloa kiviä mukanaan. Huimasi, mutta ei kuitenkaan oksettanut mikä on monella oireena vuoristotaudissa. Olo oli vain käsittämättömän heikko. Välillä pysähdyttiin juomaan ja syömään jotain sokerista, kuten suklaata. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, eikä myöskään  kuulu tapoihini.

Uskomatonta mutta totta ”pikku mäki” päästiin ylös ja olimme Gilman´s pointilla. Valoa alkoi näkyä jo tunnelin päässä ja tästä pystyi jo näkemään seuraavat etapit Stellan ja Uhurun. Huippu ei ole sellaista jyrkkää nousua vaan kaikki kraaterit ovat laakealla alueella missä on paljon lunta. Jos katsoo perinteistä maisemakuvaa Kilimanjarosta, voi nähdä huipun lähes tasaisena alueena, mutta kuitenkin kraatereilla on noin sadan metrin korkeuserot.  Gilman`s pointilla tapasin yhden ranskalaisen miehen joka oli juuri tullut Uhuru Peakilta. Hänen mukaansa nyt alkoi helpottaa, tämä antoi minulle taas paljon voimaa. Kyseisellä kraaterillä oli myös kiinalainen nainen joka oksenti ja oli erittäin huonovointinen, hänen matka ylöspäin päättyi siihen.

Kohti seuraavaa etappia Stella Pointtia 5756 metriä

Ajattelin, että tyyli vapaa. Tavalla tai toisella eteenpäin. Olin nyt selvinnyt varmasti pahimmasta. Matka jatkui jälleen hitaasti ja varmasti. Kello läheni jo puolta päivää ja olimme pahasti myöhässä. Nimittäin saman päivän aikana piti myös laskeutua alas 3800 metriin. Nyt olimme siis kiivenneet lähes 12 tuntia ja Stella point oli vasta edessä. Joskus puolen päivän aikaan saavutimme Stellan. Matkalla tuli vastaan hoipertelevia ihmisiä ja oksennuksia näkyi matkan varrella. En osannut iloita vielä, nimittäin olin valmistautunut menemään vielä loppuun saakka Uhuru Peakille. Ajateltiin, että on vaarallista lähteä enää sinne ja vaikka kuinka yritin suostutella oppaita lähtemään en saanut tahtoani läpi. Vedoten turvallisuuteen, oli aika lähteä alas. Huippu oli liukas ja minä jo hyvin väsynyt. Takaisin leiriin saapuminen olisi mennyt muutan liian myöhäiseksi. Olisin halunnut mennä Uhuru Peakille vaikka väkisin, mutta lopulta ymmärsin realiteetit. Otimme muutaman kuvan ja hiukan haikein mielin lähdimme alaspäin. Toisaalta tiesin, että oma mieli ei olisi luovuttanut. Aika vain loppui kesken. Huippu oli kuitenkin virallisesti saavutettu. Olin tehnyt kaiken minkä pystyin.

Huipulta alas

Huipulla tuuli ja seuraava ajatus olikin, että täältä pitää päästä jotenkin myös alas. Alastuloa oli kahtena päivänä rutkasti, mutta tuota en ollut miettinyt sen kummemmin vaikka omaankin leikatun jalan, yliliikkuvat nivelet ja polveni kipeytyy ajoittain alastuloissa. Olin ajatellut, että kyllä se maan vetovoima aina alas tuo tavalla tai toisella kunhan ensin pääsee ylös. No näinhän se oli, mutta mieluummin kyllä silti etenen ylöspäin kuin alaspäin. Mietin monta kertaa mistä saisi sopivan liukurin jolla voisi laskea mukavasti  parissa tunnissa Kilimanjarolta alas. Liukuria ei löytynyt ja kaksi päivää siihen lopulta meni. Saavuimme leiriin joskus illalla, en muista monelta mutta pimeä oli jo tullut. Muut kaksi jotka saavuttivat Uhuru Peakin odottivat jo iloisena leirissä. Yhteensä liikenteessä tuli oltua melkein vuorokausi. Tunsin, että saan varmaan vielä flunssan tämän kaiken päälle. Kuitenkin kunnon ruoka ja hyvät yöunet selkeyttivät oloa ja seuraavana aamuna voin taas ihan hyvin.

Päivä 8 Millenium Campiltä alas

Aamulla heräsimme aikaisin kukonlaulun aikaan. Pakkasimme tavarat, söimme aamiaisen ja lähdimme taas alamäkeä eteenpäin. Nyt parin tunnin kävelyn jälkeen polveen alkoi hiukan särkeä mutta kipu ei missään vaiheessa mennyt sietämättömäksi. Maisema muuttui taas vehreäksi viidakoksi ja muutaman pitkähäntäapinankin näimme matkalla. Saavuimme alas iltapäivällä ja nautimme vielä yhdessä lounaan, juhlimme yhden seurueemme jäsenen syntymäpäiviä, saimme diplomit ja palkitsimme kantajat, kokit ja muun henkilökunnan tipeillä. Meistä neljästä, kolme pääsi ylös saakka. Kaksi Uhuru Peakille, minä Stella Pointille. Vain yksi joutui keskeyttämään ennen huippua. Nyt olin  jo tyytyväinen suoritukseeni ja kasvojeni voimakas turvotus herätti hilpeyttä juhlan lomassa. Olin onnellinen, että uskalsin lähteä ja esimerkiksi jalkani ei vaivannut suuremmin. Ainut haaste oli vuoristotauti. Vuosi 2020 alkoi kirjaimellisesti vuoria valloittamalla. Mahtava reissu. Seuraavaksi oli aika palautua. Suihkuun pääsy oli muuten aikamoista luxusta kahdeksan päivän retken jälkeen.

Sinulle jonka haaveena on valloittaa Kilimanjaro.

Suosittelen lämpimästä ottamaan yhteyttä:

kiliascents.com

Lue koko sarja:

KILIMANJARO – MILTÄ TUNTUI KIIVETÄ AFRIKAN KATOLLE OSA 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 3

MITEN VALMISTAUDUIN KILIMANJARON VALLOITUKSEEN

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle Osa 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen?

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’