Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva
Kaupallinen yhteistyö

Pistoshoidon voimalla parempi fiilis – Teosyal PureSense Redensity 1-kevyt täyteainehoito

Kaupallinen yhteistyö: Long Lasting Beauty

Teosyal PureSense Redensity 1-kevyt täyteainehoito kosteuttaa ihoani ja tekee mielestäni kasvoistani pirteämmät ja iloisemmat. Haluan tehdä heti tähän postauksen alkuun selväksi sen, että kävin pistoshoidossa vain oman itseni takia. Sisäisen hyvinvoinnin, hengellisyyden ja henkisyyden lisäksi ovat kauneus, muoti ja tyyli – siis puhtaan ulkonäölliset asiat – olleet minulle tärkeitä jo nuoresta pitäen. Mielestäni nämä asiat eivät sulje toisiaan pois – jos olet toista mieltä, niin arvostan ja kunnioitan mielipidettäsi.

Näen asian vähän samalla tavalla kuin kävisin kampaajalla. Voin hyvin olla käymättä, mutta tuleehan siitä tulee hyvä fiilis kun hiukset ovat kunnossa. Näin tämän hyvin myös entisessä työssäni. Kun asiakkaalle teki oikein kauniin kampauksen ja meikin, usein koko olemus muuttui ryhdistä lähtien. Hyvinvointi ja itseluottamus kasvoi hyvällä tavalla. Fiilis parani ja tilaisuus johon asiakas oli menossa, sanotaan vaikka esiintymään sujui omalta osaltaan paremmin. Korostan, ettei itsetuntoni ole tällaisista asioista kiinni ja toivon ettei kenenkään ole. Voin hyvin lähteä suoraan sängystä ilman meikkiä melkein mihin tahansa ja usein näin teenkin. Mutta tykkään välillä olla myös huoliteltu ja saan siitä puhtaasti hyvää fiilistä elämään.

Kuva ennen. Silmäkulmiin ja silmien alle on kertynyt ryppyjä iän myötä.

Kuva jälkeen. Melkoinen muutos.

Heti laiton jälkeen pistokohdissa esiintyy hiukan turvotusta mikä laskee muutaman päivän kuluessa.

itseeni liittyvissä asioissa luotan vain ammattilaisiin

Olen itseeni liittyvissä asioissa äärimmäisen tarkka ja siksi minulle oli luonnollista valita toimenpiteen suorittajaksi Julia, johon tutustuin sairaanhoitajaksi opiskellessani. Julialla on yli kymmenen vuoden kokemus erilaisista pistoshoidoista ja hän on ammatiltaan myös sairaanhoitaja. Hän suorittaa injektoitavia skin booster-hoitoja Long Lasting Beauty-kauneushoitolassa. Minulle tällä kertaa tehdyssä hoidoissa käytettiin Teosyal PureSense Redinsity 1 -tuotetta. Tuote on pitkäaikaisen tuotekehityksen tuote ja sen tehokkuus ja turvallisuus on todettu monissa tutkimuksissa. Julialla on pitkä kokemus pistoshoidoista ja aiemminkin Julia on kohentanut kasvojani laittamalla muun muassa kerran suupielien juonteisiin nenän sivussa eli nasolabian juonteisiin hyalyronihappoa ja  muutaman kerran silmäkulmiini botoxia. Olen ollut molempiin toimenpiteisiin erittäin tyytyväinen. Lopputulos on ollut luonnollinen ja raikas. Itselläni varsinainen ongelma-alue on silmäkulmat ja hiukan laskeutuvat luomet. Olen harkinnut jopa silmäluomileikkausta, mutta tähän asti pistoshoidoilla on saatu aikaan minua tyydyttävä lopputulos. Kyseiset toimenpiteet ovat myös ennaltaehkäiseviä ja auttavat säilyttämään nuorekkuuden pidempään.

Teosyal PureSense Redensity 1

Tyytyväinen asiakas noin viikko hoidon jälkeen.

Ennen ja jälkeen kuvat tarkoituksella ilman meikkiä. Mitä mieltä olet lopputuloksesta?

mikä ihmeen kevyt täyteaine?

Kevyt täyteaine ei ole botoxia. Botuliini eli tunnetummin botox on lääke, jota käytetään lääkkeellisen käytön lisäksi esteettisiin toimenpiteisiin. Kauneutta hoidettaessa botoxia injektoidaan ihoon erittäin pieniä määriä rentouttamaan lihaksia ja sen teho perustuu lihaksen toiminnan lamauttamiseen: lihas rentoutuu, ja lihaksen päällä olevat rypyt oikenevat. Botoxia ei koskaan laiteta huuliin, joten yleisesti käytetty termi ”botoxhuuli” on väärä ilmaisu. Hoidossa käytettävä kevyt täyteaine – kuten minulle käytetty Teosyal PureSense Redensity 1 – ei ole tuollainen vaan se sisältää hyaluronihappoa, aminohappoja, antioksidantteja, mineraaleja sekä vitamiineja.

Teosyal PureSense Redensity 1

Hyaluronihappoa on valmiiksi  ihmisen kudoksissa, nivelissä ja silmissä. Se kohottaa ihoa ja pitää sen kiinteänä sekä  sitoo vettä eli kosteuttaa ihoa. Ihon luonnollinen kyky tuottaa hyaluronihappoa heikentyy iän myötä ja sen vähenevää määrää voidaan kompensoida injektoimalla sitä ihoon.

Teosyal PureSense Redensity 1

Pistoshoitojen vaikutukset eivät ole pysyviä ja yksilöstä riippuen ne kestävät keskimäärin kolmisen kuukautta.

Mitä mieltä sinä olet? Herättävätkö pistoshoidot sinussa negatiivisia mielleyhtymiä, vai näetkö ne enemmänkin mahdollisuutena raikastaa ilmettäsi? Oletko kenties itse kokeillut jotain edellä mainituista hoidoista?

Itse olin tähän hoitoon todella tyytyväinen. Minulla on tapana ollut tapana antaa Julialle vapaat kädet kasvojeni raikastamiseksi ja olenkin menossa hänen vastaanotolleen vielä toisen kerran ihan pian. Pysy kuulolla mitä teemme seuraavaksi.

Teosyal PureSense Redensity 1

Julialla on Long Lasting Beautyssä viihtyisä hoitohuone jossa hän toimii yrittäjänä.

LONG LASTING BEAUTY

Bulevardi 30

Liike sijaitsee Helsingin sydämessä, vehreällä puistokadulla. erittäin kauniissa ja viihtyisissä tiloissa. Raitiovaunu numero 6 pysähtyy aivan liikkeen edessä.

Teosyal PureSense Redensity 1

LUONNOLLISTA KAUNEUTTA TURVALLISESTI JA AMMATTITAIDOLLA

Lisätietoja Julialta puh: 040 688 3326

Julian instagramin löydät TÄÄLTÄ

Long Lasting Beautyn istagamin TÄÄLTÄ

Teosyal PureSense Redensity 1

Lue myös edellinen juttu:

Mihin syömään Levillä – ravintola-arvostelu Pihvipirtti

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI

Kaupallinen yhteistyö: Long Lasting Beauty

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *