Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Shoppailu ei enää kiinnosta

Ennen lähdettiin ulkomaille asti shoppailemaan

Kulutustottumukset ovat mielestäni pikkuhijaa muuttumassa. Ennen shoppailtiin paljon enemmän. Vaatteita ostettiin röykkiöittäin ja matkalle lähdettiin mielellään tyhjällä matkalaukulla, jotta voi shoppailla mahdollisimman paljon. Shoppailu oli kiva harrastu mitä saatettiin tekemään urakalla vaikkapa viikonlopuksi toiseen maahan tai kaupunkiin. Aina kun oli jotain menoa niin uudet vaatteet oli saatava. Oli jotenkin noloa käyttää samaa asua kahta kertaa. Merkkivaatteet olivat kivoja, mutta ketjuliikkeiden kamaa ostettiin trendien mukaan kaapin täytteeksi.  Kunhan oli kaikkea. Kertakäyttömuoti lähti sitten kiertoon viimeistään seuraavana sesonkina. Shoppailussa ei ollut välttämättä mitään järkeä ja kaapista saattoi löytyä jopa kassillinen uusia vaatteita hintalappuineen. Enkä ole ainut, tätä sattui muillekkin kaveripiirissäni. Olen aina arvostanut laatua mutta nyt se on korostunut entisestään.

Ekologisuudesta puhuminen hillitsee halua shoppailla

Nykyään puhutaan paljon kestävästä kehityksestä ja ekologisuudesta. Tämä on selvästi vaikuttanut omaan ostokäyttäytymiseeni. Nykyään ilmastomuutoksesta puhutaan niin paljon, että jokainen nuori ja aikuinen tietää missä tilassa maapallo on. Tällä hetkellä ollaan pulassa nykyisten kulutustottumusten kanssa. Väestönkasvu kiihtyy kiihtymistään ja on ennustettu, että vuoteen 2025 mennessä maailman väkiluku olisi jo 8 miljardia. Muun muassa Intian väkiluku kasvaa noin parilla miljoonalla ihmisellä kuukaudessa. Tällainen kulutus ja väestönkasvutahti on maapallolle kestämätön. Yksittäisen ihmisen valinnat ovat pieniä mutta eivät silti merkityksettömiä. Tämä puhe maapallon tuhoutumisesta muuttaa ainakin omaa suhtautumistani tavaraan. Mietin paljon tarkemmin mitä ostan ja mitä tarvitsen. Tarvitseeko kaikkia tavaroita edes hankkia itse vaan voisiko lainata kaverilta? Käytettynä ja hyväkuntoisena  löytyy nykyään melkeimpä mitä tahansa tavaraa. Lähes kaikkia Ikean huonekalujakin löytyy nettikirppiksiltä melkein jokaista mallia. Silloin ei tee mieli ostaa uutta. Turhan krääsän kertyminen suorastaan kauhistuttaa.

Luopuminen tekee onnelliseksi

En sano, etten enää koskaan shoppailisi mutta muutoksia olen jo tehnyt. Tietyllä tavalla luopuminen tekee onnelliseksi ja mitä vähemmän tavaraa ympärillä on sitä vähemmän on myös stressiä. Vaatekaappi pysyy järjestyksessä ja vaatteiden löytäminen sieltä on helpompaa. Tämän kevään tavoitteeksi asetan raivata ylimääräisiä tavaroita ja vaatteita pois reilulla kädellä. En enää halua ostaa mitään vain yhden tilaisuuden takia ja haluan panostaa asioihin joihin en kyllästy hetkessä. Haluan myös tukea pieniä laadukkaita brändejä, kivijalkaliikkeitä, sekä kotimaisuutta.

 

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Elämäni kolme pahinta traumaa – Osa 2

Nyt on aika jatkaa henkilökohtaista kolmen postauksen sarjaa, jossa jaan kanssanne elämäni kolme suurinta traumaa. Uskon  vertaistuen voimaan ja joskus omaa selviytymistämme voi auttaa se, että vaikeistakin asioista puhutaan ääneen eikä tehdä niistä tabuja. Toisten kokemukset voivat auttaa ymmärtämään omia. Vaikeudet kun koskettavat tavalla tai toisella jokaisen meistä elämää. Miksi siis jakaa elämästä vain siloiteltua ja kaunista puolta kun rosoisuus ja elämän kolhut saavat kauniinkin näyttämään kauniimmalta. Tässä toisessa osassa käsittelen syömishäiriöitä lähinnä bulimiaa josta olen kärsinyt syömishäiriöistä eniten elämäni aikana.

Miten sairastuin syömishäiriöön

Olin 17-vuotias. Olin muuttanut ystäväni kanssa asumaan, koska halusin itsenäistyä varhain. Luin Trendi-lehteä jossa kerrottiin joistakin ulkomaalaisista naisista ja siitä miten he pysyvät hoikkina. Joku haastattelun naisista kertoi, että kun söi jotakin herkkuruokaa niin oksensi sen jälkeen. Ymmärsin, että kyse oli bulimiasta josta olin lukenut jo ennestään. Olin ollut koko nuoruuteni hoikka, välillä hyvinkin hoikka täysin luonnostaan. En ajatellut painoani ollenkaan, lähinnä välillä toivoin olevani muodokkaampi.

Muuttaminen pois kotoa tuohon aikaan muutti ehkä ruokavaliota ja liikunnan määrää niin, että sain noin muutaman kilon lisää painoa. Ajattelin 18-vuotis syntymäpäivieni lähestyessä, että halusin olla parhaimmillani. Tuohon aikaan ihailtiin hoikkuutta hyvin paljon ja laihduttamisesta alettiin puhua myös kavereiden kesken. Päätin tarttua tuumasta toimeen. Opettelin oksentamaan ja sain aikaan halutun tuloksen. Tuolloin en voinut havaita vielä haittavaikutuksia, elin kuherruskuukautta syömishäiriön kanssa.  Viattomana alkanut leikki muuttui sairaudeksi ja riippuvuudeksi. Muutin noin vuoden päästä asumaan ihan yksin, joten minua ei silloin ollut vahtimassa enää kukaan. Sain sairastaa rauhassa.

Elämä syömishäiriön kanssa

Olin jättänyt liikunnan noin vuodeksi ja aloin treenaamaan uudestaan. Tapasin urheilijamiehen joka motivoi minua treenaamaan ja sain myös urheilun kautta muokattua vartaloani. Tavallaan se kuitenkin pahensi kriittisyyttäni, halusin näyttää hänen silmissään täydelliseltä ja lisäsin paineitani. Tuolloin liikkujan järkevästä ravitsemuksesta ei vielä paljon puhuttu. Oksentelin silloin tällöin, niinä päivinä kun en oksentanut välttelin ruokaa yli kaiken. En syönyt mielellään mitään mutta tarvittaessa joskus seurassa pystyin syömään ihan normaalin aterian ja pitämään sen sisälläni. Valmistuin kampaajaksi ja pahimmillaan oksensin 10-kertaa päivässä. Näin elin useita vuosia.  Muutin välissä Jyväskylään, koin mukavia hetkiä ja onnistumisia. Menin kokoajan elämässäni eteenpäin, mutta usein vietin illat kotona ahmien ja oksentaen.

Paino nousi ja laski. Tunsin onnistumista jos pystyin olemaan hoikka ja syömättä mitään. Muistan yhdenkin viikon kun en syönyt tosiaan yhtään mitään, join vain vettä ja vähän lähes kaloritonta mehukeittoa. Tästä ja muista vastaavanlaisista syömättömyys jaksoista seurasi tietenkin ahmimis ja oksentamis kierre, koska kroppa oli nälkiintynyt ja janosi ravintoa.   Kun taas koitin syödä normaalisti ja sain bulimia kohtauksia painoni vain nousi. En voinut sietää sitä ja voin todella huonosti henkisesti ja fyysisesti. Hakeuduin hoitoon ensimmäisen kerran, olisinkohan ollut 23-vuotias. Hoitokerrat terapeutilla jäivät yksittäisiksi  mutta sain kuitenkin kipinän paranemiseen. Tapasin pian tuosta silloisen elämänkumppanini. Suhde rauhoitti minua ja oksentaminen joka oli ollut myös ahdistuksen hallintakeinoni jäi. Yhdessä asuminen ja tunne olla rakastettu saivat minut unohtamaan syömishäiriön.

Urheilu ja syömishäiriö

Tästä seuraavat vuodet olin normaali terveysliikkuja. Kävin jumpissa, salilla, poljin spinningiä ja hiihdin talvisin eikä minulla ollut sen kummempia tavoitteita. Söin normaalia kotiruokaa, eikä minulla ollut syämishäiriö ajatuksia, eikä oireilua.  Jossain vaiheessa aloin kuitenkin haluamaan enemmän. Silloinen parisuhteeni päättyi ja aloin juoksemaan. Pudotin painoa varmaan reilut kolmisenkymmentä kiloa juostessani päivittäin pitkiä lenkkejä. Juoksin aamuisin ja illalla treenasin jotain muuta, päivät olin töissä. Nautin siitä kovasti, mutta ymmärsin ettei ruokavalioni ollut kunnossa, en varsinaisesti kärsinyt syömishäiriöstä mutta syömishäiriöön viittaavia ajatuksia oli kyllä. Elin todella vähällä ravinnolla ja urheilin kaksi kertaa päivässä. Juoksin puolimaratonin ja halusin sen jälkeen konkreettisemman tavoitteen. Mietin aloittaisinko kisaamaan fitnesslajeissa vai alkaisinko treenaamaan triathlonia varten. Päädyin fitnekseen. Olinhan aina ihaillut lihaksikkaita vartaloita ja fitnesskilpailijoita, joita tuohon aikaan oli vielä melko vähän.

Ensimmäinen valmentajani laittoi minut syömään kunnolla viisi kertaa päivässä reiluja terveellisiä aterioita. Aloin selvästi voimaan paremmin ja sain energiaa. Olinhan aivan loppu noin ison painonpudotuksen ja pitkän ajan niukka energisen dietin tuloksena. Olin ihmeissäni kun kehoni vain tiivistyi vaikka söin enemmän. Olihan ollut ennen tuota varmasti reilulla säästöliekillä. Tuntui, että fitness oli tuonut ratkaisun kaikkiin ongelmiini syömisen suhteen.  Kisasin lopulta fitneslajeissa kolmena vuotena, yhteensä seitsemissä kisoissa. Dietit menivät viimeistä lukuun ottamatta hyvin ja nautin lajista tuolloin. Koin, että entinen elämäntyyli jossa en syönyt mitään tai vastavuoroisesti kärsin bulimiasta oli niin kamalaa kärsimystä, että fitness diettaaminen oli lasten leikkiä siihen verrattuna. Kuitenkin viimeisen kisan jälkeen aloin oireilemaan taas. Elämässä oli myös muuta myllerrystä samaan aikaan, mikä varmasti edesauttoi yhdessä tarkan/rajoiteltun ruokavalion kanssa sairauden uudelleen puhkeamista. Olin polttanut itseäni loppuun molemmista päistä.

Olin saanut kuitenkin fitneksestä hyvän pohjan ruokavaliolle mihin aina palasin epäonnistumisten jälkeen. Vaikeinta oli lopettaa oksentaminen vaikka oli ahminut. Ylipäätään syömättämyys/anoreksia johti ahmimiseen ja ahminen taas oksentamiseen/bulimaan ja tämän lopettamisen jälkeen tavallaan ahmimishäiriään kautta parannuin. Tämän vuoksi kerron sairastaneeni syömishäiriöitä enkä vain yhtä syömishäiriötä, vaikka bulimia on ollut syömishäiriöistä kohdallani ollut se merkittävin. Kävin tuohon aikaan vuoden terpiassa ja hoidin asian tavallaan kunnolla kuntoon. Terapiassa käytiin läpi koko menneisyys ja kaikki syyt mitkä oli ajaneet minut syömishäiriökierteeseen.

Miten paranin syömishäiriöistä

Silloin kun olin sairastanut muutaman vuoden ja päätin joka ikinen päivä, että paranen. Ilman tuota päätöstä, en oli varmasti jaksanut taistella sairautta vastaan. Motivaatio paranemiseen oli kokoajan suuri.  Ymmärsin myös, että vaikka fitnessruokavalio toi minulle hetkellisen helpotuksen ei omalla kohdallani ole hyvästä, että tarkkailen ruokavaliota niin tarkasti aikakaan jatkuvasti ja  pitkiä aikoja. Syömishäiriöltä pitää katkaista kaikki lonkerot ja jos ruokavalion tarkkailu saa aikaan vähänkään syömishäiriöön viittaavia ajatuksia, se pitää lopettaa. Suhde ruokaan pitää olla normaali ja mutkaton. Syömisestä ei saa tulla stressiä.

Terapiassa käytiin läpi paljon hyödyllisiä asioita liittyen esimerkiksi stressiin. Miten olla stressaamatta stressistä huolimatta, koska stressi aina kohdallani pahensi oireilua. Terapia oli tärkeä osa lopullista paranemista. Kuitenkaan yhtä avain asiaa tai taikasanaa paranemiseen ei ollut, ikä ja elämänkokemus tekivät tässäkin asiassa tehtävänsä. Sain paljon iloa myös muiden tukemisesta ja aloin vetämään parannuttuani syömishäiriöisten vertaistukiryhmää Jyväskylässä.  Määritin ennen itseäni paljolti ulkonäön mukaan ja opin ymmärtämään ettei se määritä minussa mitään muuta kuin sen miltä näytän. Lyhyesti, opin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Nykyään tunnen suunnatonta kiitollisuutta siitä, että saan olla terve ja voin auttaa omalta osaltani tulevana sairaanhoitajana syömishäiriöiden kanssa kamppailevia.

 

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’