Miksi mielenterveys on yhä tabu?

Kuva / Vilma Doumbouya

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tulisi hoitaa mieltään aivan samalla tavalla kuin fyysistä terveyttä. Tämä ajatus kuulostaa yksinkertaiselta. Jopa itsestään selvältä. Silti todellisuus näyttää toisenlaiselta. Fyysisestä hyvinvoinnista puhuminen on nykyään arkipäivää. Puhutaan treenistä, palautumisesta, ruokavaliosta ja unesta. Varataan aika personal trainerille, hierojalle tai fysioterapeutille ilman suurempaa pohdintaa. Moni meistä investoi mielellään omaan kuntoonsa ja jaksamiseensa. Toki monella edellämainitulla on usein myönteisiä mielenterveysvaikutuksia, mutta silti mieli usein sivuutetaan. Mielenterveys ja siitä huolehtiminen on edelleen tabu. Ei ehkä enää yhtä näkyvästi kuin ennen, mutta riittävän vahvasti vaikuttaakseen siihen, miten ihmiset uskaltavat hakea apua, puhua kokemuksistaan tai edes myöntää itselleen, että kaikki ei ole hyvin.

Mielenterveys ja siitä huolehtiminen on edelleen tabu.

MielENterveys ei ole erillinen osa ihmistä

Yksi syy stigman sitkeyteen on se, että mieltä kohdellaan edelleen eri tavalla kuin kehoa. Jos jalka on kipeä, se on kipeä. Jos pää särkee, sitä särkee. Jos selkä jumittaa, siihen haetaan hoitoa. Näissä tilanteissa harva alkaa kyseenalaistaa ihmisen luonnetta tai kyvykkyyttä. Kukaan ei ajattele, että kipu olisi merkki heikkoudesta. Se on osa ihmisyyttä. Silti kun haaste on mielessä: ahdistus, uupumus, levottomuus, suru tai jatkuva riittämättömyyden tunne suhtautuminen usein muuttuu. Moni alkaa selittää itselleen, että tämä kuuluu elämään. Että pitäisi vain jaksaa. Että ei viitsi vaivata muita. Tämä kertoo siitä, että emme vieläkään täysin ymmärrä mielen ja kehon erottamattomuutta. Mieli ei ole irrallinen saareke. Se ei ole jokin ylimääräinen lisä ihmisessä. Se on keskeinen osa kokonaisterveyttä.

Hyvinvoiva mieli 

On kiinnostavaa, että ymmärrämme fyysisen kunnon vaativan huolenpitoa. Harva ajattelee, että hyvä lihaskunto tai kestävyys syntyy itsestään. Ymmärrämme harjoittelun, levon ja pitkäjänteisyyden merkityksen. Ymmärrämme myös, että välillä tarvitsemme ohjausta. Personal trainer voi auttaa rakentamaan ohjelman, löytämään motivaation tai tekemään harjoittelusta turvallisempaa ja tehokkaampaa. Mutta mielen kohdalla moni odottaa, että sen pitäisi toimia automaattisesti. Että jaksaminen, selkeys, rauha ja tasapaino olisivat oletusarvo. Että vaikeat tunteet pitäisi ratkaista yksin. Että kuormitus pitäisi kestää ilman tukea. Todellisuudessa mielenterveys on myös taitoalue, jota voi kehittää. Voimme opetella tunnistamaan tunteitamme. Voimme harjoitella rajoja. Voimme vahvistaa palautumista ja itsemyötätuntoa. Voimme oppia kuuntelemaan itseämme ennen kuin kuormitus kasvaa liian suureksi.

Tabu syntyy hiljaisuudesta

Mielenterveyden stigma ei ole vain yksilön kokemus. Se on kulttuurinen ilmiö. Se näkyy siinä, mistä puhutaan ja mistä ei puhuta. Siinä, millaisia tarinoita pidetään hyväksyttävinä. Siinä, miten reagoidaan, kun joku kertoo voivansa huonosti. Moni on oppinut jo lapsena, että tunteita kannattaa säädellä yksin. Että liiallinen herkkyys ei ole toivottavaa. Että pärjääminen on arvokasta. Aikuisuudessa tämä voi näkyä niin, että ihminen kantaa kuormaa pitkään ennen kuin hakee apua. Hän saattaa toimia, suoriutua ja huolehtia muista, vaikka sisällä olisi jatkuva paine. Ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Sisällä voi silti olla levotonta. Juuri tämä näkymätön kuormitus tekee mielenterveyden haasteista niin yksinäisiä. Se, että vastaamme niin usein “hyvää kuuluu” silloinkin kun on raskasta, kertoo siitä, että mielen haasteita hävetään yhä.

Apu ei ole viimeinen keino vaan viisas valinta

Usein ajatellaan, että mielen äärelle hakeudutaan vasta kriisissä. Että apu kuuluu tilanteisiin, joissa mikään muu ei enää toimi.

Tämä ajattelutapa ylläpitää stigmaa. Todellisuudessa mielen hyvinvoinnista huolehtiminen voi olla ennaltaehkäisyä. Se voi olla tilaa pysähtyä, jäsentää ajatuksia ja vahvistaa omia voimavaroja ennen kuin tilanne kärjistyy.

Kuten fyysisessä harjoittelussa, myös mielen työskentelyssä jatkuvuus on merkityksellistä. Pienet oivallukset ja muutokset voivat ajan myötä vaikuttaa suuresti siihen, miten ihminen kokee elämänsä. On lupa haluta voida paremmin. On lupa hakea tukea ilman että kaikki on romahtanut. Mielenterveys ei ole vain ongelmien puuttumista. Se on kykyä elää, tuntea, palautua ja löytää merkitystä. Siksi sen hoitaminen ei ole luksusta eikä heikkoutta. Se on osa vastuullista itsestä huolehtimista.

Kohti inhimillisempää puhetta mielestä

Stigman purkaminen ei tapahdu yhdessä hetkessä. Se tapahtuu arjen keskusteluissa, kohtaamisissa ja siinä, miten suhtaudumme itseemme. Kun puhutaan avoimemmin kuormituksesta, epävarmuudesta tai uupumuksesta, luomme tilaa myös muille. Kun kerrotaan, että olemme hakeneet apua, normalisoimme sitä. Mielenterveys ei ole vain ongelmien puuttumista. Se on kykyä elää, tuntea, palautua ja löytää merkitystä. Siksi sen hoitaminen ei ole luksusta eikä heikkoutta. Se on osa vastuullista itsestä huolehtimista. Jokainen meistä ansaitsee tulla kuulluksi. Jokainen ansaitsee mahdollisuuden pysähtyä oman mielensä äärelle.

Uskon vahvasti, että mielenterveyttä voi harjoittaa aivan samalla tavalla kuin fyysistä kuntoa. Emme odota, että lihaskunto tai kestävyys syntyy itsestään. Miksi siis odottaisimme, että jaksaminen, mielenrauha tai selkeys olisivat automaattisia?

Mieltä voi vahvistaa pysähtymällä säännöllisesti oman voinnin äärelle, opettelemalla tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita, asettamalla rajoja,  antamalla aikaa palautumiselle, liikkumalla, lepäämällä ja hakemalla tukea ajoissa. Myös merkitykselliset ihmissuhteet, ilo, luovuus ja arjen pienet hengähdyshetket ovat mielen “harjoittelua”.

Jos kaipaat paikkaa pysähtyä oman mielesi äärelle, Mielen saari on sinua varten.

Lämmöllä, Minna