Microblading kulmakarvat ovat tämän hetken puhutuin kulmakarvatrendi. Kesän alussa kävin uudistamassa kulmakarvani hybridi-tekniikalla, jossa yhdistyy kestopigmentointi ja microblading. Kulmakarvat ovat tärkeä osa ilmettämme, kasvojemme kehys jolla on suuri merkitys yleisilmeeseemme. Microblading-tekniikka ja sen hybridivariantti on moderni tapa tehdä kestävät sekä erittäin helppohoitoiset ja hyvännäköiset kulmat. Hyvin vaalittuina ne ovat kestävä ja pitkäaikainen investointi. Tässä postauksessa keskityn siihen millaiset tällaiset kulmat ovat arjessa, kuinka paljon ne vaativat hoitoa ja miltä ne näyttävät kolmen kuukauden jälkeen, kun takana on kaksi käyntikertaa.

Microblading kulmakarvat arjessa

Täydelliset. Se on hyvä sana kuvaamaan sitä, millaiset kulmakarvani ovat jokapäiväisessä elämässä. Oli sitten treenipäivä, hellepäivä, edustuspäivä, sadepäivä, työpäivä tai, kuten niin usein, yhdistelmäpäivä niin kulmakarvani ovat aina moitteettomat. Tämä on paljon sanottu, mutta pitää todellakin paikkansa. Jos mietin sitä kuinka paljon aikaa, vaivaa ja kulmienhoitotarvikkeita minulta säästyy joka päivä, niin huomaan nopeasti, että nämä kulmat, vaikkakaan eivät ole ihan ilmaiset, ovat kyllä hyvä sijoitus.

hybridikulmakarvojen ylläpito – helppoa kuin heinänteko

Ensimmäisen kulmien laittokerran jälkeen on normaalia, että kulmat haalistuvat jopa 40 %. Siksi matka kohti täydellisiä kulmia koostuu minun kohdallani kolmesta laittokerrasta. Milla, joka laittoi minun kulmani, tekee kaikille asiakkailleen henkilökohtaisen toteutussuunnitelman johon kuuluvat toimenpiteet määrittyvät mm. ihonvärin ja toivottujen kulmien sävyjen mukaan. Minun laittokertojeni väli oli noin kuukausi ja katsottuamme tilannetta nyt kulmakarvat ovat lähes täydelliset. Kuitenkin teemme vielä pientä hiontaa.

Sitten ensimmäisen hoitokertani on Milla perustanut ystävänsä kanssa uuden eri hoito- ja kauneus alan palveluita tarjoavan MB Beautyn jonka avarat, hienot ja valoisat tilat sijaitsevat Albertinkadulla hyvien liikenneyhteyksien päässä, Punavuoren kauniissa ytimessä.

mitä jatkossa tapahtuu – microblading kulmieni tulevaisuus

Henkilökohtaisessa toteutussuunnitelmassani on vielä jäljellä yksi laittokerta jonka yhteydessä kulmieni muoto ja pigmentti viimeistellään vastaamaan sitä lopputulosta joka suunniteltiin ennen ensimmäistä laittoa. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että kokonaisuutta täydennetään tietyiltä kohdin karvatekniikalla ja varmistetaan pigmentin tasaisuus.

Mitä sitten sen jälkeen seuraa kun kulmani ovat valmiit? Tähän ei ole olemassa yleispätevää vastausta koska me kaikki olemme yksilöitä. Ihomme, kulmakarvamme ja elämäntyylimme ovat kaikki ainutkertaisia ja siksi  hybridikulmakarvojen haalistumista on vaikea ennakoida tarkasti. Oma arvioni on se, että saan nauttia näistä nyt laitetuista huolettomista ja hyvännäköisistä kulmistani ainakin parin vuoden ajan ilman suurempia huolia.

Olen tästä suunnattoman iloinen, sillä harrastuksistani ja työstäni johtuen ovat kulmakarvat olleet minulle – kuten niin monelle muullekin – aina paljon vaivaa vaatinut osa päivittäistä ulkonäköni vaalimista. Jos sinä elät aktiivista elämää ja haluat näyttää aina hyvältä hiukan helpommin, niin suosittelen sinua harkitsemaan tätä modernia lähestymistapaa kulmien muotoiluun.

MB Beauty instagramissa

Brows by Milmuri instagramissa

Millan ajanvaraus

Albertinkatu 28
00120 Helsinki

0400299967 tai 0453107714
mbbeautyhki@gmail.com

Lue myös edellinen postaus, jossa kerron mikä oli lähtötilanne ennen

Täydelliset Hybridi kulmakarvat

Nyt on aika palata Kilimanjaro vuorelle ja vuorossa on sarjan viimeinen osa, nimittäin huiputus. Elämäni ikimuistoisin matka on tässä jaksossa jo loppusuoralla. Viimeksi jäimme tähän.  Olin aloittanut lääkityksen vuoristotautiin edellisenä päivänä ja se tuntui helpottavan vuoristotaudin oireita.

Päivä 6 tiukka nousu School hutille

Olin levännyt ja nukkunut hyvin. Olin niin iloinen siitä, että vuoristotaudin oireet olivat laantuneet jonkin verran. Kylmyys, eikä mikään muukaan tuntunut haittaavan. Kilimanjaron kylmyyttä on vaikea ymmärtää näin jälkeenpäin. Se oli niin julma ja anteeksiantamaton, onneksi kuumavesipullo makuupussissa helpotti hiukan. Päivään kuusi heräsin virkeänä ja valmiina nousemaan lähes viiteen tuhanteen metriin. Vain vajaa kilometri ylöspäin, eikä pitkää vaellusta tänään. Kiipeäminen sujui hyvin ja korkeus on ei vielä tuntunut missään vaikka olimme tosiaan 4850 metrissä. Tai paremminkin se ei tuntunut sietämättömältä. Korkeus tuntui koko matkan ajan vaikeampana hengityksenä, kohonneena pulssina, turvotuksena ja heikkona olona. Olo ei ollut täysin normaali missään vaiheessa.  Tänä päivänä saapuessamme leiriin, yksi meidän neljän turistin seurueestamme sairastui pahasti ja joutui lähtemään alas. Hän oli meistä kaikista kokenein vuorikiipeilijä, valloittanut monta huippua. Kuitenkaan koskaan vuorista ei tiedä ja vuoristoa tulee kunnioittaa aina.

Kun saavumme leiriin noin viiden tunnin kiipeämisen jälkeen luvassa oli ruokaa ja lepoa. Söimme lounaan, välipalan ja illallisen ja niiden välillä oli tarkoitus nukkua ja levätä niin paljon kuin pystyy. Yöunia ei ollut tulossa nimittäin huiputtamaan lähdettiin jo yöllä. Tänä päivänä en saanut jotenkin itseäni niin rennoksi, että olisin nukahtanut. Tämä oli ainut asia mikä minua hiukan huolestutti.

Päivä 7 Keskellä yötä Kohti huippua

Huiputtamaan lähdetään aina yöllä. Silloin huippu saavutetaan optimaalisesti juuri kun aurinko on noussut. Lähdimme yön pimeyteen kiipeämään ja kantajat jäivät leiriin. He lähtivät seuraavana aamuna alempaan leiriin valmistelemaan meille yösijaa. Etenimme tuttuun tapaan hitaasti ja varmasti upean tähtitaivaan alla otsalamppujen valossa. Tunsin unenpuutteen ja hengityksen vaikeuden alusta saakka. Pelkkä unenpuute ei minua olisi hidastanut, mutta se ettei saanut henkeä kunnolla senkin edestä. Vuoristotaudin oireet olivat jälleen alkaneet pahentua. Meitä oli yhteensä kuusi. Kolme turistia ja kolme opasta. Päätin, että muut saavat mennä edeltä ja jättäydyin suosiolla jälkeen. Huippu koostuu kolmesta kraatiterista Gilman`s pointista 5685 m., Stella pointista 5765 m. ja korkeimmasta huipusta Uhuru Peakista joka on  5895 metriä korkea. Ennen Gilman`s pointtia oli pitkä ja jyrkkä nousu. Se oli kompastuskiveni, tuntui että siinä vaiheessa olin jo aivan poikki ja joka ikinen askel tuntu siltä kun olisi kantanut 100 kiloa kiviä mukanaan. Huimasi, mutta ei kuitenkaan oksettanut mikä on monella oireena vuoristotaudissa. Olo oli vain käsittämättömän heikko. Välillä pysähdyttiin juomaan ja syömään jotain sokerista, kuten suklaata. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, eikä myöskään  kuulu tapoihini.

Uskomatonta mutta totta ”pikku mäki” päästiin ylös ja olimme Gilman´s pointilla. Valoa alkoi näkyä jo tunnelin päässä ja tästä pystyi jo näkemään seuraavat etapit Stellan ja Uhurun. Huippu ei ole sellaista jyrkkää nousua vaan kaikki kraaterit ovat laakealla alueella missä on paljon lunta. Jos katsoo perinteistä maisemakuvaa Kilimanjarosta, voi nähdä huipun lähes tasaisena alueena, mutta kuitenkin kraatereilla on noin sadan metrin korkeuserot.  Gilman`s pointilla tapasin yhden ranskalaisen miehen joka oli juuri tullut Uhuru Peakilta. Hänen mukaansa nyt alkoi helpottaa, tämä antoi minulle taas paljon voimaa. Kyseisellä kraaterillä oli myös kiinalainen nainen joka oksenti ja oli erittäin huonovointinen, hänen matka ylöspäin päättyi siihen.

Kohti seuraavaa etappia Stella Pointtia 5756 metriä

Ajattelin, että tyyli vapaa. Tavalla tai toisella eteenpäin. Olin nyt selvinnyt varmasti pahimmasta. Matka jatkui jälleen hitaasti ja varmasti. Kello läheni jo puolta päivää ja olimme pahasti myöhässä. Nimittäin saman päivän aikana piti myös laskeutua alas 3800 metriin. Nyt olimme siis kiivenneet lähes 12 tuntia ja Stella point oli vasta edessä. Joskus puolen päivän aikaan saavutimme Stellan. Matkalla tuli vastaan hoipertelevia ihmisiä ja oksennuksia näkyi matkan varrella. En osannut iloita vielä, nimittäin olin valmistautunut menemään vielä loppuun saakka Uhuru Peakille. Ajateltiin, että on vaarallista lähteä enää sinne ja vaikka kuinka yritin suostutella oppaita lähtemään en saanut tahtoani läpi. Vedoten turvallisuuteen, oli aika lähteä alas. Huippu oli liukas ja minä jo hyvin väsynyt. Takaisin leiriin saapuminen olisi mennyt muutan liian myöhäiseksi. Olisin halunnut mennä Uhuru Peakille vaikka väkisin, mutta lopulta ymmärsin realiteetit. Otimme muutaman kuvan ja hiukan haikein mielin lähdimme alaspäin. Toisaalta tiesin, että oma mieli ei olisi luovuttanut. Aika vain loppui kesken. Huippu oli kuitenkin virallisesti saavutettu. Olin tehnyt kaiken minkä pystyin.

Huipulta alas

Huipulla tuuli ja seuraava ajatus olikin, että täältä pitää päästä jotenkin myös alas. Alastuloa oli kahtena päivänä rutkasti, mutta tuota en ollut miettinyt sen kummemmin vaikka omaankin leikatun jalan, yliliikkuvat nivelet ja polveni kipeytyy ajoittain alastuloissa. Olin ajatellut, että kyllä se maan vetovoima aina alas tuo tavalla tai toisella kunhan ensin pääsee ylös. No näinhän se oli, mutta mieluummin kyllä silti etenen ylöspäin kuin alaspäin. Mietin monta kertaa mistä saisi sopivan liukurin jolla voisi laskea mukavasti  parissa tunnissa Kilimanjarolta alas. Liukuria ei löytynyt ja kaksi päivää siihen lopulta meni. Saavuimme leiriin joskus illalla, en muista monelta mutta pimeä oli jo tullut. Muut kaksi jotka saavuttivat Uhuru Peakin odottivat jo iloisena leirissä. Yhteensä liikenteessä tuli oltua melkein vuorokausi. Tunsin, että saan varmaan vielä flunssan tämän kaiken päälle. Kuitenkin kunnon ruoka ja hyvät yöunet selkeyttivät oloa ja seuraavana aamuna voin taas ihan hyvin.

Päivä 8 Millenium Campiltä alas

Aamulla heräsimme aikaisin kukonlaulun aikaan. Pakkasimme tavarat, söimme aamiaisen ja lähdimme taas alamäkeä eteenpäin. Nyt parin tunnin kävelyn jälkeen polveen alkoi hiukan särkeä mutta kipu ei missään vaiheessa mennyt sietämättömäksi. Maisema muuttui taas vehreäksi viidakoksi ja muutaman pitkähäntäapinankin näimme matkalla. Saavuimme alas iltapäivällä ja nautimme vielä yhdessä lounaan, juhlimme yhden seurueemme jäsenen syntymäpäiviä, saimme diplomit ja palkitsimme kantajat, kokit ja muun henkilökunnan tipeillä. Meistä neljästä, kolme pääsi ylös saakka. Kaksi Uhuru Peakille, minä Stella Pointille. Vain yksi joutui keskeyttämään ennen huippua. Nyt olin  jo tyytyväinen suoritukseeni ja kasvojeni voimakas turvotus herätti hilpeyttä juhlan lomassa. Olin onnellinen, että uskalsin lähteä ja esimerkiksi jalkani ei vaivannut suuremmin. Ainut haaste oli vuoristotauti. Vuosi 2020 alkoi kirjaimellisesti vuoria valloittamalla. Mahtava reissu. Seuraavaksi oli aika palautua. Suihkuun pääsy oli muuten aikamoista luxusta kahdeksan päivän retken jälkeen.

Sinulle jonka haaveena on valloittaa Kilimanjaro.

Suosittelen lämpimästä ottamaan yhteyttä:

kiliascents.com

Lue koko sarja:

KILIMANJARO – MILTÄ TUNTUI KIIVETÄ AFRIKAN KATOLLE OSA 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 3

MITEN VALMISTAUDUIN KILIMANJARON VALLOITUKSEEN

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle Osa 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen?

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’