Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Onko koulutuksella väliä?

Koulutus

Koulutus herättää ajatuksia. Koulutuksesta puhutaan paljon ja jotkut arvostavat koulutusta enemmän kuin toiset. Varsinkin Helsingissä asuessani olen törmännyt puheeseen koulutuksesta ja kouluttamattomuudesta. Jotkut pitävät koulutusta ensiarvoisen tärkeänä ja nimenomaan kyse on korkeakoulutuksesta. Jotkut pitävät yliopistotutkintoa ainoana oikeana ja ammattikorkeakoulututkintoakin pidetään vähempi arvoisena. Monet valitsevat jopa seuransa koulutuksen perusteella. Jotkut taas eivät arvosta koulutusta laisinkaan ja puhuvat jopa vähättelevään sävyyn korkeakoulutetuista. Oletteko aina ajatelleet, että teidän pitäisi olla korkeasti koulutettuja, jotta menestyisitte työelämässä tai elämässä ylipäätään? Riippuu tietenkin alasta mihin haluaa tähdätä, sillä joihinkin paikkoihin on pakko olla vaadittava koulutus, eikä muita hakijoita oteta edes huomioon. Joissakin piireissä koulutuksella on myös sosiaalinen merkitys.

Moniin  virkoihin ja asiantuntijatehtäviin  vaaditaan ymmärrettävästi tarvittava koulutus, eikä työkokemuksella ole niinkään merkitystä. Työstä hankittua osaamista ei oteta laisinkaan huomioon, näissä mielestäni ymmärrettävästi koulutus ratkaisee. Toki on ymmärrettävää, että esimerkiksi sairaanhoitajaksi tai poliisiksi ei voi hakea  ilman  sairaanhoitaja- tai poliisiammattikorkeakoulusta hankittua tutkintoa. Myös moniin alemman koulutus asteen töihin ei ole asiaa ilman ammatillista koulutusta. On vaikeaa tehdä vaikkapa putkimiehen tai parturi-kampaajan töitä ilman asianmukaista koulutusta. Lähes jokainen voi kuitenkin hakea vaatekauppaan tai ruokakauppaan kassalle ilman ammatillista koulutusta. Tiedän myös joitakin korkeimmissa tehtävissä työskenteleviä, jotka ovat valikoituneet työtehtäviin työkokemuksen perusteella. Persoonalla ja yritteliäisyydellä on suuri merkitys työelämässä menestymiseen.

Koulustus

ONKO YRITTÄJYYS UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

Moni ryhtyy yrittäjäksi, ilman koulutusta tai ammatillinen koulutus pohjana. Tämä sopii erityisesti sellaisille ihmisille, jotka haluavat johtaa itseään ja ovat kunnianhimoisia. Valmistuin itse parturi-kampaajaksi vuonna 2002, eikä mennyt kuin pari vuotta ja oma yritys oli jo pystyssä. Tämä kantoi kokonaiset 12-vuotta ja olin aikaan tyytyväinen. Näin teki myös varmaan puolet parikymppisistä luokkakavereistani ja suurimmalla osalla on edelleenkin toimivat yritykset. Yrittäjyys ei kuitenkaan ole mitään helppoa hommaa, mutta parasta mitä se tuo tullessaan on vapaus. Vastuu on kuitenkin aikamoinen ja itsesi lisäksi vastaat usein myös monen muun työpaikasta ja toimeentulosta. Vastuu oli myös asia mistä pidin, tavallaan se mahdollisti luovuuden ja sen, että teki täysillä sitä mihin uskoi. Uusavuttomuuteen, eikä motivaatiosaikkuihin ollut varaa. Ajattelin pitkään, etten sovellu palkkatyöhön ollenkaan ja olenkin ollut iloinen, että viihdyn nykyisessä palkkatyössäni niin hyvin. Toisaalta teen lisäksi työtä sisälläntuottajana kevytyrittäjänä, mikä mahdollistaa yrittäjyyden omalla tavallaan. Nyt koronan aikaan varsinkin palkkatyötä arvostaa kummasti.

Yrittäjänä täytyy tietysti maksaa YEL, ALV, ennakkoverot, mahdolliset toimitilakulut, materiaalikustannukset, työntekijöiden palkat kuluineen, kirjanpito ja paljon kaikkea muuta.  Ja koska moni maksaa YEL-vakuutusta minimisumman on mahdollinen sairauspäiväraha, äitiyspäivä- ja vanhempainhoitoraha usein olematon.  Yrittäjänä olin sairaslomalla 12-vuoden aikana silloin kun jalka meni poikki, jos ajatelleen keskimääräisiä työntekijän sairaspoissaoloja oli tuo 6-viikkoa melko vähän.

Yrittäjänä voi kuitenkin  itse määritellä työhön käytettävän ajan, mutta joskus työn ja vapaa-ajan välille on vaikeaa tehdä selvää rajaa verrattuna palkkatyöläisenä oloon, jolloin työt loppuvat kun työvuoro loppuu.  Toisaalta yrittäjyys on ainakin itselleni ollut lifestyle, josta ei ole tavallaan halunnutkaan eroon täysin, edes vapaa-ajallaan. Yrittäjyydessä ratkaisee oma asenne ja palo tehdä omaa juttua, eikä aina koulutus. Parhaimmillaan elämä on mielestäni sitä, että työ on luonteva osa elämäntyyliä, eikä pelkästään pakollinen paha.

Koulutus vs. luovuus

Itse olen alkanut arvostaa koulutusta enemmän vasta viime vuosina. Minusta tuli virallisesti korkeakoulutettu viime keväänä, jolloin suoritin ammattikorkeakoulun loppuun. Ammattikorkeakoulusta saatu koulutus on alempi korkeakoulututkinto ja vastaa yliopistossa kandidaatin tutkintoa. Minun on siis mahdollista hakea suoraan joidenkin alojen maisteriohjelmaan jolloin saisin ylemmän korkeakoulututkinnon, eli maisterin tutkinnon parissa vuodessa. En olisi uskonut, että miettisin koko asiaa esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Arvostus koulutusta kohtaan on noussut huomattavasti ja kun tietää jollain tavalla mitä se vaatii,  ei sitä voi olla arvostamatta. Uskon, että paras asiantuntijuus on juuri käytännön ja koulutuksen yhteissumma. Olen melko varma, että jossain vaiheessa suoritan vielä maisterintutkinnon tai opiskelen lisää. Kuitenkin samalla tavalla kuin koulutusta, arvostan myös luovuutta. Sitä, että etsii itselleen sen sopivan polun. Ei ole aina kiinni koulutuksesta, miten paljon tienaat tai miten menestyt elämässä. Korkeasti koulutettu saattaa olla työtön siinä missä kouluttamaton ja kouluttamaton saattaa menestyä yritysjohtajana. Mikä on edes koulutettu ja kouluttamaton? Mitä nuo termit teidän mielestänne merkitsevät? Minusta kuulostaa oikeastaan lähinnä siltä, että puhutaan koirista, lol. Olen kiitollinen myös siitä, että vaikka molemmat vanhempani ovat akateemisia ei minua ole koskaan painostettu opiskelemaan jotakin tiettyä. Olen saanut rakentaa oman polkuni itse.

NUORTEN TULEVAISUUS ILMAN KOULUTUSTA

Moni nuori perustaa nykypäivänä oman menestyvän yrityksen, eivätkä he välttämättä hakeudu ammatillisen koulutuksen tai lukion jälkeen mihinkään jatkokoulutukseen. Toisaalta ammatillinen koulutus onkin suora väylä työelämään, lukio taas ei varsinaisesti valmista mihinkään. Usein nuorena aloitettu harrastus, kuten videoiden kuvaaminen, tubettaminen, bloggaaminen tai nettipelaaminen on erittäin helppo muuttaa  yritykseksi, ilman koulutusta. Toisaalta se on myös riski, eikä välttämättä takaa menestystä ja voi johtaa pahimmillaan velkaantumiseen. Usein peruskoulun tai lukion jälkeen nuoret kokevat, etteivät tiedä mikä on se oma juttu tai ammatti johon haluaisivat lähteä kouluttautumaan. Välivuoden aikana voikin miettiä ja kokeilla erilaisia uusia harrastuksia ja miettiä olisiko niissä hyviä pohjia omaan tulevaisuuteen. Tässäkin ratkaisee ihmisen oma halukkuus kehittää itseään oman harrastuksen parissa ja ulospäin näkyvä palo tekemistään kohtaan. Osa taas syrjäytyy heti peruskoulun jälkeen. Itse ajattelen, että ihmisen kannattaisi suuntautua siihen missä on luontaisesti hyvä ja korostaa vahvuuksiaan riippumatta siitä mitä koulutusta se vaatii. Joskus opiskelu saattaa tuntua haasteelliselle mutta vaikeissakin asioissa voi oppia pärjäämään, jos päämäärä on kirkkaasti mielessä. Sydämen sivistys on kaikista tärkein.

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti?

Lue myös:

Nuoruuskuvia

 

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Nuoruuskuvia

Vasta valmistunut kampaaja vuonna 2002. Olin 19-vuotta ja muuttanut juuri Jyväskylään. Elämä edessä.

Nyt kun eletään aikaa jolloin kukaan ei täysin tiedä tulevasta on hyvä aika pysähtyä. Olen katsellut muun muassa vanhoja valokuvia, nuoruuskuvia. Somessa on kiertänyt haaste joka on saanut ihmiset postailemaan nuoruuskuvia. Minusta muiden nuoruuskuvia on ollut kiva katsella, siksi laitan tänne myös muutaman kuvan nuoruudesta ja lapsuudesta. Teini-ikä on ollut itselleni tietyllä tapaa ikäkausista kaikista vaiherikkain ja mieleenpainuvin. Lapsuuskuvat saavat myös minut hyvällä tuulelle. Vaikka oma nuoruuteni ei ole ollut kaikista helpoin, olen aina vaikeuksista huolimatta pystynyt luomaan ikimuistoisia hetkiä ja muistoja. Osaan arvostaa mennyttä elämää, nykyhetkeä ja myös tulevaa. Näin on jollain tavalla ollut aina, mutta nyt se tunne on vahvistunut erityisesti.

Aikaa ajatella

Ylipäätään elämää on tullut mietittyä paljon tämän koronankriisin aikaan. Ikäänkuin kaikki on pysähtynyt ja on ollut aikaa ajatella. Oma suhtautuminen vastoinkäymisiin ja elämän kolhuihin on jotenkin muuttunut. Tunne siitä yleisesti, että tämä on vain elämää ja elämä kantaa on vahva.  Tavallaan tämä aika on myös tehnyt hyvää ja rauhoittanut, nimittäin huomaan että sellainen pieni kiireen tuntu joka on usein läsnä arjessa on poistunut. Teen töitä normaalisti sairaanhoitajana, mutta koska  kaikki harrastukset, lähes kaikki sosiaaliset menot, lukuisat pr-tapahtumat ja sovitut tapaamiset on peruttu, on tyhjää aikaa kerrankin riittävästi vain ja ainoastaan itselle. Nuoruuskuvia katsellessa tulin myös tiedostaneeksi elämän rajallisuuden. Kolme kuvissani esiintynyttä ihmistä oli jo menehtynyt, nuorena.

Eräs kaverini kysyy usein, että ”onko ollut huippu päivä vai ihan pxxxa päivä”? Minun on vaikea vastata kysymykseen,  nimittäin jotenkin en enää edes ajattele jonkin asian pilaavan täysin päivääni tai odota päivieni olevan täyttä ilotulitusta. Tavallaan tapahtui mitä tapahtui on tärkeintä se oma fiilis ja se oma asenne. Sellainen neutraali tasaisen hyvä mindset, jolla selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Sellaisen koen tällä hetkellä omaavani. Tottakai haen myös huippuhetkiä, mutta en oleta niitä olevan jatkuvasti ja ymmärrän myös huonot fiilikset paremmin. Kaikki kuuluvat elämään ja hyväksyn ne paremmin kuin koskaan.  Jos joka toinen päivä olisi kerrassaan mahtava ja joka toinen taas hirvittävä, olisi elämä todennäkäisesti hyvin raskasta. Ääripäästä toiseen meneminen on yleensäkin. Tässä asiassa arvostan nykyään tietynlaista positiivista harmaansävyä.

Tässä opiskelin ammattikoulussa. Olisinko ollut 17-vuotta. Kulmakarvat epätasapainossa. Täysi ikäisyys alkoi kohdallani osittain jo 15-vuotiaana, nimittäin näytin ikäistäni vanhemmalta ilmeisesti ainakin luonnosta. Menin usein kolmekymppisestä esimerkiksi kun kävin Kuopiossa baareissa. Kotikaupungissa oli jo kärytty.

Tyylini on oikeastaan aina ollut samanlainen. Muistan tämäkin puseron hyvin, se oli ostettu Vero Modasta. Vyö oli tuota aikaa, mikä ei nyt ihan enää käy tyyliin. Jokatapauksessa valmiina valloittamaan maailman.

Tässä olin muistaakseni kolmannella luokalla. Olisin halunnut suoran etuheiton kuvaan, mutta en vielä tuolloin saanut afroani täysin hallintaan.

Tässä olen ekalla luokalla pikkujouluissa opettajamme luona.

Oletko sinä katsellut nuoruuskuvia tai osallistunut haasteeseen. Mitä ajatuksia niistä herää? 

Lue myös:

2009-2019 Kuvia vuosien saatosta

 

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’