Kuva / Vilma Doumbouya

Aamu alkaa samalla tavalla kuin moni muukin. Herätys soi, mutta olo ei tunnu valmiilta päivään. Uni ei tunnu palauttaneen. Mielessä pyörii jo valmiiksi päivän kuormittavalta tuntuvat tehtävät, vaikka päivä ei ole vielä ehtinyt kunnolla alkaa.

Kahvikuppi kädessä huomaa tuijottavansa hetken tyhjyyteen. Ajatus katkeaa kesken. Pitäisi vastata viesteihin, mutta jokin vastustaa. Ei siksi, ettei välittäisi vaan siksi, että energiat tuntuu olevan vähissä jo ennen ensimmäistäkään ponnistusta.

Uupuminen näyttää arjessa usein juuri tältä.

Se ei ole välttämättä dramaattinen pysähdys. Se on hiljainen muutos siinä, miten ihminen jaksaa olla omassa elämässään.

Uupuminen näkyy arjessa pieninä asioina

Uupumus hiipii usein elämään vähitellen. Keskittyminen vaikeutuu ja asioita alkaa unohtua. Tehtävien aloittaminen tuntuu raskaammalta kuin ennen, ja mielessä ne voivat kasvaa yllättävän suuriksi.

Moni huomaa välttelevänsä yhteydenottoja. Puhelimeen vastaaminen tai viestien avaaminen saattaa tuntua kuormittavalta. Ystäville tai sukulaisille ei jaksa soittaa, vaikka haluaisi pitää yhteyttä.

Samalla kiinnostus asioihin voi vähentyä. Harrastukset menettävät merkitystään,  innostus ei syty ja elämä voi tuntua tasaiselta tai värittömältä. Joillekin tulee kokemus siitä, että suhtautuu muihin ihmisiin tai ympäröivään maailmaan kylmemmin kuin ennen.

Toisille uupuminen näyttäytyy erityisesti työn kautta. Töihin lähteminen tuntuu vastenmieliseltä, ja työpäivän jälkeen voimia riittää vain välttämättömään. Ilta kuluu palautumisen yritykseen, mutta todellinen palautuminen ei tunnu tapahtuvan.

Yöuni muuttuu usein myös. Heräily lisääntyy ja uudelleen nukahtaminen voi olla vaikeaa. Aamuisin olo on raskas, vaikka unta olisi määrällisesti ollut riittävästi.

Siksi toipuminen ei aina tarkoita vain levon lisäämistä, vaan myös muutosten tekemistä. Jos mikään ei muutu, mikään ei myöskään muutu.

Hermosto yrittää kertoa, että nyt on liikaa

Uupuminen on paljon enemmän kuin tunne. Se on hermoston tila, jossa kuormitus on jatkunut pitkään suhteessa palautumiseen.

Tämä voi näkyä aivosumuna, energiatasojen heilahteluna ja tunteena siitä, että voimavarat eivät palaudu entiselle tasolle. Rasituksen jälkeen voi tulla poikkeuksellisen voimakas väsymys. Myös kova treeni tai jatkuva kiire voi tässä vaiheessa lisätä oireita.

Siksi uupumuksesta toipuessa on tärkeää muuttaa jotakin.

Pelkkä lepo ei riitä, jos arki palaa nopeasti samaan vanhaan rytmiin. Jos kuormittavat tekijät pysyvät ennallaan, oireetkin palaavat helposti.

Tärkeintä on priorisoida. Hoitaa ensin tärkeimmät asiat, ja ne jotka ovat aidosti olennaisia jaksamisen kannalta. Uni, ravinto, rauhallinen liike ja hermostoa tukevat hetket päivän aikana.

Usein tämä tarkoittaa myös sitä, että jotakin jätetään hetkeksi pois. Raskas treeni, jatkuva suorittaminen tai liian täysi kalenteri voi ylläpitää uupumusta, vaikka tarkoitus olisi hyvä.

Työuupumus vai laajempi uupumus?

Uupumuksen taustalla voi olla erilaisia syitä. Yksi tärkeä kysymys on, liittyvätkö oireet erityisesti työhön vai ovatko ne läsnä laajemmin elämässä.

Työuupumuksessa väsymys korostuu usein työpäivien yhteydessä. Työhön voi liittyä kyynistymistä, merkityksettömyyden tunnetta tai ammatillisen itsetunnon heikkenemistä. Työasiat pyörivät mielessä vapaa-ajalla, mutta palautuminen voi helpottua lomalla tai viikonloppuisin.

Laajempi uupumus voi tuntua jatkuvalta. Väsymys ei reagoi lepoon samalla tavalla, keskittyminen vaikeutuu ja keho voi oireilla esimerkiksi huimauksena tai sydämentykytyksenä. Rasituksen jälkeen olo voi pahentua selvästi.

Näiden erottaminen ei ole aina yksinkertaista. Siksi pitkittyneiden oireiden kohdalla ammattilaisen arvio on tärkeä.

Muutos on usein osa toipumista

Uupuminen on usein viesti siitä, että elämässä jokin on ollut pitkään epätasapainossa.

Siksi toipuminen ei aina tarkoita vain levon lisäämistä, vaan myös muutosten tekemistä. Jos mikään ei muutu, mikään ei myöskään muutu.

Jos palaa nopeasti samaan arjen oravanpyörään, oireet palaavat usein mukana.

Tämä voi tarkoittaa rajojen asettamista, arjen rytmin tarkastelua tai sitä, että hakee tukea tilanteeseen. Ammattilaisen kanssa voi jäsentää omaa kuormitusta, löytää konkreettisia keinoja ja saada luvan pysähtyä.

Uupuminen ei ole epäonnistuminen.

Se on usein seurausta siitä, että ihminen on yrittänyt selviytyä liian pitkään yksin.

Ja joskus kaikkein rohkein teko ei ole jaksaa vielä vähän enemmän.

Vaan uskaltaa muuttaa suuntaa.

Jos tunnet, että tällaisille pohdinnoille olisi hyvä antaa tilaa yhdessä, löydät lisätietoa Mielen saari -terapiapalveluistani sivuiltani.

Lämmällä, Minna

Moni pohtii jossain vaiheessa elämäänsä, pitäisikö hakeutua terapiaan. Ajatus voi herätä silloin, kun mieli tuntuu kuormittuneelta, elämässä tapahtuu suuria muutoksia tai omat ajatukset alkavat kiertää samoja, väsyttäviä kehiä.

Usein terapia mielletään edelleen paikaksi, johon mennään vasta silloin, kun kaikki on jo romahtamassa. Todellisuudessa terapia voi olla paljon muutakin. Se voi olla paikka pysähtyä, tarkastella omia ajatusmallejaan ja löytää uusia tapoja kohdata elämän haasteita.

Omalla kohdallani ensimmäinen kokemus terapiasta tuli kolmekymppisenä. Se oli yksi elämäni merkittävimmistä pysähtymisen hetkistä.

Ensimmäinen kokemus siitä, että elämä kantaa

Muistan hyvin sen oivalluksen, joka terapiassa vähitellen syntyi: elämä kantaa sittenkin.

Se ei tarkoittanut sitä, että vaikeudet olisivat kadonneet. Sen sijaan opin kestävän tavan ajatella, että haasteiden kanssa voi elää ja selviytyä ilman, että kaikki romahtaa. Terapiassa sain vahvan kokemuksen siitä, että omia ajatuksia ja tunteita voi tarkastella rauhassa, ilman että ne vie mukanaan.

Se oli myös ensimmäinen kerta, kun aloin todella ymmärtää, kuinka paljon omat ajatusmallit vaikuttavat siihen, miten koemme maailman.

Kognitiivisessa ajattelussa puhutaan paljon ajatuskehistä. Joskus mieli alkaa automaattisesti tuottaa ajatuksia, jotka vahvistavat pelkoa, riittämättömyyttä tai epävarmuutta. Kun tällaiset ajatukset toistuvat riittävän pitkään, ne voivat alkaa tuntua totuuksilta. Terapiassa opin, että näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

Terapia ei aina tarkoita koko elämän historian läpikäymistä. Terapia voi olla hyvin erilaista riippuen tarpeesta ja tavoitteista. Joskus työskentely keskittyy yhteen selkeään teemaan tai spesifiin haasteeseen, kuten esimerkiksi esiintymisjännitykseen, kuormittavaan elämäntilanteeseen tai toistuvaan ajatuskehään.

Pitkäkestoisessa terapiassa pysähdytään usein syvemmin omaan elämänhistoriaan, ihmissuhdekokemuksiin ja mahdollisiin traumaattisiin kokemuksiin. Tällainen työskentely voi olla hyvin merkityksellistä silloin, kun halutaan ymmärtää laajempia elämänkulkuun liittyviä ilmiöitä tai toistuvia sisäisiä malleja. Toisaalta terapiaa voi hyödyntää myös lyhyemmin ja hyvin konkreettisesti.

Joskus jo yksittäinen tapaaminen kriisitilanteessa voi tuoda helpotusta ja auttaa jäsentämään tilannetta uudella tavalla. Toisinaan taas muutos syntyy vähitellen vuosien työskentelyn myötä. Molemmat ovat yhtä arvokkaita polkuja.

Moni ajattelee edelleen, että terapia perustuu pelkästään keskusteluun ja kuuntelemiseen. Vaikka kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen ovat keskeisiä, psykoterapia on myös tavoitteellista työskentelyä.

Siinä pyritään yhdessä tunnistamaan muutosta kaipaavia ajatus-, tunne- ja toimintamalleja sekä rakentamaan uusia, hyvinvointia tukevia tapoja suhtautua itseensä ja elämään.

Ajattelen, että terapiassa on tärkeää ymmärtää, mistä asiat kumpuavat, mutta samalla pysähtyä siihen, mitä voidaan tehdä tässä hetkessä. Työskentelyn tavoitteet ja syvyys rakentuvat myös terapian pituuden mukaan: lyhyessä prosessissa keskitytään konkreettisiin, rajattuihin teemoihin, kun taas pidempi terapia mahdollistaa laajemman ja syvemmän työskentelyn esimerkiksi elämänhistorian ja traumakokemusten äärellä.

Negatiiviset ajatuskehät ja ydinuskomukset

Yksi merkittävimmistä asioista, joita terapiassa opin tunnistamaan, olivat omat negatiiviset ajatuskehät.

Meillä kaikilla on sisäisiä uskomuksia itsestämme ja maailmasta. Kognitiivisessa psykologiassa niitä kutsutaan ydinuskomuksiksi. Ne muodostuvat usein jo varhain elämässä ja vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme tilanteita ympärillämme.

Jos esimerkiksi ydinuskomus on, ettei ole riittävän hyvä, mieli alkaa helposti tulkita monia tilanteita tämän uskomuksen kautta. Pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua todisteilta siitä, että jokin on itsessä pielessä.

Terapiassa opin vähitellen tunnistamaan näitä ajatusmalleja. Kun ajatukset tuodaan näkyviksi, niihin voi myös suhtautua uudella tavalla. Ajatuksia voi tarkastella, kyseenalaistaa ja muuttaa. Se ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollista.

Meillä kaikilla on sisäisiä uskomuksia itsestämme ja maailmasta. Kognitiivisessa psykologiassa niitä kutsutaan ydinuskomuksiksi. Ne muodostuvat usein jo varhain elämässä ja vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme tilanteita ympärillämme.

Terapia ei ole vain kriisejä varten

Olen käynyt terapiassa elämäni aikana myös myöhemmin, joskus vain yksittäisiä kertoja. Silloin syynä ei ole ollut mikään suuri kriisi, vaan jokin ajankohtainen asia, joka on painanut mieltä tai mietityttänyt niin paljon, että olen kaivannut apua ajatusten jäsentelyyn ja olen varannut yksittäisen ajan.

Kun omia kokemuksia on saanut tarkastella yhdessä toisen ihmisen kanssa, ne ovat usein selkiytyneet. Terapia voi siis olla myös ennaltaehkäisevää, tapa pysähtyä ennen kuin kuormitus kasvaa liian suureksi tai yksinkertaisesti vain tapa lisätä itsetuntemusta.

Viime syksynä aloitin myös psykoterapeuttikoulutukseeni kuuluvan oman koulutuspsykoterapian. Se on ollut monella tavalla erilainen matka. Todennäköisesti en olisi tässä elämäntilanteessa hakeutunut terapiaan ilman koulutusta, koska mitään varsinaista kriisiä tai akuuttia ongelmaa ei ole ollut. Juuri siksi kokemus on ollut erityisen kiinnostava ja avartava.

Koulutuspsykoterapia on psykoterapeutiksi kouluttautuville keskeinen osa oppimisprosessia, ja sen tulee olla kouluttajapsykoterapeutin toteuttamaa. Omassa koulutuksessani terapiassa kuuluu  käydä yhteensä 80 tuntia. Tämä tarkoittaa, että oma henkilökohtainen prosessi kulkee koko ajan rinnakkain teoreettisen opiskelun ja käytännön terapiatyön kanssa.

On ollut pysäyttävää huomata, miten paljon terapia voi antaa myös silloin, kun elämä on päällisin puolin tasapainossa. Työskentely on syventänyt itsetuntemusta ja tuonut esiin uusia näkökulmia omaan ajatteluun, reagointitapoihin ja elämänhistoriaan. Välillä se on vienyt myös hyvin syvien itsetutkiskelun kerrosten äärelle, sellaisiin pohdintoihin, joille arjessa ei muuten välttämättä löytyisi aikaa tai tilaa.

Kokonaisuus tekee koulutuksesta poikkeuksellisen intensiivisen ja merkityksellisen. Kun käyn omaa terapiaa, teen asiakastyötä, osallistun työnohjaukseen ja syvennyn teoreettisiin opintoihin, syntyy todella moniulotteinen oppimisprosessi. Asiat eivät jää vain tiedon tasolle, vaan niitä eletään ja koetaan myös henkilökohtaisesti.

Ajattelen, että juuri tämä tekee psykoterapeuttikoulutuksesta niin mullistavan. Se ei ole pelkästään uuden ammatillisen osaamisen rakentamista, vaan myös syvää kasvua ihmisenä. Samalla se lisää ymmärrystä siitä, kuinka monin tavoin terapia voi tukea ihmistä, Ei vain kriiseissä, vaan myös silloin, kun elämässä on tilaa pysähtyä tutkimaan itseään.

Miksi terapia toimii?

Terapiatyössä yksi keskeisimmistä asioista on turvallinen kohtaaminen.

Kun ihminen tulee kuulluksi ilman arvostelua tai kiirettä, syntyy tila, jossa ajatuksia voi tutkia rauhassa. Kognitiivisessa työskentelyssä tarkastellaan usein sitä, miten ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen liittyvät toisiinsa.

Kun jokin näistä muuttuu, se voi vaikuttaa myös muihin.

Jos esimerkiksi opimme tunnistamaan automaattisia negatiivisia ajatuksia ja suhtautumaan niihin lempeämmin, myös tunnekokemus voi muuttua. Vähitellen mieli voi alkaa rakentaa uudenlaisia, realistisempia ja myötätuntoisempia tulkintoja. Kun ajatusmalleja opitaan tunnistamaan ja työstämään aktiivisesti, muutokset eivät jää vain terapiatilanteeseen, vaan siirtyvät arkeen: ihminen alkaa toimia ja suhtautua itseensä eri tavalla.

Omassa työssäni huomaan usein, kuinka helpottavaa asiakkaalle on jo se oivallus, ettei kaikki mitä mielessä liikkuu ole totta tai pysyvää. Ajatukset ovat tulkintoja, joihin voi oppia suhtautumaan uteliaasti ja joustavammin. Kun tähän yhdistyy konkreettisia työskentelytapoja esim. altistamista tai uusien toimintamallien harjoittelua, muutos alkaa usein vähitellen näkyä myös voinnissa ja arjessa.

Ajattelen, että juuri tässä terapian vaikuttavuus syntyy: turvallisen kohtaamisen ja tavoitteellisen työskentelyn yhdistelmässä. Terapiassa ei vain puhuta, vaan myös opetellaan uusia tapoja ymmärtää itseä ja toimia toisin. Ja kun ihminen alkaa kokea, että hänellä on keinoja vaikuttaa omaan oloon, syntyy usein myös lisää toivoa ja luottamusta siihen, että elämä kantaa.

Kuvat / Vilma Doumbouya

Mielen saari myrskyssä ja tyynessä

Ajattelen, että jokaisella meistä pitäisi olla oma Mielen saari.

Sellainen paikka, johon voi vetäytyä hetkeksi silloin, kun mieli kuormittuu tai elämä tuntuu liian vaativalta. Paikka, jossa ajatuksia ja tunteita voi tarkastella rauhassa ja turvallisesti, ilman kiirettä löytää vastauksia tai valmiita ratkaisuja.

Monelle terapia voi olla juuri tällainen tila.

Tila, jossa mieli saa avautua ja jossa omia kokemuksia voi tutkia lempeästi ja uteliaasti. Kun ajatukset tulevat kuulluiksi ja kannatelluiksi, niihin voi vähitellen syntyä uudenlainen suhde. Se, mikä on aiemmin tuntunut raskaalta tai hallitsemattomalta, alkaa jäsentyä ja asettua mittasuhteisiinsa.

Vähitellen mieli voi oppia suhtautumaan itseensä armollisemmin. Ja ehkä juuri siinä alkaa rakentua kokemus sisäisestä turvasta ja sellaisesta luottamuksesta, että omien tunteiden ja ajatusten kanssa voi olla, vaikka ne eivät olisi valmiita tai helppoja.

Matka jatkuu

Lämmöllä, Minna