Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Lapin kauneus kesällä

Keväällä laadin itselleni bucket listan tälle kesälle ja yhtenä asiana siellä oli kokea Lapin kauneus kesällä. Palaan nyt Lapin kauniisiin maisemiin jossa sain viettää vajaan viikon kesäkuussa. Jaoin lomani tänä kesänä kolmeen osaan ja ensimmäisellä niistä ehdin Lappiin hyvän ystäväni kanssa. Suunnitelma oli selkeä: nauttia luonnosta monipuolisesti liikkuen sekä ladata akkuja rauhoittuen ja tasapainosta nauttien. Paikaksi valikoitui minulle jo tutuksi tullut ja yhdeksi suosikiksi muodostunut Levi.

Huippuja, huippuja, huippuja!

Viime vuonna kiipesin Afrikan huipulle, Kilimanjarolle – tämän matkan aikana en niin korkealle päässyt, mutta huiputimme kyllä Kätkätunturin kävellen ja Levitunturin pyöräillen. Vaellus Kätkälle lähti aivan Levikeskuksen ytimestä ja hyvin merkityn reitin varrelta oli kyllä mahtavia näkymiä Lapin luontoon. Olen monena talvena nähnyt nämä maisemat valkoisina ja siksi oli mahtavaa nähdä samat jylhät muodot alkukesän raikkaan vihreän eri sävyissä. En ole koskaan aikaisemmin viettänyt aikaa Lapissa ja nyt kerran käytyäni voin suositella sitä kaikille. Pidän itse Levistä juuri siksi, että siellä on uskomattoman kaunis luonto ja sen lisäksi kaikki palvelut lähellä.

Helteiden hellittävinä

Tämän kesän keleistä moni on ollut sitä mieltä, että ne ovat olleet liian kuumia. Itselleni lämpö sopii todella hyvin ja siksi olimmekin kovin innoissamme kun jo ennen matkaamme sääennusteet näyttivät, että lämpö tulee meitä hellimään vierailumme aikana. Ja näin totisesti kävikin. Olen talvisin ihastellut niin moottorikelkkailijoita ja pilkkijöitä Immeljärven ohi kävellessäni enkä ole koskaan ajatellut, että makaisin sen rannalla bikineissä ja kävisin viilentelemässä itseäni sen laineilla. Mutta niin kuitenkin kävi. Useampana päivänä kuljimme majapaikastamme ensi töiksemme aamulla järvelle ja pulikoimme Lapin helteistä nauttien. Tällaisia lämpöaaltoja ei kuulemma ole usein, onneksemme sattui nyt meidän kohdalle!

Levikeskus toimii kesälläkin

Majoituimme wellness-viikollamme alppitalossa Levin keskustassa,oikein mukavassa huoneistossa joka oli joka tavalla toimiva.. Lisätietoja valinnastamme löydät osoitteesta leville.net. Tämän tukikohtamme lisäksi vietimme eniten aikaa ulkona, Immeljärven ranta-elämän lisäksi Levin ja ympäristön luonnosta nauttien. Yhtenä päivänä vuokrasimme sähkömaastopyörät ja lähdimme tutustumaan Levitunturiin pyörän selästä. Tämäkin oli kokemuksena todella hieno – talvesta tutun valkeuden sijaan vihreät rinteet toivat mieleen jopa kesäisiltä Alpeilta nähdyt kuvat. Löysimme rinteiltä myös Joulupukin majan ja ikuistimme sen kesä-asussaan, kyllä täällä kesälläkin kelpaisi asustaa.

Viisi päivää on lyhyt aika – silloin kun on paljon hauskaa tekemistä

Kovin nopeasti olikin sitten tullut perjantai ja oli aika jättää Levi taakse ja jatkaa matkaa Rovaniemen ja Iisalmen kautta kohti kotia. Ja tälläkin kertaa kävin niin kuin aina Levillä – aika tuntuu loppuvan kesken kun on niin paljon hauskaa tekemistä. Tämä oli minulle ensimmäinen vierailu Kesä-Lapissa – mutta ei varmastikaan viimeinen. Lapin kauneus kesällä on ainutkertainen ja matkan tavoite, viettää aikaa ystävän kanssa luonnosta ja elämän hitaudesta nauttien, toteutui täydellisesti. Tämä on matka jota suosittelen kaikille, eikä varmasti jää osaltani viimeiseksi.

KESÄN 2021 BUCKET LIST

Mitä olen tehnyt blogitauon aikana? 

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI MEKIN TAPAAMME  SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI

 

Kesän 2021 bucket list

*Sisältää mainoslinkkejä

kesän 2021 bucket list

Kesä on täällä ja tämän kertainen aiheeni on kesän 2021 bucket list. Kesä on meillä Suomessa valitettavan lyhyt ja siksi voi olla hyvä suunnitella kesän kulkua jo etukäteen. Varsinaista kesän bucket listaa en ole koskaan tehnyt mutta kerta se on ensimmäinenkin. Aloitin juuri ensimmäisen parin viikon lomapätkän päivätyöstäni, joten minulla on kiitettävästi aikaa tehdä  asioita joista syntyy toivottavasti pysyviä muistoja. Ensimmäiset pari päivää olen lähinnä toipunut arjen rasituksesta ja totutellut ajatukseen siitä, että saan olla lähtemättä töihin. Huomaan, että kevät on ollut melkoinen rutistus ja monta asiaa on pitänyt sovittaa yhteen palapelin lailla. Nyt on kuitenkin aika hengähtää ja nauttia.

kesän 2021 bucket list

Kesän 2021 bucket listin teemana on hyvinvointi ja oman itseni kuuntelu. Haluan nauttia elämästä kokonaisvaltaisesti kaikilla osa-alueilla niin, että tahdin määrään minä, ilman turhaa kiirettä ja paineita. Bucket listani koostuu asioista jotka ovat minulle tärkeitä: läheiset ihmiset, yhdessäolo, luonto ja liikunta.

#juho35

Ensi viikonloppuna kokoonnumme ystäväporukalla ja vietämme viikonlopun hotellissa täällä Helsingissä. Tämä on muodostumassa perinteeksi sillä ensimmäisen kerran kokoonnuimme tällä porukalla 2019 kun valmistuin sairaanhoitajaksi. Samana viikonloppuna juhlitaan myös yhden meistä syntymäpäiviä joten päätimme jatkaa tätä perinnettä!

Lappi ja Kätkätunturin valloitus

Kesäkuun toisella viikolla meinaan suunnata Lappiin todelliselle hyvinvointilomalle. Haluan vaeltaa, treenata, rentoutua ja nauttia Lapin luonnosta. En ole käynytkään koskaan Lapissa kesällä, joten tästä tulee varmasti unohtumaton elämys.

kesän 2021 bucket list

Iisalmi

Olen kotoisin Iisalmesta, enkä käy siellä juuri koskaan. Tänä kesänä ajattelin tehdä poikkeuksen ja mennä nauttimaan maaseudun rauhasta ainakin pariksi päiväksi. Kesän 2021 bucket list sisältää myös tämän.

Uiminen stadikalla, meressä ja järvessä

Uiminen kuuluu kesään. Jostain syystä en ole käynyt viime kesinä kovin paljon uimassa, joten nyt voisi olla mukavaa korjata tilanne. Talvella kävin muutamia kertoja avannossa ja ajattelin, että miksen kävisi uimassa myös kesällä.

Pyörällä Porvooseen

Viime kesänä pyöräilimme Porvooseen tai oikeastaan Haikkoon ja yövyimme Haikon kartanossa. Tämä oli mukava reissu. Yhdistelmä urheilua, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Tänä kesänä uusiksi.

Äänikirjat

En tee mitään ja kuuntelen *äänikirjoja.

Ravintola coma

Illallinen ravintola Coman sisäpihalla tulee kuulumaan tähän kesään. Tykkään tunnelmasta. Ei selityksiä.

uusi koti

Uuteen kotiin muutto lähestyy. Muutto on samalla ihanaa kun tietää, että saa uuden ihanan kodin mutta samalla kamalaa kun tietää mikä työmaa on edessä. Etukäteisvalmisteluita en aio paljon harrastaa vaan meinaan selvitä muutaman päivän työleirillä johon kuuluu pakkaamisesta lähtien kaikki. Toivotaan, että uusi koti on valmis, kaunis ja töynnä harmoniaa viimeistään syksyllä.

kesän 2021 bucket list

Kuva/ Vestigevisions / Tuomas Hämäläinen

tennis

Tenniksessä olen edelleen aloittelija, mutta muutaman kerran olisi kiva vierailla tenniskentillä.

Yöpyminen luonnossa ja luonto muutenkin

Vaikka olen tällä hetkellä kaupunkilainen ja viihdyn kaupungissa hyvin, kaipaan silti luontoon. Haluan vahvistaa omaa suhdettani luontoon jälleen ja ammentaa luonnosta voimaa.

Otan rennosti teemana hyvinvointi

Haluan tehdä kivoja juttuja ja nauttia elämästä. Varmasti muitakin asioita joita haluaisin tehdä on, mutta joskus liika suunnittelu pilaa tilanteet etukäteen ja silloin Kesän 2021 bucket list voisi muuttua suorittamiseksi. Oletko sinä tehnyt kesälle suunnitelmia tai vastaavanlaista bucket listaa?

Lue myös:

KIRJA-ARVOSTELUSSA KIINNOSTAVIA KIRJOJA: JÄNNITYSTÄ, PAHUUTTA JA SOMEA

Hiusteni salaisuus – Ghd muotoiluraudat

IHONI EI OLE OLLUT KOSKAAN NÄIN HYVÄ

PISTOSHOIDON VOIMALLA PAREMPI FIILIS

 

Musta sydän Apple  TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM

 FACEBOOK

BLOGLOVIN’

BLOGIT.FI