Pistoshoidon voimalla parempi fiilis – Teosyal PureSense Redensity 1-kevyt täyteainehoito
Kaupallinen yhteistyö: Long Lasting Beauty
Teosyal PureSense Redensity 1-kevyt täyteainehoito kosteuttaa ihoani ja tekee mielestäni kasvoistani pirteämmät ja iloisemmat. Haluan tehdä heti tähän postauksen alkuun selväksi sen, että kävin pistoshoidossa vain oman itseni takia. Sisäisen hyvinvoinnin, hengellisyyden ja henkisyyden lisäksi ovat kauneus, muoti ja tyyli – siis puhtaan ulkonäölliset asiat – olleet minulle tärkeitä jo nuoresta pitäen. Mielestäni nämä asiat eivät sulje toisiaan pois – jos olet toista mieltä, niin arvostan ja kunnioitan mielipidettäsi.
Näen asian vähän samalla tavalla kuin kävisin kampaajalla. Voin hyvin olla käymättä, mutta tuleehan siitä tulee hyvä fiilis kun hiukset ovat kunnossa. Näin tämän hyvin myös entisessä työssäni. Kun asiakkaalle teki oikein kauniin kampauksen ja meikin, usein koko olemus muuttui ryhdistä lähtien. Hyvinvointi ja itseluottamus kasvoi hyvällä tavalla. Fiilis parani ja tilaisuus johon asiakas oli menossa, sanotaan vaikka esiintymään sujui omalta osaltaan paremmin. Korostan, ettei itsetuntoni ole tällaisista asioista kiinni ja toivon ettei kenenkään ole. Voin hyvin lähteä suoraan sängystä ilman meikkiä melkein mihin tahansa ja usein näin teenkin. Mutta tykkään välillä olla myös huoliteltu ja saan siitä puhtaasti hyvää fiilistä elämään.
itseeni liittyvissä asioissa luotan vain ammattilaisiin
Olen itseeni liittyvissä asioissa äärimmäisen tarkka ja siksi minulle oli luonnollista valita toimenpiteen suorittajaksi Julia, johon tutustuin sairaanhoitajaksi opiskellessani. Julialla on yli kymmenen vuoden kokemus erilaisista pistoshoidoista ja hän on ammatiltaan myös sairaanhoitaja. Hän suorittaa injektoitavia skin booster-hoitoja Long Lasting Beauty-kauneushoitolassa. Minulle tällä kertaa tehdyssä hoidoissa käytettiin Teosyal PureSense Redinsity 1 -tuotetta. Tuote on pitkäaikaisen tuotekehityksen tuote ja sen tehokkuus ja turvallisuus on todettu monissa tutkimuksissa. Julialla on pitkä kokemus pistoshoidoista ja aiemminkin Julia on kohentanut kasvojani laittamalla muun muassa kerran suupielien juonteisiin nenän sivussa eli nasolabian juonteisiin hyalyronihappoa ja muutaman kerran silmäkulmiini botoxia. Olen ollut molempiin toimenpiteisiin erittäin tyytyväinen. Lopputulos on ollut luonnollinen ja raikas. Itselläni varsinainen ongelma-alue on silmäkulmat ja hiukan laskeutuvat luomet. Olen harkinnut jopa silmäluomileikkausta, mutta tähän asti pistoshoidoilla on saatu aikaan minua tyydyttävä lopputulos. Kyseiset toimenpiteet ovat myös ennaltaehkäiseviä ja auttavat säilyttämään nuorekkuuden pidempään.
mikä ihmeen kevyt täyteaine?
Kevyt täyteaine ei ole botoxia. Botuliini eli tunnetummin botox on lääke, jota käytetään lääkkeellisen käytön lisäksi esteettisiin toimenpiteisiin. Kauneutta hoidettaessa botoxia injektoidaan ihoon erittäin pieniä määriä rentouttamaan lihaksia ja sen teho perustuu lihaksen toiminnan lamauttamiseen: lihas rentoutuu, ja lihaksen päällä olevat rypyt oikenevat. Botoxia ei koskaan laiteta huuliin, joten yleisesti käytetty termi ”botoxhuuli” on väärä ilmaisu. Hoidossa käytettävä kevyt täyteaine – kuten minulle käytetty Teosyal PureSense Redensity 1 – ei ole tuollainen vaan se sisältää hyaluronihappoa, aminohappoja, antioksidantteja, mineraaleja sekä vitamiineja.
Hyaluronihappoa on valmiiksi ihmisen kudoksissa, nivelissä ja silmissä. Se kohottaa ihoa ja pitää sen kiinteänä sekä sitoo vettä eli kosteuttaa ihoa. Ihon luonnollinen kyky tuottaa hyaluronihappoa heikentyy iän myötä ja sen vähenevää määrää voidaan kompensoida injektoimalla sitä ihoon.
Pistoshoitojen vaikutukset eivät ole pysyviä ja yksilöstä riippuen ne kestävät keskimäärin kolmisen kuukautta.
Mitä mieltä sinä olet? Herättävätkö pistoshoidot sinussa negatiivisia mielleyhtymiä, vai näetkö ne enemmänkin mahdollisuutena raikastaa ilmettäsi? Oletko kenties itse kokeillut jotain edellä mainituista hoidoista?
Itse olin tähän hoitoon todella tyytyväinen. Minulla on tapana ollut tapana antaa Julialle vapaat kädet kasvojeni raikastamiseksi ja olenkin menossa hänen vastaanotolleen vielä toisen kerran ihan pian. Pysy kuulolla mitä teemme seuraavaksi.
Laitoin pitkästä aikaa kunnon ripsipidennykset – nyt katselen maailmaa kauniimmin
Kaupallinen yhteistyö: bluestarhairbeauty.fi
En edes muista milloin minulla oli viimeksi kunnon ripsipidennykset – nyt on! Monipuolinen elämäntyylini jossa yhdistyvät työmatkapyöräily, hoitotyö, aktiivinen liikunnan harrastaminen ja erilaiset tilaisuudet sekä nautinnot on aiheuttanut sen, että olen keskittynyt elämässäni vaivattomuuteen. Hybriditekniikka auttoi kulmani sellaisiksi, ettei niille tarvitse tehdä arjessani mitään – tästä prosessista voit lukea täältä. Hiukseni ovat saaneet olla hyvin viime aikoina melko luonnollisesti ja meikkiäkin olen käyttänyt silloin kun minusta on tuntunut erityisen loistavalta.
Vähän aikaa sitten törmäsin vanhaan tuttuuni Deaniin joka oli valmistunut ripsiteknikoksi ja hiljattain aloittanut työnsä uudessa tilassa. Hän oli myöskin harjoitellut ripsipidennyksiä kokeneen sukulaisensa opissa, joten mistään kolmen päivän ripsikurssista ei ollut kyse. Dean pyysi minua käymään luonaan, hän halusi näyttää kuinka upeat ripset hän pystyy minulle loihtimaan. Eipä minun tuota asiaa tarvinnut kauaa pohtia vaan varasin ajan ja jäin odottamaan sitä päivää jolloin pääsisin pitkästä aikaa ammattilaisen tekemään ripsien laittoon.
RIPSIENPIDENNYKSET OVAT kauniit JA KÄTEVÄT
Erityisen juhlavissa tilaisuuksissa olen käyttänyt irtoripsiä. Toisin kuin toisille, ne eivät ole koskaan tuottaneet minulle ongelmia. Olen entisen työni kautta oppinut pitämään niistä huolta ammattimaiseen tapaan.
Minä olen itse asiassa omasta terveydestäni ja etenkin silmistäni niin tarkka, että olen myös kovin valikoiva heidän suhteensa jotka päästän ripsipidennyksiä minulle tekemään. Esimerkiksi lomamatkoillani olen usein ottanut hiuspidennyksiä, letityksiä tai henna-tatuointeja erilaisissa paikoissa jossa hygienia- ja puhtausolot ovat mitä ovat, mutta silmieni ympäristön olen noissa paikoissa jättänyt rauhaan.
HETKI ITSELLE – IHANAA PIENTÄ LUKSUSTA
Sovittuun aikaan pyrähdin sitten paikalle Deanin luokse. Tila parturi-kampaamo ja kauneushoitola Blue Star Runeberginkadulla on oikein mukava, siisti ja valoisa – kertakaikkiaan hyvä paikka pysähtyä hetkeksi ja nauttia. Keskustelimme ensin siitä millaiset ripset minä haluaisin, mietimme eri pituuksia ja sävyjä ja päädyimme sellaiseen tyyliin joka ei ole yliampuva vaan oikein sopiva minun elämääni. Toimenpiteen aikana minulla oli harvinainen mahdollisuus ja aikaa puhua ihan vaan niitä näitä, ei ollut tarvetta miettiä sanomisieni sisältöä tai tavoitteita – oli vaan kertakaikkisen ihanaa olla siinä, mukavassa tuolissa. Hetki irrallaan ja seisahduksissa maailman kiireestä. Entä lopputulos sitten? Mielestäni aivan erinomainen, tekee katseestani entistäkin terävämmän – mitä mieltä sinä olet?
Suosittelen lämpimästi tällaista pientä ylellisyyttä arjen keskelle. Sinullekin, etenkin nyt kun marraskuun pimeys muuttuu voimakkaammaksi päivä päivältä ja jouluunkin on vielä hetki. Marraskuun ajan saat uusista ripsistä – 30 % alennusta.
Blue Star
Parturi-kampaamo & Kauneushoitola
Runeberginkatu 54 a, 00260 Helsinki
Puh. 050 3532288
Deanin oma ripsitilin instagramissa löydät täältä.
* Deanin työkieli on englanti