Kilimanjaron vaelluksesta on jo muutama viikko aikaa. Nyt on aika palata takaisin Kilimanjaron – Afrikan korkeimman vuoren maisemiin. Huomaan ajattelevani matkaa päivittäin, matka muutti minua jollain tapaa. Luonto, vuoren kauneus ja kovuus samaan aikaan jätti lähtemättömän vaikutuksen. Kilimanjaro, jonka nimi tarkoittaa swahilin kielellä ”vuori, joka kimaltaa” on aina sydämessäni. Viimeinen kirjoitukseni päättyi siihen kun pääsimme Shira 1 -leirille ja jatkan kertomusta siitä mihin jäin edellisellä kerralla. Pysy matkassa ja nauti tunnelmista.

Valkohäntä-apinat, joita näimme ensimmäisenä päivänä olivat valloittavia.

Päivä kolme – Kohti Moir Hut leiriä

Tänään tarkoitus oli nousta 4200 metrin korkeuteen Moir Hut -leirille.  Nukuin hyvin edellisen yön ja matkaan oli mukava lähteä. Maasto alkoi muuttua entistä kivisemmäksi ja matkaa seuraavalle leirille oli noin kymmenen kilometriä. Vielä noustiin ylemmäs mutta seuraavat päivät mentiin taas ylös ja alas pysytellen noin neljässä tonnissa.  Tämän tarkoitus on antaa elimistön sopeutua eli akklimatisoitua ohueen ilmanalaan.  Ensimmäisiä merkkejä vuoristotaudista voi tulla jo 2500 metrin korkeudessa ja noin 75% Suomalaisista saa vuoristotaudin oireita Kilimanjarolla. Yleisiä oireita ovat päänsärky, ruokahalun menetys, pahoinvointi, oksentelu, väsymys, tasapainohäiriöt ja univaikeudet.  Jos oireet pahenevat, ne saattavat kehittyä hengenvaaralliseksi keuhko- tai aivoödeemaksi ja silloin täytyy nopeasti laskeutua alempaan korkeuteen. Minä tunsin vuoriston vaikutukset jo ensimmäisestä päivästä lähtien ja ajoittain hengittäminen oli hyvin raskasta. Moir Hutille kuitenkin saavuttiin illan hämärtyessä ja oli aikaa levolle.

Päivä 4 Moir hut – Buffaloes camp jolloin kilimanjaro koetteli

Tämä päivä oli erityisen raskas, patikointia oli noin 12 kilometriä. Maasto oli kivista nousua ja laskua, lopputulema oli sata metriä alempana kuin edellinen leiri. Kävimme korkealla, mutta menimme nukkumaan alemmas. Kun heräsin päivään kasvoni ja oikeastaan koko vartaloni oli turvonnut. Todella, niin etten koskaan ole tuntenut kasvojani sellaisena. Kertakaikkiaan en meinannut saada silmiäni auki. Näin turvonnut en ole siis koskaan ollut, vaikka olisin syönyt kilon suolaa ja juonut pari litraa viiniä päälle. Tunne oli ihmeellinen ja toivoin, ettei turvotus sentään ulotu keuhkoihin tai aivoihin. Matkanteko oli tänään erityisen hidasta ja vaivalloista. Paikallaan olo pelkästään hengästytti.  Loputtomasta kivisestä autiomaasta tuli itselleni lähinnä mieleen hautausmaa. Vettä satoi lähes koko päivän. Jos olisin keskeyttänyt, tämä olisi ollut se hetki. Muu matkaseurue meni edeltä ja Fredyn kanssa kahdestaan taivalsimme askel askeleelta tämän matkan loppuun. Mietin, että kun selvisin tästä selviän mistä vaan. Tuntui, että kaikki mitä olin ennen tehnyt oli lastenleikkiä.

Ruokahalu oli onneton, se liittyy myös vuoristotautiin. Meillä oli koko matkan ajan paremmat ruoat kuin monessa hotellissa. Se oli ihmeellistä, miten niin vaatimattomissa oloissa kokit pystyivät valmistamaan niin herkullista ruokaa. Harmi vain, että vuoriston vuoksi ruokahalu ei ollut kovinkaan hyvä. Ruoan maku kuitenkin teki syömisestä helpompaa, hyvin syöminen ja myös jatkuva nesteytys nimittäin oli välttämätöntä vaikka pakolla jos meinasi selvitä vuoristossa. Oppaat ja muu henkilökunta huolehtivat jatkuvasti siitä, että tämä toteutui kaikilla.

Päivä 5  third Cave camp – olo helpottaa

Aloitin tänään vuoristotautilääkityksen, mikä olisi kannattanut aloittaa jo ensimmäisenä päivänä. Tänään vuorossa oli edelleen nousua ja laskua niin, että yöpyminen tapahtui vielä aavistuksen alempana 3950 metrissä. Vaellusaika oli vain noin nelisen tuntia. Tämä päivä tuli niin tarpeeseen kuin olla ja voi. Otin Diamox -lääkkeen heti herättyäni ja tunsin vaikutuksen jo parin tunnin päästä kun olimme lähteneet kävelemään. Hapen saanti oli helpottanut ja pystyin keskittymään jopa maisemiin ja keskusteluun vaelluksen ohessa. Tuntui, että kyllä tämä tästä.

Diamoxin vaikuttava aine on asetatsolamidi, joka on sulfonamidijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lääketieteessä diureettina ja glaukooman, epilepsian ja vuoristotaudin hoidossa. 90% veren hiilidioksidista löytyy bikarbonaatti -nimisestä kemikaalista, ja ne hengitetään yleensä keuhkojen kautta ulos. Diamoxia käytettäessä munuaiset pitävät bikarbonaatin erillään kehosta, jolloin bikarbonaatti erittyy virtsaan. Tällöin veri muuttuu happamammaksi ja sen ph laskee, ja keho kompensoi lisäämällä hapen tuotantoa vereen. 

Saavuttaessa leiriin olo oli vesisateesta huolimatta mitä mahtavin. Oli ilta aikaa levätä ja seurustella. Seuraava päivä oli jo päivä numero kuusi, eli toiseksi viimeinen päivä ennen huiputusta.  Seuraavana päivänä nousisimme kylläkin 4850 metriin, eli lähes viiteen tonniin. Tämä päivä antoi kuitenkin henkistä ja fyysistä voimaa niin paljon, että tuleva ei jännittänyt juuri yhtään.

Kun huippu alkoi näkyä, nousi motivaatio kummasti.

Jatkuu seuraavassa ja viimeisessä osassa…

Jos kilimanjaron valloittaminen kiinnostaa täydellisen matkan sinulle järjestää

Kili Ascents

Lue koko sarja:

KILIMANJARO – MILTÄ TUNTUI KIIVETÄ AFRIKAN KATOLLE OSA 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 3

MITEN VALMISTAUDUIN KILIMANJARON VALLOITUKSEEN

Ps. Instagram stories kohokohdista löydät myös matkakertomusta videoiden muodossa

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Kili Ascents -yhtiön perustaja Fredy Mushi, joka on varsinainen ”vuorikiipeilyguru”

Muistan kun olin lapsi niin äitini kertoi minulle, että isäni asuu aivan Kilimanjaro vuoren juurella Tansaniassa Moshissa. Jo tuolloin lapsena ajattelin, että vielä jonain päivänä valloitan tämän Kilimanjaro vuoren.  Nyt istun samaisessa paikassa isäni luona Kilimanjaron juurella ja kirjoitan tätä.  Ajattelin, että nyt on se aika. Olen käynyt Tansaniassa useita kertoja mutta koskaan ei ole ollut aikaa tarpeeksi, että viikon (riippuen reitistä) kestävä vaellus olisi sopinut ohjelmaan. Nyt ajattelin, että omistan vuoren valloituksen isälleni. Hän on vanha ja halusin tehdä tämän hänen elinaikanaan.  Nyt oli se aika, omistaa koko matka vain kiipeämiselle. Kilimanjaro kutsuu lujaa.

Miten matka Kilimanjarolle alkoi?

Retkiryhmämme koostui kolmesta amerikkalaisesta miehestä joilla oli entuudestaan rutkasti kokemusta vuorikiipeilystä ja minusta. Lisäksi meillä oli kaksi kokenutta opasta, joista toinen oli ystäväni Fredy. Lisäksi matkaan lähti noin parisenkymmentä kantajaa, kokkia, tarjoilijaa ja yleistä huolenpitäjää. Kaikki oli siis viimeisen päälle suunniteltu.  Ennen matkaan lähtöä olimme vielä käyneet tarkasti läpi kaikki matkatavarani Fredyn kanssa, jotta vuorelta ei puuttuisi mitään oleellista. Tapasimme kaikki hotellilla jossa muu seurue majoittui, hyppäsimme safari tyyliseen bussiin ja lähdimme matkaan.

Kyseessä oli Lemosho-reitti, joten lähtöporttimme oli hiukan kauempana Moshista ja matkaa kertyi sinne noin kolmisen tuntia. Kyseessä oli Londorossi Gate, joka on Kilimanjaron kansallispuiston lännen puoleinen sisäänkäynti. Lopulta lähtöportilla kirjaannuttiin sisään luonnonpuistoon.  Kaikkien rinkat punnittiin ja maksimissaan kiloja sai olla 15 kg per matkustaja ja lisäksi päiväreppu jossa kulki lähinnä vedet, sadevaatteet, välipalat, energiageelit ym.  ja ehkä jotain lämmintä päällepantavaa. Londorossi Gatelta oli vielä 45 minuutin matka itse Lemosho Gladesiin, jolloin matka vasta kunnolla alkoi. Ensimmäisenä päivänä meni siis paljon aikaa logistisiin asioihin.

Kantajat tosiaan kantoivat meidän painavat rinkat selässään ja sitten vielä pään päällä jonkin paketin / kautta kontin mikä sisälsi muun muassa ruokatarvikkeita, telttoja ja mitä ikinä leiriytyessä tarvittiin. Kantajen kestävyys oli uskomaton, he juoksivat melkein vuorenrinnettä ylös ja tarvittaessa alhaalta tuotiin lisää ruokatarvikkeita ym. Tietysti monet olivat totuttaneet itseään vuoristoilmaan vuosia ja sitä kautta totuttaneet itsensä myös fyysisesti haastavaan työhön.  Lopulta pääsimme matkaan ja ensimmäisenä vaelsimme noin neljä tuntia läpi sademetsän ennen kun saavuimme ensimmäiseen leiriin Mkubva Camppiin.  Matkalla näimme myös upeita mustavalkoisia ja pitkähäntäisiä gueretsa-apinoita. Leirillä meitä odotti valmiiksi pystytetyt teltat ja lämmintä ruokaa ja juomaa.

Miten kehoni reagoi vuoristoon?

Ensimmäinen leiri Mkubwa mihin nousimme oli 2700 metrin korkeudessa.  Monet sanoivat ensimmäisen päivän olevan helppo, mutta minä tunsin heti korkeanpaikan vaikutuksen. Toki on normaalia, että syke nousee aina rinnettä ylös kivutessa melko korkealle mutta omani ei enää leirille saavuttaessa laskenutkaan kuten normaalisti vaikka treenin jälkeen.  Ensimmäisen päivän aikana mietin, että ihan kuin olisi loputtomassa stairmasterissa. Makasin yhteisen aterioinnin jälkeen teltassa paikallani ja sydän vain hakkasi tuhatta ja sataa. Leposyke oli noin 110 koko seuraavan yön. Happisaturaatiota ja sykettä mitattiin koko matkan ajan. Ensimmäisenä yönä en saanut nukuttua lainkaan. Olin yllättynyt miten kylmä vuorella oli, kun teltassa nukkumiseen ei ollut vielä tottunut hikisenä leirille tulo ja siitä suoraan nukkumaan meno tuntui nihkeällä iholla kirjaimellisesti nihkeältä. Se vaati yhden yön totuttelun. Kuitenkin kaikesta huolimatta ajattelin antaa kehon rauhassa sopeutua ja niin lopulta kävikin.

Matka jatkuu kohti Shira 1 leiriä

Meillä oli melkein koko matkan ajan herätys klo 6.30 jolloin pakkasimme tavarat, söimme aamiaista ja lähdimme matkaan klo 8.00. Kaikkina muina päivinä paitsi huiputuksen alkaessa yöllä ja viimeisenä päivänä, jolloin heräsimme klo 6 ja lähdimme laskeutumaan klo 7.00 aamulla. Seuraava päivä oli parempi, kiitos siitä loistavalle matkaseuralle ja koko yhteisölle mikä  matkan aikana syntyi.  Syke laski normaaleihin lukemiin ja matka jatkui kohti seuraavaa etappia Shira One leiriä.  Kenelläkään muulla ei ollut vielä tässä vaiheessa mitään oireita. Unettoman yön vuoksi vaeltaminen oli raskasta, mutta muuten kevyt mieli teki siitä helppoa. Shira one oli jo 3550 metrin korkeudessa jonne vaelsimme vesisateessa läpi metsän ja nummimaiseman, vaelsimme Shiran tasangon yli ja matkan aikana voit nautimme upeista näköaloista.  Tästä päivästä selviäminen kunnialla antoi uskoa tulevaan.  Olin tyytyväinen siihen, että juuri ostetut vaelluskengät tuntuivat toimivan täydellisesti, eikä rakkojen tulemisesta ollut tietoakaan…

Käy korkealla, mutta nuku matalalla on vuorella tärkeä sääntö. Samoin ”Pole pole”,  hitaasti hitaasti”  Vuorelle ei kannata pinkoa liian nopeasti, nimittäin usein se kostautuu vieläkin rankempina vuoristotaudin oireina.

Ajatuksen virtaa – Kilimanjaro

Lisäksi jaan vielä teille loppuun blogini lukijat tekstin, jonka jaoin eilen someen. Kirjoitin sen juuri tullessani vuorelta. Jaan sen siksi, koska koen sen kuvaavan tuntemuksiani niin hyvin.

”Kilimanjaro on nyt virallisesti valloitettu.  Afrikan mantereen korkein vuori. Kaikenlaisia juttuja on tullut tehtyä missä on vaadittu itsensä voittamista ja äärirajoille menemistä. Ne asiat ovat olleet silloin haasteellisia ja vaatineet mukavuusalueelta poistumista. Nyt jälkeenpäin nämä kaikki tuntuvat helpolta. Tämä oli ehdottomasti elämäni rankin ja ikimuistoisin kokemus, henkilökohtainen voitto. 7 yötä teltassa keskellä ei mitään, jokapäiväistä taistelua vuoristotaudin oireita vastaan, siinä onnistumatta ja siitä huolimatta järjestelmällistä suorittamista kohti huippua.

Pää kirjaimellisesti pilvissä läpi viiden eri kasvillisuusvyöhykkeen, noustessa kohti vuoren huippua tuli mietittyä elämää syvemmin. Ilman mitään ihminen oivaltaa omaa tarkoitustaan paremmin ja elämän yltäkylläisyydestä osaa nauttia hetken paremmin. Välillä iski pieni epätoivo, vuoristotaudin oireiden ollessa pahimmillaan noin 4000 metrissä ja kun vettä satoi neljänä päivänä vaikka Tansaniassa ei sada yleensä koskaan tammikuussa. Vuoriston kylmyys oli jäätävä, niin erilainen ja kylmempi kuin Suomen pakkaset. Ei ollut yhtään lämmintä paikkaa mihin mennä. Vain oma teltta ja makuupussi, sen lisäksi että kaikki vaatteet oli jo päällä. Välillä jokainen askel oli taistelua. Pääsenkö lähellekkään huippua? Moni keskeyttää jo ensimmäisenä päivänä. Seitsemällä eri basecampilla tapasin kaikenlaisia ihmisiä, en kuitenkaan yhtään suomalaista. Kaikilla oli sama tavoite, vuoren huippu. Siksi kaikki olivat kuin yhtä suurta perhettä. Kaikkea jaettiin ja annettiin, että jokainen jaksaisi antaa parhaansa.

Kilimanjaro ja seikkailut jatkuvat seuraavassa osassa

Pysy kuulolla

Lue koko sarja:

KILIMANJARO – MILTÄ TUNTUI KIIVETÄ AFRIKAN KATOLLE OSA 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 3

MITEN VALMISTAUDUIN KILIMANJARON VALLOITUKSEEN

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen?

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’