Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Tyytyväisyys tappaa kehityksen?

Tyytyväisyys tappaa kehityksen on mantra jota hoettiin paljon fitness/kehonrakennus piireissä aikanaan ja varmasti hoetaan vieläkin. Entinen valmentajani sanoi tämän minulle ja näin ollen otin asian kirjaimellisesti. Jos halusi kehittyä lajissa, ikäänkuin kuului asiaan ettei tyytyväinen saanut olla. Ajateltiin, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Tavallaan nyt vuosia jälkeenpäin ymmärrän sanoman pointin, mutta sen oikein ymmärtäminen vaatii mielestäni ihmiseltä vahvaa perus tyytyväisyyttä itseensä. Vankkaa pohjaa itsetunnolta ja oikeanlaista ymmärrystä siitä mitä tuo sanoma viestii.

Tappaako tyytyväisyys kehityksen?

Nyt jälkeenpäin kun mietin noita fitness aikoja, olisin saanut olla tyytyväinen omaan tekemiseeni, omistautumiseeni  ja tuloksiin mitä lyhyessä ajassa sain aikaan.  Ajattelin kuitenkin, että tyytyväisyys tappaa kehityksen enkä osannut olla yhtään tyytyväinen. Nyt kun ajattelen asiaa pitäisi ihmisen saada hetken aikaa tuntea tyytyväisyyttä, jotta voi hetken aikaa rentoutua ja tarkastella mennyttä taivaltaan tyytyväisenä ilman huonoa omaatuntoa.  Hyväksyä rauhassa sen missä on sillä hetkellä. Jatkuva tarve suorittaa paremmin, olla parempi ja kehittyä näennäisesti  voi viedä voimat ja on varmasti osaltaan syy ihmisten huonoon vointiin ja loppuunpalamisten kasvuun.  Jatkuva tarve ahmia vaikkapa  koulutusta tai tuloksia treenissä, ei välttämättä tarkoita sitä että kaikkia opiskeltua oltaisi sisäistetty.

Liian nopeasti edetessä ihminen saattaa alkaa tuntea huonommuutta siitä, ettei olekaan huipulla hyvä vaan oikeastaan surkea. Melkein parempi mielelle olisi olla hetken aikaa siellä keskitasolla hyvä ja nauttia siitä. Sillä tasolla missä oikeasti on. Tyytyväisyys ei tapa kehitystä, mutta hötkyily ja kurkottaminen liian korkealle nopeasti voi tappaa. On parempi sisäistää asiat syvällisesti, eikä vaan höntyillä päättömästi pyrkien eteenpäin suorittaen.

Kuvat / Yasmina Godden

Ole tyytyväinen

Kannustan ihmisiä olemaan tyytyväisiä tähän hetkeen ja siihen mitä tähän mennessä on saavutettu. Muistamaan ennenkaikkea sen mistä ollaan lähdetty matkaa kulkemaan. Tasannevaiheita saa ja pitää olla. Ei ole välttämätöntä tavoitella aina seuraavaa askelta vaan on lupa vain olla ja nauttia nykyisyydestä. Sillä tasolla missä nyt olet, voit tulla mestariksi. Nauti. Kun valmistuin AMK:sta viime keväänä ajattelin, että elän tasannevaihetta nyt pari vuotta ja mietin sitten mitä haluan seuraavaksi vai olenko tyytyväinen nykyisyyteen. Huomaan kuitenkin, että olen selannut jo koulutusvaihtoehtoja jatkoa ajatellen ja miettinyt kaikenlaisia vaihtoehtoja mitä lähtisin tavoittelemaan seuraavaksi, mutta maltan. Keskityn siihen missä olen nyt. Ja kyllä, olen tyytyväinen. Se ei tapa kehitystäni.

Lue myös:

15 kysymystä hiuksista

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

 

15 kysymystä hiuksista

Blogeissa on kiertänyt ihana haaste johon ajattelin itsekin vastata, nimittäin 15 kysymystä hiuksista.  Minulle hiukset ovat läheinen aihe, koska olen työskennellyt 12-vuotta kampaajana. Näin ollen olen itsekin kokeillut kaikki mahdolliset hiustyylit pitkästä lyhyeen ja mustasta punaisen kautta ihan vitivalkoiseen.

1. Hiustyyppi?

Afrokihara mutta samalla suomalaisen hento ja ohut.

2. Missä käyt kampaajalla? Kuinka usein?

Kampaajataustani vuoksi pärjään aika hyvin ilman kampaajaa, vaikka kampaajan tuolissa olisikin ihana istua useammin.  Värjään lähinnä tyveä tummemmaksi kotona, tietty kampaamoväreillä ja latvatkin tasaan itse. Kun käytän pidennyksiä ne laittaa minulle Super Touch Beauty Salonissa Joyce. Tansaniassa käyn kampaajalla noin kerran viikossa, koska se on niin edullista ja siellä yleinen tapa.

3. Mitä hiuksillesi tehtiin viimeksi kampaajalla? 

Laitettiin pidennykset loppukesästä, jotka olen ottanut nyt hiljattain pois. Pidän aina pidennyksistä joidenkin viikkojen / kuukausien tauon ja annan hiuspohjan hengittää. Jonkin ajan kuluttua alan kuitenkin kaivata paksua ja näyttävää tukkaa ja otan pidennykset takasin. Olen todennut ompelupidennysten toimivan parhaiten itselläni, kokemusta on myös teipeistä, sineteistä ym. Mielestäni Eurooppalaiselle hiukselle sopii parhaiten teippipidennys.

4. Tukkajumalasi?

Tulee ensimmäisenä mieleen Beyonce. Beyoncen äitihän on kampaaja ja loihtinut aina näyttävälle tyttärelleen mitä upeampia hiuksia. Peruukit ja pidennytkset mitä hän käyttää ovat aina hienoja.

5. Suosikkikampaus?

Auki, klassinen pitkä ja loiva kihara. Tykkään myös nutturasta ylhäällä (Pikku Myy -kampaus) ja taidokkaasti tehdyistä pikkuleteistä, joita saan vaan oikeastaan Tansaniassa käydessäni.

6. Kuinka usein peset hiukset – aamulla vai illalla?

Muutaman kerran / pari kertaa viikossa kun on oma tukka. Pidennysten kanssa kerran tai kaksi viikossa. Usein pesen hiukset illalla tai päivällä, niin että ne saavat kuivua luonnostaan. Käytän harvoin fööniä, ihan vain siksi etten jaksa eivätkä hiukseni erityisesti tarvitse fööniä asettuakseen hyvin.

7. Vakio hätäkampaus?

Pikku Myy -nuttura, siihen menee noin kolme minuuttia aikaa. Pidennysten kanssa sivuponnari ja pikakiharat tai letti.

8. Millaisia hiustuotteita käytät – uusin lemppari ja ikisuosikki?

Kosteuttava ja shampoo ja hoitoaine. Merkit vaihtelee. Joku tukea antava tuote, joko vaahto tai spray alle kosteaan tukkaan. Latvoille joku siloittava öljy/voide, värjäävä tyvispray millä saa hiusrajan siistiksi, hiuslakka ja kiiltosuihke tarvittaessa. Jos teen Pikku Myy -nutturan, vedän sivut sivut geelillä litteäksi.

9. Mikä hiustuote ei nappaa?

Paksuista vahoista ei yleensä ole minun hiuslaadulle paljon hyötyä varsinkaan pitkänä. Kuivashampoita en myöskään käytä, koska en koe niistä olevan itselleni mitään hyötyä.

10. Jäätävin hiuslookkisi?

Valkoinen, sentin mittainen lyhyt malli tai sitten joku Victoria Beckham viritelmä.

11. Syötkö ravinnelisää hiuksille?

Joskus. Nyt itseasiassa sain yhdestä PR-tapahtumasta karkin makuisia SugarBearHair Hair Vitamins -hiusvitamiineja ja syön nyt niitä. Biotiinia olen käyttänyt myös joskus.

12. Käytätkö/oletko joskus käyttänyt hiuslisäkkeitä?

Kyllä ja paljon. Ensimmäiset pidennykset laitettiin vuonna 2002 kun opiskelin kampaajaksi ja siitä lähtien pidennykset ovat olleet päässä max. muutaman kuukauden taukoja lukuunottamatta. Tällä hetkellä käytän Lontoosta tilattuja super laadukkaita pidennyksiä. Ne ovat kyllä aika arvokkaat, mutta niitä pystyy käyttämään ainakin kymmenen kertaa uudestaan ja uudestaan. Luottokampaajani on Joyce tilannut ne minulle ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen. En siis ole koko kampaajan urani aikana törmännyt niin hyviin ja laadukkaisiin hiuksiin.

Jos minulla ei ole pidennyksiä kiinni päässä käytän irtoponnareita jne. silloin kun laittaudun.

13. Hiuskatastrofi?

Ei ole ollut kyllä kummempia katastrofeja. Teininä kun kävin suoristuspermanentissa hiuksia katkesi jonkin verran tyvestä. Kerran Espanjassa taas kampaaja leikkasi vahingossa partaterällä tupsun hiuksia tyvestä kun purki vanhoja pidennyksiäni. Erilaisiin hiustyyleihin olen sopeutunut hyvin vaikka nykyään olen siirtynyt vähän maltillisempaan vaihteluun hiustyylien kanssa. Tämä johtuu osittain siitä, etten päivittäin ole kampaamossa joten houkutus muutokseen ei ole niin lähellä. Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, eikä niitä kannata ottaa turhan vakavasti.

14. Millä suoristat ja/tai kiharrat? 

Tällä hetkellä minulla on käytössä  parhaista parhaimmaksi toteamani Genesiksen Diva -rauta suoristukseen ja kiharrukseen. Omistan myös Ghd:n rautoja joita olen käytänyt aina liiketyössä. Samoin Cloud Nine rauta on ollut käytössä ja on ollut ihan toimiva.

15. Hiusvinkki?

Opettele laittamaan hiuksiasi niin, että ne ovat edustavat ja lopeta tuskailu. Osa kampaajan työtä on neuvoa sinulle miten pärjäät hiustesi kanssa kotona, joten hyödynnä tämä kampaaja käynnin yhteydessä. Pyydä näyttämään kädestä pitäen miten saat vaikkapa kiharat tehtyä hiuksiisi ja mitä tuotteita hiuksesi tarvitsevat. Käy keskustelua vuorovaikutuksessa ja kerro mitä haluat hiuksiltasi niin ammattitaitoinen kampaaja osaa ohjata sinua. Opettele peruskampaukset vaikka You Tubesta, harjoittele ja kokeile rohkeasti. Hiusten laittaminen siisteiksi ja edustaviksi ei vaadi välttämättä ajastasi montaakaan minuuttia.

Kuvissa toukokuussa 2019 Tansaniassa jatkoista tehdyt pikkuletit.

Lue myös:

Alkaisinko minäkin bloggaamaan jotta saisin ilmaista tavaraa? 

Alkaisinko minäkin bloggaamaan jotta saisin ilmaista tavaraa?

Kädet kertovat tarinasi

Kädet kertovat tarinasi

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’