Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva
Kaupallinen yhteistyö

Lesborakkautta Sofi Oksasen romaaniin perustuen

Kaupallinen yhteistyö: Future Film ja Somessa.com

Kävin tänään lehdistönaytöksessä katsomassa Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2019 ensi-iltansa saavan Baby Jane -elokuvan. Elokuva perustuu Sofi Oksasen toiseen romaaniin Baby Jane (2005). Sen on ohjannut Katja Gauriloff ja se on hänen ensimmäinen fiktioelokuvansa. Muuten Gauriloff tunnetaan erityisesti dokumenttielokuvistaan Säilöttyjä unelmia (2011) ja Kuun metsän Kaisa, joka palkittiin vuonna 2017 parhaan dokumenttielokuvan Jussilla. Elokuvan on käsikirjoittanut Veera Tyhtilä yhdessä Katja Gauriloffin kanssa. Baby Jane on tunteita herättävä ja voimakas rakkaustarina, joka ei pelkää näyttää seksuaalisuuden erilaisia puolia. Päärooleissa ovat Roosa Söderholm, Maria Ylipää, Nelly Kärkkäinen ja Lauri Tilkanen.

Baby Janen juoni lyhyesti

Baby Jane kertoo kahden naisen rakkaustarinan. Pienestä kaupungista muuttanut  Jonna (Roosa Söderholm) saapuu Helsinkiin opiskelemaan ja hakemaan jännitystä elämäänsä.  Jonna sukeltaa innokkaasti kaupungin sykkeeseen, kunnes yhtenä yönä ravintolasta tullessaan hänelle tulee eteen uhkaava tilanne. Tilanteen pelastaa Piki (Maria Ylipää), voimakas nainen, jonka itsevarmuus vetoaa Jonnaan. Jonna ja Piki rakastuvat toisiinsa ja rakkaustarina alkaa. Heidän rakkautta varjostavat ahdistuneisuus ja pelko. Nuori ja hiukan naivi Jonna on täysin kokematon naisten suhteen ja muodostaa Pikiin eräänlaisen riippuvuussuhteen. Piki on kokenut ja vahva persoona mutta hänen elämäänsä varjostaa masennus ja paniikkihäiriö. Pari menee kihloihin, mutta onni ei olekaan sitä mitä he ovat ehkä unelmissaan kuvitelleet. Piki ei pysty oikein ottamaan vastuuta itsestään paniikkihäiriön vuoksi ja pari joutuu kehittämään tulonlähteen puhelinseksin avulla. Pikin exä on myös mukana kuvioissa auttamassa Pikiä jokapäiväisissä asioissa ja tämä taas aiheuttaa riitaa Pikille ja Jonnalle. Jonna pääsee elämässään eteenpäin mutta vaikuttaa silti onnettomalta. Hän ottaa yhteyttä Pikiin ja elokuvan loppuratkaisu alkaa olla käsillä.

Mistä pidin baby Jane -elokuvassa

Baby Jane kuvaa hyvin seksuuaalivähemmistöjen ja mielenterveysongelmaisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Romaani on tehty vuonna 2005 ja siitä onneksi ajat ovat muuttuneet selkeästi myönteisempään suuntaan. Kuitenkin väistämättä tulee mieleen, että Miten Pikin olisi käynyt jos  hän olisi saanut kunnollista apua ongelmiinsa. Alunperin Baby Jane -kirjan olikin tarkoitus ottaa kantaa muun muassa tähän aiheeseen. Baby Jane kertoo kaunistelematta ahdistuksesta, masennuksesta ja parisuhdeongelmista. Sen lisäksi se kuvaa homoseksuaalikulttuuria, mikä oli kuvattu realistisen häpeilemättömästi. Päähenkilöiden suhteessa on selvät roolit. Piki on vahva osapuoli, joka haluaa huolehtia Jonnasta ja suojella häntä. Jonna taas on hento, naisellinen ja ymmärtääkseni Pikiä nuorempi. Kuitenkin asetelma kääntyy lopussa toisinpäin ja Jonna taas on huolehtiva osapuoli. Erityismaininta elokuvassa näytelleelle Pikille (Maria Ylipäälle) jonka roolihahmo oli erityisen vaikuttava. Muutenkin hyvät näyttelijäsuoritukset ja realistinen mielenterveysongelmien rohkea esiintuominen tekivät minuun vaikutuksen.  Elokuva oli laadukas ja pidin siitä miten se on kuvattu.  Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Ylipainoinen liikkumassa – noloa?

Valitettavasti ilmoilla saattaa olla vieläkin sellainen käsitys, että kuntosaleilla ja liikuntapaikoissa käyvät vain hoikat ja ikäänkuin valmiiksi urheilullisen näköiset tyypit. Ennen urheilukuvastoja ja salien seiniä koristivat vain fitnesstähdet erottuvissa lihaksissaan ja pienissä bikineissään. Varmasti muun muassa siitä on syntynyt käsitys, että saleille kuuluvat vain urheilumallin näköiset henkilöt. On täysin epärealistista ajatella, että kuuluisi olla valmiiksi jotenkin lahjakas ja mielellään hoikka ja atleettinen,  että kehtaisi mennä salille ja liikkumaan? Olen kuullut monta kertaa ihmisten sanovan, etteivät he kehtaa mennä salille koska kokevat olevansa niin huonossa kunnossa. Jotkut tarkoittavat tällä ihan fyysistä kuntoa, jotkut taas ylipainoa tai tyytymättömyyttä omaan vartaloonsa. Onko tässä ajattelussa mitään järkeä?

Salille mennään treenaamaan

Lähtökohtaisesti salille mennään treenaamaan. Kukaan järkevä ihminen ei mene sinne tarkkailemaan muita, vaan treenaamaan. Treenaamaan mennään siksi, että halutaan tulla parempaan kuntoon, lievittää stressiä, saada lihasta, laihtua, kiinteytyä, lisätä hyvinvointia tai ennalta ehkäistä sairauksia. Salilla voidaan kuntouttaa paikkoja ja tehdä hyvin erityylisiä treenejä. Nykyään harjoittelu on muuttunut varsin monipuoliseksi ja tavoitteiden mukaiseksi. Kestävyys urheilija treenaa salilla eri tavalla kuin vaikkapa kehonrakentaja. Jokaisella on oma tavoite. Salit ovat urheilua varten ja jokainen on aloittanut jostakin. Huono kunto on ainoastaan hyvä syy lähteä liikkeelle. Ylipainoiselle saliharjoittelu sopii oikein hyvin, kuntosalilla vastusta voi hallita ja osassa liikkeistä ylipainoinen voi olla hoikkaa vahvempi luonnostaan mikä voi olla motivoivaa. Kun jalkoihin saadaan voimaa, helpottuu  myös liikkuminen arjessa ja sen lisäksi mieliala ja vireystila paranevat.

Ulkonäkö ei kerro välttämättä kunnosta

Varmasti useat lukijat ovat nähneet kuvia jossa on kuvattu maailman parhaiden urheilijoiden fysiikoita. Kuvat voit katsoa TÄSTÄ. Urheilijoiden fysiikat poikkeavat hyvinkin paljon toisistaan ja aina ulkönäön tai koon mukaan ei voi  täysin määritellä kenenkään urheilullisuutta. Hoikka ihminen ei ole automaattisesti sporttinen, eikä ylipainoinen sohvaperuna. Muistan kun itse joskus alle parikymppisenä koin jonkinlaista salikammoa, toisen kerran joitakin vuosia myöhemmin muistan hakeutuneeni naisten salille koska koin sen jotenkin turvalliseksi ympäristöksi.  En tiedä miksi. Pääsin kuitenkin kaikenlaisista aristuksistani mitä enemmän aikaa saleilla vietin. Ymmärsin, että ei kenelläkään ole aikaa keskittyä muiden tekemisiin. Hyvä kunto jakautuu myös eri osa-alueisiin, eivätkä kaikki ole yleensä hyviä kaikessa. Itse omaan vahvan ylävartalon, mutta sitten taas jalkaliikkeissä en ole läheskään niin vahva. Tasapaino ja keskivartaloharjoitteet ovat olleet minulle aina haastavia, enkä myöskään ole erityisen nopea. Toisinsanoen jos mietit, että entä jos et jaksakaan tehdä vaikka tietynlaista ryhmätreeniä se ei se kerro siitä, että olisit kaikilla osa-alueilta huonossa kunnossa.  Monelle kovakuntoisellekin  saatta tulla yllätyksenä, ettei jaksakaan niin hyvin erityylistä treeniä mitä on itse tottunut tekemään.

Liikuntapaikat kuuluvat kaikille

Liikuntapaikat ja salit kuuluvat kaikenlaisille ihmisille ja myytti, että salilla käyvät vain viimeisen päälle treenatut fitnesstyypit on vanhanaikainen. Jokaisella on lupa olla salilla tai missä tahansa sellaisena kuin on. Olen oppinut vuosien varrella ottamaan sen tilan minkä itse tarvitsen ja se kuuluu meille kaikille. Ole rohkeasti sinä. Ylipainoiselle liikunta kuuluu aivan samalla tavalla kuin kaikille muillekkin, eikä se ole missään tapauksessa noloa. On ilo huomata, että nykyään markkinoinnissa, salien seinillä ja somessa näkee kaikenkokoisia, ikäisiä ja näköisiä malleja. Kulttuuri on pikkuhiljaa muuttumassa.

 

 Musta sydän Apple SEURAA MINUA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’