Olen aina tykännyt pyöräilystä matkanteon välineenä ja näin ollen työmatkapyöräily on muodostunut minulle luontaiseksi osaksi arkea. Hankin uuden pyörän huhtikuun alussa ja siitä parin viikon päästä aloitin työmatkapyöräilyn. Halusin ensin rauhassa totutella uuteen pyörään ja sitten vasta alkaa käyttämään sitä päivittäisessä arjessani. Tällä kertaa pyörävalintani oli Rossanon cyclocross, joka on maantiepyörän ja maastopyörän risteytys. Toinen vaihtehto olisi voinut olla myöskin nyt yhtä  trendikäs gravel-pyörä joka on varustettu vielä aavistuksen verran leveämmillä renkailla. Päädyin kuitenkin ketterämpään cyclocross vaihtoehtoon ja nyt takana on lähes 2000 kilometriä.  Tämä koostuu 90%:sesti työmatkapyöräilystä. Näiden kilometrien jälkeen voin sanoa olevani tyytyväinen valintaani. Cyclocrossin renkailla voi ajella huoletta myös hiekkateillä, toisin kuin maantiepyörän ohuilla renkailla. Tosin nyt pyöräilystä innostuneena voisin mielellään ottaa myös maantiepyörän, maastopyörän ja talveksi vielä fatbiken.

Työmatkapyöräily – plussat ja miinukset

+ Raitis ilma. Pyöräillessä saa mukavan ja raikkaan aloituksen päivään. Ennen ulkoiluannokseni jäi usein vajaaksi, mutta nyt työmatkapyöräillessä asia tulee kuntoon kuin itsestään.

+ Ajatukset nollaantuvat. Ennen käytin työmatkoja muun muassa sähköposteihin vastailuun, blogin päivittämiseen ja turhanpäiväiseen somen selailuun.  Tämä on aivoille melkoinen impulssimyrsky jo ennen varsinaisen työpäivän alkamista. Pyöräillessä ajatukset tuulettuvat ja olen valmis aloittamaan työpäivän raikkailla aivoilla.  Usein myös työpäivän aikana läpikäydyt välillä melko raskaatkin asiat unohtuvat  kotiin tullessa jonnekin työmatkan varrelle.

+ Hyötyliikunta. En ole koskaan ollut erityisesti minkään aerobisen liikunnan suuri ystävä, kuitenkin sillä on merkittäviä terveysvaikutuksia. Työmatkapyöräilyllä saa helposti viikon aerobiset kuitattua kuin huomaamatta, eikä peruskestävyysharjoituksille tarvitse erikseen raivata aikaa kalenterista.  Työmatkapyöräily pitää yllä ja kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä, sekä pienentää muun muassa riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja tyypin 2 diabetekseen.

+ Ei koronariskiä. Maskirallilta ja korona-altistukselta välttyy helposti pyöräillessä, siksi työmatkapyöräily sopii loistavasti korona-aikaan.

+ Ajansäästö. Työmatkani on pyörällä noin 12 kilometriä suuntaansa. Pääsen kulkemaan helposti suuren osan matkasta baanaa pitkin ja matka taittuu helposti reiluun puoleen tuntiin. Vaikka pääsen junalla myös nopeasti, on kaikkiin siirtymisiin julkisilla varattava aikaa melkein tunnin verran.

+ Rahansäästö. Matkakorttia ei tarvitse hankkia. Satunnaiset matkat voi kulkea huoletta vaikka taksilla. Kaupungissa liikkuessani en käytä lyhyisiin matkoihin pyörää ollenkaan. Liian monta pyörää on lähtenyt pitkäkyntisten matkaan. Mummopyöräni joka on ollut takapihalla monta talvea kunnostamatta sopisi kyllä hyvin citypyöräksi.

+ Ekologisuus. Päästöistä ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa kun valinta matkan tekoon on pyörä. Minulle autottomuus on tärkein ekoteko.

… Ja sitten työmatkapyöräilyn miinukset

– Hiukset aina huonosti ja ilman meikkiä. Pyöräilykypärän käyttö on pyöräillessä välttämättömyys mikä johtaa siihen, että kampaus kärsii. Hiukseni ovat käytännössä aina huonosti töissä. Onneksi en työskentele edustustehtävissä. Moni työmatkapyöräilija meikkaa sitten töihin tullessa, mutta itse koen sen turhaksi säädöksi ja olen valinnut meikittömyyden.

– Hikoilu. Hikoilulta ei voi välttyä työmatkapyöräillessä, vaikka pyöräilisi kuinka rauhalliseen tahtiin. Itse en käy suihkussa enää töissä vaan pidän työpaikalla välttämättömiä hygieniatarvikkeita, joita tarvitsen freesaukseen. Lisäksi vaihdan vaatteet. Onneksi puhtaalla iholla hiki ei haise.

– Vaatteiden vaihto. Kuten jo edellä mainitsin vaihdan vaatteet aina töihin tullessani, tähän menee muutama minuutti aikaa eikä suoraan pyörän selästä voi hypätä sorvin ääreen. Toisaalta on helppoa säilyttää työpaikalla vaikkapa muutamaa vakkarimekkoa ja sujauttaa niistä joku päälle.

Kuvat / Yasmina Godden

– Pyörän säilyttäminen sisällä.  Kun hankin uuden pyörän lupasin itselleni, että säilytän pyörää sisällä. Edellinen hyvä pyöräni varastettiin takapihalta Töölöstä joten en enää luota siihen, että pyörä olisi turvassa missään muualla kuin sisällä. Varsinainen sisustuselementtihän tuo pyörä ei ole, mutta yllättävän hyvin olen siihen tottunut. Asun toisessa kerroksessa, joten pyörän nappaaminen olalle ja sisälle kantaminen ei ole osoittautunut kynnyskysymykseksi. Kaikkeen tottuu.

– Liikenne. Liikenteessä pitää olla erityisen tarkka. Alepa-pyöräilijät, jalankulkijat (kuulokkeet päässä) ja autoilijat (jotka eivät pidä pyöräilijöistä) ovat riski, jota tulee tarkkailla suurennuslasin kautta.

– Sään vaihtelut. Olen saanut pyöräillä kevään ja kesän melko hyvässä säässä. Parina oikein sateisena päivänä olen valinnut julkisen liikenteen. Joskus sade yllättää kesken matkan. Syksyn tullessa varusteisiin täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota.

– Pyörän huolto. Kerran on mennyt rengas ja kerran lensi mutteri keskiöstä. Säätöähän nämä aiheuttavat jos pyörä leviää kesken matkan. Pyörää pitää pestä ja huoltaa säännöllisesti, jotta matkan teko sujuu huolettomasti. Ainiin ja kerran ajoin kuumaan asfalttiin. Siitäkin selvitiin.

Sain plussia ja miinuksia kasaan saman verran, mutta koen kuitenkin työmatkapyöräilyn plussat huomattavasti suurempina kuin miinukset. Kaikki miinukset ovat sellaisia joiden kanssa tulee toimeen paremmin kuin hyvin. Pyöräily on antanut minulle paljon ja erityisesti tuo ajatusten tuulettuminen matkalla on sellainen hyvä puoli mikä jo melkein yksistään antaa syyn jatkaa työmatkapyöräilyä.

Harrastatko sinä työmatkapyöräilyä?

Loppuun vielä humoristinen video, jossa kiteytyy työmatkapyöräilyn ydin:

Lue myös:

Tyytyväisyys tappaa kehityksen?

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’/ BLOGIT.FI

Nyt on aika palata Kilimanjaro vuorelle ja vuorossa on sarjan viimeinen osa, nimittäin huiputus. Elämäni ikimuistoisin matka on tässä jaksossa jo loppusuoralla. Viimeksi jäimme tähän.  Olin aloittanut lääkityksen vuoristotautiin edellisenä päivänä ja se tuntui helpottavan vuoristotaudin oireita.

Päivä 6 tiukka nousu School hutille

Olin levännyt ja nukkunut hyvin. Olin niin iloinen siitä, että vuoristotaudin oireet olivat laantuneet jonkin verran. Kylmyys, eikä mikään muukaan tuntunut haittaavan. Kilimanjaron kylmyyttä on vaikea ymmärtää näin jälkeenpäin. Se oli niin julma ja anteeksiantamaton, onneksi kuumavesipullo makuupussissa helpotti hiukan. Päivään kuusi heräsin virkeänä ja valmiina nousemaan lähes viiteen tuhanteen metriin. Vain vajaa kilometri ylöspäin, eikä pitkää vaellusta tänään. Kiipeäminen sujui hyvin ja korkeus on ei vielä tuntunut missään vaikka olimme tosiaan 4850 metrissä. Tai paremminkin se ei tuntunut sietämättömältä. Korkeus tuntui koko matkan ajan vaikeampana hengityksenä, kohonneena pulssina, turvotuksena ja heikkona olona. Olo ei ollut täysin normaali missään vaiheessa.  Tänä päivänä saapuessamme leiriin, yksi meidän neljän turistin seurueestamme sairastui pahasti ja joutui lähtemään alas. Hän oli meistä kaikista kokenein vuorikiipeilijä, valloittanut monta huippua. Kuitenkaan koskaan vuorista ei tiedä ja vuoristoa tulee kunnioittaa aina.

Kun saavumme leiriin noin viiden tunnin kiipeämisen jälkeen luvassa oli ruokaa ja lepoa. Söimme lounaan, välipalan ja illallisen ja niiden välillä oli tarkoitus nukkua ja levätä niin paljon kuin pystyy. Yöunia ei ollut tulossa nimittäin huiputtamaan lähdettiin jo yöllä. Tänä päivänä en saanut jotenkin itseäni niin rennoksi, että olisin nukahtanut. Tämä oli ainut asia mikä minua hiukan huolestutti.

Päivä 7 Keskellä yötä Kohti huippua

Huiputtamaan lähdetään aina yöllä. Silloin huippu saavutetaan optimaalisesti juuri kun aurinko on noussut. Lähdimme yön pimeyteen kiipeämään ja kantajat jäivät leiriin. He lähtivät seuraavana aamuna alempaan leiriin valmistelemaan meille yösijaa. Etenimme tuttuun tapaan hitaasti ja varmasti upean tähtitaivaan alla otsalamppujen valossa. Tunsin unenpuutteen ja hengityksen vaikeuden alusta saakka. Pelkkä unenpuute ei minua olisi hidastanut, mutta se ettei saanut henkeä kunnolla senkin edestä. Vuoristotaudin oireet olivat jälleen alkaneet pahentua. Meitä oli yhteensä kuusi. Kolme turistia ja kolme opasta. Päätin, että muut saavat mennä edeltä ja jättäydyin suosiolla jälkeen. Huippu koostuu kolmesta kraatiterista Gilman`s pointista 5685 m., Stella pointista 5765 m. ja korkeimmasta huipusta Uhuru Peakista joka on  5895 metriä korkea. Ennen Gilman`s pointtia oli pitkä ja jyrkkä nousu. Se oli kompastuskiveni, tuntui että siinä vaiheessa olin jo aivan poikki ja joka ikinen askel tuntu siltä kun olisi kantanut 100 kiloa kiviä mukanaan. Huimasi, mutta ei kuitenkaan oksettanut mikä on monella oireena vuoristotaudissa. Olo oli vain käsittämättömän heikko. Välillä pysähdyttiin juomaan ja syömään jotain sokerista, kuten suklaata. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, eikä myöskään  kuulu tapoihini.

Uskomatonta mutta totta ”pikku mäki” päästiin ylös ja olimme Gilman´s pointilla. Valoa alkoi näkyä jo tunnelin päässä ja tästä pystyi jo näkemään seuraavat etapit Stellan ja Uhurun. Huippu ei ole sellaista jyrkkää nousua vaan kaikki kraaterit ovat laakealla alueella missä on paljon lunta. Jos katsoo perinteistä maisemakuvaa Kilimanjarosta, voi nähdä huipun lähes tasaisena alueena, mutta kuitenkin kraatereilla on noin sadan metrin korkeuserot.  Gilman`s pointilla tapasin yhden ranskalaisen miehen joka oli juuri tullut Uhuru Peakilta. Hänen mukaansa nyt alkoi helpottaa, tämä antoi minulle taas paljon voimaa. Kyseisellä kraaterillä oli myös kiinalainen nainen joka oksenti ja oli erittäin huonovointinen, hänen matka ylöspäin päättyi siihen.

Kohti seuraavaa etappia Stella Pointtia 5756 metriä

Ajattelin, että tyyli vapaa. Tavalla tai toisella eteenpäin. Olin nyt selvinnyt varmasti pahimmasta. Matka jatkui jälleen hitaasti ja varmasti. Kello läheni jo puolta päivää ja olimme pahasti myöhässä. Nimittäin saman päivän aikana piti myös laskeutua alas 3800 metriin. Nyt olimme siis kiivenneet lähes 12 tuntia ja Stella point oli vasta edessä. Joskus puolen päivän aikaan saavutimme Stellan. Matkalla tuli vastaan hoipertelevia ihmisiä ja oksennuksia näkyi matkan varrella. En osannut iloita vielä, nimittäin olin valmistautunut menemään vielä loppuun saakka Uhuru Peakille. Ajateltiin, että on vaarallista lähteä enää sinne ja vaikka kuinka yritin suostutella oppaita lähtemään en saanut tahtoani läpi. Vedoten turvallisuuteen, oli aika lähteä alas. Huippu oli liukas ja minä jo hyvin väsynyt. Takaisin leiriin saapuminen olisi mennyt muutan liian myöhäiseksi. Olisin halunnut mennä Uhuru Peakille vaikka väkisin, mutta lopulta ymmärsin realiteetit. Otimme muutaman kuvan ja hiukan haikein mielin lähdimme alaspäin. Toisaalta tiesin, että oma mieli ei olisi luovuttanut. Aika vain loppui kesken. Huippu oli kuitenkin virallisesti saavutettu. Olin tehnyt kaiken minkä pystyin.

Huipulta alas

Huipulla tuuli ja seuraava ajatus olikin, että täältä pitää päästä jotenkin myös alas. Alastuloa oli kahtena päivänä rutkasti, mutta tuota en ollut miettinyt sen kummemmin vaikka omaankin leikatun jalan, yliliikkuvat nivelet ja polveni kipeytyy ajoittain alastuloissa. Olin ajatellut, että kyllä se maan vetovoima aina alas tuo tavalla tai toisella kunhan ensin pääsee ylös. No näinhän se oli, mutta mieluummin kyllä silti etenen ylöspäin kuin alaspäin. Mietin monta kertaa mistä saisi sopivan liukurin jolla voisi laskea mukavasti  parissa tunnissa Kilimanjarolta alas. Liukuria ei löytynyt ja kaksi päivää siihen lopulta meni. Saavuimme leiriin joskus illalla, en muista monelta mutta pimeä oli jo tullut. Muut kaksi jotka saavuttivat Uhuru Peakin odottivat jo iloisena leirissä. Yhteensä liikenteessä tuli oltua melkein vuorokausi. Tunsin, että saan varmaan vielä flunssan tämän kaiken päälle. Kuitenkin kunnon ruoka ja hyvät yöunet selkeyttivät oloa ja seuraavana aamuna voin taas ihan hyvin.

Päivä 8 Millenium Campiltä alas

Aamulla heräsimme aikaisin kukonlaulun aikaan. Pakkasimme tavarat, söimme aamiaisen ja lähdimme taas alamäkeä eteenpäin. Nyt parin tunnin kävelyn jälkeen polveen alkoi hiukan särkeä mutta kipu ei missään vaiheessa mennyt sietämättömäksi. Maisema muuttui taas vehreäksi viidakoksi ja muutaman pitkähäntäapinankin näimme matkalla. Saavuimme alas iltapäivällä ja nautimme vielä yhdessä lounaan, juhlimme yhden seurueemme jäsenen syntymäpäiviä, saimme diplomit ja palkitsimme kantajat, kokit ja muun henkilökunnan tipeillä. Meistä neljästä, kolme pääsi ylös saakka. Kaksi Uhuru Peakille, minä Stella Pointille. Vain yksi joutui keskeyttämään ennen huippua. Nyt olin  jo tyytyväinen suoritukseeni ja kasvojeni voimakas turvotus herätti hilpeyttä juhlan lomassa. Olin onnellinen, että uskalsin lähteä ja esimerkiksi jalkani ei vaivannut suuremmin. Ainut haaste oli vuoristotauti. Vuosi 2020 alkoi kirjaimellisesti vuoria valloittamalla. Mahtava reissu. Seuraavaksi oli aika palautua. Suihkuun pääsy oli muuten aikamoista luxusta kahdeksan päivän retken jälkeen.

Sinulle jonka haaveena on valloittaa Kilimanjaro.

Suosittelen lämpimästä ottamaan yhteyttä:

kiliascents.com

Lue koko sarja:

KILIMANJARO – MILTÄ TUNTUI KIIVETÄ AFRIKAN KATOLLE OSA 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 3

MITEN VALMISTAUDUIN KILIMANJARON VALLOITUKSEEN

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle Osa 1

Kilimanjaro – Miltä tuntui kiivetä Afrikan katolle osa 2

Miten valmistaudun Kilimanjaron valloitukseen?

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’