Opiskelu – Valmistumisen paineet
Nelivuotinen taipaleeni on loppusuoralla. Opiskelen viimeistä kevättä Diakonia-ammattikorkeakoulussa sairaanhoitaja-diakonissaksi. Koulutukseen kuuluu normaalin sairaanhoitajan pätevyyden lisäksi diakonissan opinnot jotka vievät aikaa noin puoli vuotta sairaanhoitaja tutkinnon päälle. Lisäksi olen suorittanut opintojen sisällä myös lähetyssihteerin tutkinnon. Opintopisteitä on kasassa tällä hetkellä 225/240. Vielä puuttuu pari tenttiä, viimeinen kurssi ja opinnäytetyö, joka alkaa onneksi olla jo melko valmis. Tarkoitukseni on valmistua toukokuun lopussa määräajassa ja saada opinnot niin hyvin valmiiksi, että ehtisin vielä ennen valmistumista pienelle happihyppelylle Sansibarille ja Tansaniaan. Lentoliput on jo varattu, joten aikaa hukattavaksi ei olisi.
Loppusuora on pahin
Muistan kun aloitin opiskelun niin valmistuminen tuntui todella kaukaiselta. Opintoja oli vaikea hahmottaa kokonaisuutena, eikä suuria paineita oikeastaan ollut. Käytiin kurssi kerrallaan koulua, eikä paljon murehdittu tulevista. Aika on kuitenkin mennyt nopeasti, kuin siivillä. Olen oppinut paljon uutta ja mielenkiintoista ihmisestä, terveydestä, sairauksista, hyvinvoinnista ja hengellisyydestä. Olen oppinut paljon myös lisää itsestäni, opintoihin on kuulunut paljon reflektiota omaan elämään liittyen ja näin on tullut käytyä läpi omaa elämänkaarta yksityiskohtaisesti. Opiskelu on opettanut lisää kärsivällisyyttä ja erilaista paineensietoa, mitä olen aiemmin kokenut. Kaikki kahdeksan harjoittelua, joihin on käytetty yhteensä 46 viikkoa, 68 opintopistettä, 235 päivää ja noin 1800 tuntia ovat kaikki olleet onnistuneita ja opettavaisia. Olen pystynyt melko hyvin pysymään stressittömänä koko opiskelun ajan, mitä nyt parit lääkelaskutentit sun muut ovat tuottaneet päänvaivaa. lol. (Ne tietää, ketkä tietää.) Aluksi meni varmaan vuosi, että oppi ylipäätään opiskelemaan pitkän taon jälkeen. Ensimmäisen parin opiskeluvuoden aikana ollut erittäin epävakaa parisuhde toi omat haasteensa keskittymiseen. Kuitenkin se kun puuttuu vain vähän opintopisteitä tuntuu kaikista painavimmalta. Tuntuu siltä, että mitä vähemmän tekemistä ja mitä vähemmän aikaa, kärjistyy stressi näihin viimeiseen pariin kuukauteen oikein kunnolla.
Kaikki on suhteellista
Tiedän etten ole omien tuntemusteni kanssa yksin. Moni potee valmistumiseen liittyvää stressiä. Päämäärä on niin lähellä mutta silti niin kaukana. Tuntuu jollain tapaa epävarmalle. Stressin aiheet ovat kuitenkin suhteellisia ja pitäisi muistaa lähtökohdat. Muistan miten onnellinen olin kun ylipäätään pääsin opiskelemaan ja miltä tuntui kun ensimmäisen lukukauden jälkeen opintopisteitä oli varmaan 20/240. Vaikka valmistuminen syystä tai toisesta viivästyisi muutaman kuukauden määräajasta, elämän kokonaisuutta ajatellen ei sillä olisi juurikaan mitään merkitystä. Koulutus ei ole kaikille itsestäänselvyys, edes Suomessa vaikka niin suuri osa ihmistä tuntuu ajattelevan. Ei ollut myöskään omalla kohdallani itsestään selvää, eikä mitenkään helppoa lähteä opiskelemaan jotain täysin uutta ja vierasta jo yhden varsin itsenäisen työuran jälkeen. Olen pohjimmaltani kiitollinen tästä loppusuorasta. Ei ollut selvää, että olisin päässyt edes tähän pisteeseen. Nyt koitan pitää vain mielen positiivisena ja reippaana tämän viimeisen rutistuksen ajan.
SEURAA MINUA
INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’
Miten rahoitit opintosi, teitkö töitä samanaikaisesti? ?
Moi. Olen tehnyt sen verran töitä, että pärjään. Kuitenkin niin, että opinnot eivät kärsi.