Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Perusteellinen loppuunpalaminen

Jos ajattelet myönteisesti joka päivä, teet lujasti töitä, pyrit olemaan paras versio itsestäsi, ympäröit itsesi inspiroivilla ihmisillä, etkä ikinä anna periksi, niin ei ole mitään rajoja sille miten perusteellisesti voit palaa loppuun.

Tämä psykologian professori Svend Brinkmannin ja Liisa Uusitalo-Arolan suomentama teksti kiersi somessa runsaasti jo jonkin aikaa sitten. Törmäsitkö tekstiin?

Teen kaikkia edellä mainittuja asioita

Pyrin positiivisuuteen ja myönteiseen ajatteluun. Positiivisuus ja myönteisen ajattelun ajattelun tietoinen löytäminen on selkeästi muuttanut elämäni suuntaa jo reilu kymmenisen vuotta sitten. Olin ollut melko myönteinen omasta mielestäni jo ennen sitä, mutta tuolloin tapahtui elämässäni käänne jolloin aloin tietoisesti kehittämään myönteisyyttä ja positiivisuutta voimavaraksi. Aluksi käytin näitä asioita hiukan mustavalkoisesti ja työnsin  negatiiviset ajatukset ja tunteet lähes kokonaan sivuun. Myöhemmin kantapään kautta opin käsittelemään ja tulkitsemaan myös negatiivisia tunteita, mikä on äärimmäisen tärkeää.

Pidän myös ihmisistä jotka inspiroivat ja tuovat mukanaan hyvää mieltä. Toki heilläkin on huonoja päiviä ja hetkiä, mutta uskoisin lähes kaikkien viihtyvän seurassa joka pääsääntöisesti jättää hyvän mielen, eikä toisinpäin. Usein hyvää mieltä mukanaan tuovat ihmiset ovat myös inspiroivia.

Olen paras versio itsestäni silloin kun voin hyvin. Ei sitä kaada satunnaiset epäonnistumiset tai huonot hetket. Hyvinvointiin vaikuttaa psyykkinen olotila, fyysinen kunto ja tietynlainen balanssi asioiden välillä. Tunne siitä, että hallitsen omaa elämääni ja tiedän kuka olen. Ei se tarkoita, että minun pitäisi olla jatkuvasti huippukunnossa, psyykkisesti parhaassa mahdollisessa terässä ja omata aikaa kaikkeen mikä pitää yllä täydellistä tasapainoa. Näihin mahtuu säröjä, mutta silti voin hyväksyä itseni ja olla paras versio itsestäni. Siihen kuuluu myös epätäydellisyys.

Lyhyesti siis pyrin aina myönteiseen ajatteluun, pidän inspiroivista ihmisistä ja olen myös melko periksiantamaton. Pystyn kuitenkin rentoutumaan ja nauttimaan elämästäni. Näen nämä asiat ennen kaikkea voimavarana. Siksi tiedän, että se on mahdollista.

En pala kuitenkaan loppuun

Tuo lainaus johon tekstissä viittaan ei mielestäni tarkoita sitä, että näin palaa perusteellisesti loppuun. Ymmärrän kyllä mitä asialla ajataan takaa, mutta en näe tarvetta yleistykselle. Toki suorittajalle jatkuva täydellisyydeen pyrkiminen tai tinkimättömyys voi aiheuttaa paineita ja lopulta loppuun palamisen mutta parasta tietysti olisi, että jokainen tunnistaisi omat rajansa. Ja rajat löytyvät etsimällä.  Liika ankaruus, ahneus ja perfektionismi ei ole varmasti hyväksi kenellekään. Oman kokemuksen mukaan elämässä loppuun palavat ne jotka eivät kuuntele kehonsa viestejä, ajattelevat mustavalkoisesti ja unohtavat perheen ja läheisten ihmissuhteiden merkityksen elämässään, näin on käynyt myös kerran itselleni. Usein loppuun palaminen on myös ulkopuolisten asioiden kasaaantumista ja ikäänkuin huonoa tuuria, jota usein pessimistinen negatiivinen ajattelu saattavat vain pahentaa. Loppuun voi palaa kuka tahansa, mutta oma hyvä itsentuntemus voi ehkäistä asiaa.

Olemalla paras versio itsestään tarkoittaa mielestäni, että huolehtii itsestään sekä fyysisesti, että psyykkisesti ja opettelee tuntemaan itsensä niin perusteellisesti, että tunnistaa omat rajansa.

Mitä ajatuksia kyseinen lainaus herätti sinussa?

Lue myös:

HILJAISUUTENI PÄÄTTYY

 Musta sydän Apple TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA Musta sydän Apple

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’BLOGIT.FI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.