Vuosikymmenen lopun tajunnanvirtaa – Hello 2020

Huh, aikamoinen vuosikymmen ollut. Nyt kun aloin miettimään kymmenen vuotta sitten juuri edellisen vuoden joulukuussa sääriluuni oli katkennut kokonaan. Uuden vuoden aattona huristeltiin taksilla ulos syömään ja vietettiin Kumman Kaa maratonia -hyvän ystävän kanssa. Siitä sitten kuitenkin kampesin itseni aika nopeasti ylös ja kisasin ensimmäisissä bodyfitness -kisoissani syksyllä 2010. Ne kisat menivät vielä hyvin. Kukaan ei voinut uskoa, että olin todella katkaissut jalkani alle vuosi sitten. Kaaduin, nousin ja voitin itseni. Yrittäjänä kuntoutuminen nopeasti oli oikeastaan välttämätöntä, olin töissä kuuden viikon jälkeen tapahtuneesta. 

Nyt sitten, kymmenen vuotta siitä olen tullut kotiin neljäntoista tunnin työpäivän jälkeen ja kuuntelen rakettien pauketta rakkaan kissani kanssa, joka täyttää seuraavaksi 13-vuotta. Silloin kymmenen vuotta sitten, hänkin oli vasta kolme vuotias. Ikä ei näy hänessä, minussa se taitaa näkyä? Silti persoona ei muutu, vähän ehkä rauhoittuu mutta unelmat ovat edelleen suuria ja yksi niistä on ihan kohta käsillä.  Saatoin työmatkalla  yhden ratikaan sammuneen teinin kotiin, muistin siinä hetkessä minkälaista oli olla teini. Yli kolmekymppisenä, lähes nelikymppisenä olo tuntui teininä niin kaukaiselta, mutta ei se kaukana ollutkaan. Niin ne vuodet vaan meni ja varsinkin viimeinen vuosikymmen hurjan nopeasti. 

Vuosikymmenen aikana tapahtui paljon, on tullut vaihdettua kaupunkia, myytyä koti ja laitettu yritys pakettiin. Opiskeltu useampikin uusi ammatti, suuria muutoksia mutta toisaalta siitä varmasti pidänkin.

Mikä auttaa jaksamaan?

Mutta on tullut myös epäonnistuttua, on tullut mokattua useamman kerran oikein kunnolla. Ihan pelkästään epäonnistuttua, mutta myös jätetty elämän mahdollisuuksia käyttämättä. Se on elämää. Minua kuitenkin kantaa se, että aina olen jaksanut nousta pohjamudista polvet ruvella ja alkaa hommiin. Se kun useamman kerran epäonnistuu ja siitä selviää, nostaa se itsetuntoa niin, että alkaa luottaa siihen että elämä kantaa. Kuitenkin pahin moka on se, että olen ollut vääränlaisissa ihmissuhteissa niin etten ole saanut luotua itselleni perhettä. Toisaalta, voiko siihen aina itse vaikuttaa ketä kohtaa? Osittain kyllä mutta osa on kohtaloa, ainakin uskon niin. Sitäpaitsi en ole menettänyt toivoani, elämäähän on vielä jäljellä. Oikeastaan ne parhaat vuodet. Kannattaa säilyttää rohkeus ja avoimuus mutta tiedostaa valintojen seuraukset. Ihminen epäonnistuu vasta sitten, kun lakkaa yrittämästä ja ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan.

Aina ei ole ruusuista

Oma mielenmaisema ei myöskään ole aina pelkästään ruusuja. Siihenkin olen oppinut, että aina ei voi olla mukavaa. Välillä on ihan paskaa ja se kuuluu elämään. Pitää vaan luottaa, luottaa siihen että se elämä vaan kantaa. Puhua ja olla avoin. Oma itsensä on pakko saada olla. Jos joutuu rajoittamaan itseään liikaa räjähtää. 

Materia ei oikeastaan ole niin merkityksellistä, mutta kuitenkin on. Pitää saada ja pystyä elämään oman näköistä elämää. Rahaa kuitenkin tulee ja menee. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Pitää luoda itselle niitä rutiineja joilla selviää. Jotka toimii itselle ja oppia virheistä, jos ei ensimmäisellä niin mielellään toisella kerralla. 

Kuitenkaan ilman toista ihmistä ei voi elää. Olen huomannut, että kannattaa auttaa ja tsempata muita. Koska silloin kun sä annat, myös ihan varmasti saat. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja se on totuus, olemme riippuvaisia toisistamme. Ei jäädä yksin vaan annetaan toisellemme ja otetaan vastaan. Hyvää uutta vuotta 2020. 

Kuvat / Yasmina Godden

 TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS SOMESSA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’