Mietin miten pukisin tämän parhaiten sanoiksi. Laihduttaminen on jatkuvasti esillä joka paikassa, varsinkin taas kevään tullessa. Olen itsekin laihduttanut elämäni aikana lukuisia kertoja, mutta pitkän tien tuloksena olen tullut siihen tulokseen, että laihduttaminen usein saattaa jopa lihottaa. Monelle on varmasti tuttua se, että mitä enemmän ruokavaliota tarkkailee paino pysyy samana tai ei ainakaan putoa. Joskus paino putoaa reilusti mutta saattaa tulla korkojen kanssa takaisin ja koostumus on entistä rasvaisempi. Kuulostaako tutulta? On myös paljon onnistuneita painonpudotuksia, en sano sitä. Tässä postauksessa haluan kuitenkin nostaa esille sitä puolta, mikä tuntuu olevan hirvittävän yleistä. Laihduttaminen ajaa ihmisen epätasapainoiseen tilaan mikä ei tue hyvinvointia.

Laihduttaminen vaatii kärsivällisyyttä

Laihduttamiselle on usein perusteltuja hyviä syitä, kuten tyypin 2 diabetes, uniapnea, närästys ja sydänsairaudet. Jos ylipainoa on paljon laihduttaessa liikkuminen helpottuu  ja yleinen olotila paranee. En missään nimessä sano, ettei laihtuminen olisi tällöin järkevää ja siihen pyrkiminen perusteltua. Teoriassa laihtuminen on helppoa, senkun syö vähemmän kuin kuluttaa. Käytännössä laihdutus kuitenkin saattaa olla hyvin haasteellista ja se voi viedä paljon laihduttajan voimavaroja. Liian suuri energiavaje voi aiheuttaa mielitekoja ja rajoitetusta ruokavaliosta lipsumista mikä taas saattaa johtaa herkuttelun ja ”paastoamisen” kierteeseen. Siksi laihduttamisessa kehotetaan yleisesti etenemään pienellä energiavajeella ja pitämään tahti noin -puolikiloa viikossa. Tämä yhdistettynä pitkäjänteisyyteen on varmasti paras tapa  laihduttaa.

Valitettavasti laihdutuskuurin jälkeen suurin osa ihmisistä painaa enemmän kuin ennen laihduttamista ja lähtöpainossa pysyminen on  vaikeampaa kuin ennen. Laihduttaessa kannattaa miettiä, että pystytkö jatkamaan samalla tavalla loppuelämäsi. Jos et,  kannattaa miettiä asiaan sellainen keino miten voit kuvitella eläväsi aina. Harva haluaa esimerkiksi punnita ruokiaan koko loppuelämän ajan tai syödä vaikkapa pussikeittoja. Mitä haastavampi ja rajumpi laihdutuskeino on, sitä vaikeampaa on löytää tasapaino laihdutuksen jälkeen.

Suhde ruokaan etusijalla

Terve, mutkaton ja helppo suhde ruokaan on ensiarvoisen tärkeä. Hyvinvointilaihdutuksessa kieltolistojen teko ei ole suositeltavaa. Huomaan itse sen, että mitä rennommin suhtaudun ruokaan sen helpompaa syöminen minulle on. Mitä vähemmän kiellän asioita itseltäni, sen parempia valintoja teen ja sitä vähemmän syön mitään ylimääräistä. Kun olen rajoittanut ruokavaliota, välillä hyvinkin rankasti olen saattanut ajatella ruokaa lähes taukoamatta ja odottanut vain seuraavaa ateriaa jolloin mielitekoja on tullut. Uskon, että jokainen voi löytää oman hyvän tavan toteuttaa ravitsemusta. Sillä tavalla, että se tukee terveyttä ja hyvinvointia ilman suunnatonta stressiä. Jos laihduttaminen hallitsee elämää kannattaa siitä hankkiutua eroon ja pyrkiä löytämään ennenkaikkea stressitön suhde ruokaan. Näin keho pääsee tasapainoon ja oma hyvänolon paino alkaa  pikkuhiljaa löytymään.

 SEURAA MINUA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Nelivuotinen taipaleeni on loppusuoralla. Opiskelen viimeistä kevättä Diakonia-ammattikorkeakoulussa sairaanhoitaja-diakonissaksi. Koulutukseen kuuluu normaalin sairaanhoitajan pätevyyden lisäksi diakonissan opinnot jotka vievät aikaa noin puoli vuotta sairaanhoitaja tutkinnon päälle. Lisäksi olen suorittanut opintojen sisällä myös lähetyssihteerin tutkinnon. Opintopisteitä on kasassa tällä hetkellä 225/240. Vielä puuttuu pari tenttiä, viimeinen kurssi ja opinnäytetyö, joka alkaa onneksi olla jo melko valmis. Tarkoitukseni on valmistua toukokuun lopussa määräajassa ja saada opinnot niin hyvin valmiiksi, että ehtisin vielä ennen valmistumista pienelle happihyppelylle Sansibarille  ja Tansaniaan.  Lentoliput on jo varattu, joten aikaa hukattavaksi ei olisi.

Loppusuora on pahin

Muistan kun aloitin opiskelun niin valmistuminen tuntui todella kaukaiselta. Opintoja oli vaikea hahmottaa kokonaisuutena, eikä suuria paineita oikeastaan ollut. Käytiin kurssi kerrallaan koulua, eikä paljon murehdittu tulevista. Aika on kuitenkin mennyt nopeasti, kuin siivillä. Olen oppinut paljon uutta ja mielenkiintoista ihmisestä, terveydestä, sairauksista, hyvinvoinnista ja hengellisyydestä. Olen oppinut paljon myös lisää itsestäni, opintoihin on kuulunut paljon reflektiota omaan elämään liittyen ja näin on tullut käytyä läpi omaa elämänkaarta yksityiskohtaisesti.  Opiskelu on opettanut lisää kärsivällisyyttä ja erilaista paineensietoa, mitä olen aiemmin kokenut.  Kaikki kahdeksan harjoittelua, joihin on käytetty yhteensä  46 viikkoa, 68 opintopistettä, 235 päivää ja noin 1800 tuntia ovat  kaikki olleet onnistuneita ja opettavaisia. Olen pystynyt melko hyvin pysymään stressittömänä koko opiskelun ajan, mitä nyt parit lääkelaskutentit sun muut ovat tuottaneet päänvaivaa. lol. (Ne tietää, ketkä tietää.)  Aluksi meni varmaan vuosi, että oppi ylipäätään opiskelemaan pitkän taon jälkeen. Ensimmäisen parin opiskeluvuoden aikana ollut erittäin epävakaa parisuhde toi omat haasteensa keskittymiseen. Kuitenkin se kun puuttuu vain vähän opintopisteitä tuntuu kaikista painavimmalta. Tuntuu siltä, että mitä vähemmän tekemistä ja mitä vähemmän aikaa, kärjistyy  stressi näihin viimeiseen pariin kuukauteen oikein kunnolla.

Kaikki on suhteellista

Tiedän etten ole omien tuntemusteni kanssa yksin. Moni potee valmistumiseen liittyvää stressiä. Päämäärä on niin lähellä mutta silti niin kaukana. Tuntuu jollain tapaa epävarmalle. Stressin aiheet ovat kuitenkin suhteellisia ja pitäisi muistaa lähtökohdat. Muistan miten onnellinen olin kun ylipäätään pääsin opiskelemaan ja miltä tuntui kun ensimmäisen lukukauden jälkeen opintopisteitä oli varmaan 20/240. Vaikka valmistuminen syystä tai toisesta viivästyisi muutaman kuukauden määräajasta,  elämän kokonaisuutta ajatellen ei sillä olisi juurikaan mitään merkitystä. Koulutus ei ole kaikille itsestäänselvyys, edes Suomessa vaikka niin suuri osa ihmistä tuntuu ajattelevan. Ei ollut myöskään omalla kohdallani itsestään selvää, eikä mitenkään helppoa lähteä opiskelemaan jotain täysin uutta ja vierasta jo yhden varsin itsenäisen työuran jälkeen. Olen pohjimmaltani kiitollinen tästä loppusuorasta. Ei ollut  selvää, että olisin päässyt edes tähän pisteeseen. Nyt koitan pitää vain mielen positiivisena ja reippaana tämän viimeisen rutistuksen ajan.

 SEURAA MINUA 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’