Hae
Tyttö Sinä Olet Vahva

Miksi pilaisin oman elämäni toisen virheiden vuoksi

Olen saanut paljon viestejä liittyen edelliseen postaukseen Miltä tuntuu elää patologisen valehtelijan kanssa, hurjasti tsemppi viestejä ja kertomuksia siitä kuinka ollaan koettu samaa myös täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Olen todella kiitollinen näistä kaikista viesteistä. Moni kertoo huonojen kokemusten jättäneen arvet koko loppuelämäksi ja että on edelleen vaikeaa jatkaa elämää. Ymmärrän sen täysin, mutta ovatko nuo kusettajat ja huijarit ansainneet sen? Eivät todellakaan ole, mitä vähemmän ajatusta heille suodaan sen parempi. Pitää olla tyytyväinen siihen että on itse toiminut oikein, ja yrittänyt auttaa ja antaa anteeksi sille epärehelliselle osapuolella, antanut monia mahdollisuuksia ihmiselle joka ei niitä ole osannut käyttää. Asiat on käsiteltävä ja itse saan valtavasti voimaa siitä että puhun avoimesti siitä kaikesta mitä tähän liittyi. Kuitenkaan en aio vatulehtia tätä määrääni enempää, eikä tämä varmasti tule olemaan enää mikään yleinen puheenaihe ystävä piirissä kesän tullen. Elämässä on sitäpaitsi selvitty pahemmistakin jutuista kuin petollisista kusipäistä.

Ystäväni kommentoikin minulle että tulen jatkamaan elämää samana päivänä,  enkä jää märehtimään vuosiksi sitä et joku on ollut sairas tai kusipää. Näin on ja olen onnekas että pääsin moisesta huijarista eroon, jatkoin todellakin elämää heti enkä ole jättänyt enkä jätä mitään tekemättä siksi että olenhan minä raasu nyt joutunut tälläisen katalan kelmin huijaamaksi. Elämänlaatu paranee takuu varmasti muutenkin , kun tuollainen energia syöppö väistyy takavasemmalle ja tulevat ihmissuhteet voi rauhassa perustaa rehellisyydelle, luottamuksella ja kunnioitukselle  mikä on jokaisen parisuhteen tärkein pohja. Ilman noita asioita ei onnistu mikään. Tuo henkilö josta pääsin eroon  oli myös työmaa 24h vuorokaudessa ja hänen asioitaan sai kyllä hoitaa omienkin edestä, joten jo ihan ajallisestikin elämä helpottuu. Hoiva vietin kun omaan tämä kusettaja onnistuikin jonkun aikaa hyödyntämään tätä palvelua, kunnes asia sai päätöksen.

Eniten tässä kaikessa säälittää yksi monista osapuolista joka oli katsellut tuota samaa kusetusta kokonaisen 17-vuoden ajan ja meininki on ollut samanlaista koko ajan.  Toivon todella että hänellä on voimaa ja itsekunnioitusta pitää päätöksensä ja pysyä irti tuosta epärehellisestä ihmisestä ja alkaa rakentaa omaa elämää ja naiseuttaan täysin uudestaan puhtaalta pöydältä.

Onhan näitä ”Auervaaroja” ollut aina, ja on saatu lukea ties minkälaisista huijareista, joilla on saattanut olla jopa perhe kahdessa eri paikassa ja on sitten sujuvasti reissattu keikkatyön varjolla perheestä toiseen. Tästä opetuksena, pidetään silmät auki ja eikä uskota heti kaikkea mitä meille sanotaan. Kyynisty en koskaan, mutta jos joku asia vaikuttaa liian hyvälle, niin  tarkistan varmasti taustat ensin ennen kuin ryhdyn mihinkään sen vakavampaan. Pidetään mieli positiivisena.

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Snapchat: vahvatytto

 

 

 

Miltä tuntuu elää patologisen valehtelijan kanssa

Patologinen valehtelu ei ole varsinaisesti  sairaus. Se liitetään usein muihin mielenterveyden ongelmiin oireena, kuten persoonallisuushäiriöihin. Ehkä harvinainen ilmiö,  mutta valitettavasti kuitenkin heitä valehtelijoita liikkuu meidän joukossamme. Me emme ulospäin voi heti muutaman tapaamisen jälkeen tietää puhuuko henkilö totta vai ei.

Valehtelija valehtelee niin paljon ja hyvin, että uskoo itsekin omat sanansa. Näin hän pystyy eläytymään hetkeen jossa valehtelee esimerkiksi menneisyydestään hyvin aidosti. Tällainen henkilö sanoo mitä tahansa, jotta saa oman tahtonsa läpi. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. He eivät välitä myöskään siitä mitä muut heistä ajattelevat tai mitä sitten jos valheesta jäädäänkin kiinni? Kun valheesta jäädään kiinni, keksitään uusia valheita vanhojen peittämiseksi. Totuuden myöntäminen on hyvin harvinaista ja tapahtuu vain äärimmäisissä tilanteissa. Silloinkaan henkilö ei pysty keskustelemaan aiheesta, vaan lakaisee sen maton alle. Virheitä ei siis  voida sanoa ääneen, eikä myöskään myöntää.

Tällaisessa valehtelijassa on  sosiopaattisia ja  psykopaattisia piirteitä eikä hän osaa asettua toisen ihmisen asemaan ollenkaan. Hän ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Hän saattaa myös perustella valheitaan jäädessään kiinni,  että hänen pakko ollut toimia näin etteivät muut loukkaantuisi.Patologinen valehteluTunnista patologinen valehtelu

Olen törmännyt patologisen valehtelijan kanssa seuraaviin piirteisiin:

  • Käyttää paljon henkistä väkivaltaa ja manipuloi.
  • Pettää jatkuvasti, eikä ymmärrä aiheuttamaansa tuskaa. Hän todistelee, että hänet on vain ajatettu tilanteeseen vaikka toiminta olisi jatkuvaa ja täysin suunniteltua.
  • HÄN ON TÄYSIN EPÄLUOTETTAVA HENKILÖ KAIKISSA ASIOISSA.
  • Hän yrittää tehdä suhteen toisesta osapuolesta ”mielipuolen” omalla käytöksellään ja kääntää syyn toisen päälle ja haukkuu tätä. Hyökkäys on paras puolustus periaatteella.
  • Osaa esittää muiden seurassa täydellistä seuramiestä ja saa ihmiset ihastumaan itseensä.
  • Käyttää valtaa ihmissuhteissa ja uskoo olevansa aina oikeassa.
  • Epäilee toisista niitä asioita joita itse tekee (kuten pettäminen).
  • On erittäin hyvä ja uskottava esittämään rakkauden ja välittämisen tunteita.
  • Ei näe itsessään mitään vikaa, eikä voi ottaa vastaan ehdotuksia esimerkiksi hoitoon menosta.
  • On hyvä tasan niin kauan kun saa anteeksi käytöksen ja siitä ehkä parhaassa tapauksessa pari viikkoa yli. Sen jälkeen sama ralli petosten alkaa alusta.
  • Erittäin hyvä manipuloimaan ihmisiä ja uskottelemaan että nyt onkin muuttunut.
  • Voi elää kaksois- tai kolmois elämää ihan muitta mutkitta, on niin taitava että pystyy asumaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.
  • Jatkuva valehtelu aiheuttaa ärtymystä ja kun häntä epäillään jostakin raivokohtaus kohdistuu epäilijään.
  • Käyttää väsytystaktiikkaa. Jankuttaa ja jankuttaa valheiden oikeellisuutta niin kauan, että toinen osapuoli on ihan loppu ja antaa vahingossa anteeksi vaikka valhe on ihan selkeä. Vain siksi, että on niin poikki eikä jaksa enää vastustella.

Patologinen valehtelu

Nämä piirteet ovat hyvin narsistisia, mutta patologinen valehtelija ei kuitenkaan ole välttämättä  narsisti vaikka nämä piirteet siihen liittyvät.

Tällainen ihminen on ollut elämässäni pari vuotta ja on vienyt paljon. Kun totuus alkoi paljastua mihinkään ei enää voinut luottaa. Valheita tuli isoista asioista joista hän pelkäsi jäävänsä kiinni, mutta myös pienemmistä arkisista asioista joista ei olisi edes tarvinnut valehdella. Pitkään kuitenkin uskoin että tämä ihminen voisi muuttua, mutta loppua kohti toiminta vain paheni entisestään ja valheiden verkko vain suureni.

Moni kakku päältä kaunis – patologinen valehtelu

tuon postauksen aikoihin olin jo vahvasti jäljillä mutta vielä kerran minut saatiin manipuloitua takaisin ”kaikki muuttuu” -lupauksilla ja voin sanoa, että siitä se alamäki vasta kunnolla alkoikin.

Neuvoni siis jos ikinä törmäät tällaiseen tyyppiin on:  Pysy kaukana. Jos henkilöllä on kova halu parantua ja hakeutua esimerkiksi terapiaan työstämään  ongelmiaan toivoa voi olla. Silloinkin kannattaa olla varovainen koska, tällainen henkilö valehtelee helposti myös terapeutille ja hoito on mahdotonta.

Omasta elämästäni hän vei valtavan paljon energiaa ja söi itseluottamustani. Oma elämäni ikäänkuin jäi sivuun, toisen viedessä kaiken energian valheillaan. Onneksi olen kuitenkin olen pystynyt säilyttämään minulle tärkeät perusasiat aina, enkä ole antanut tuon valheellisen henkilön  pilata kaikkea. Olen aina tiennyt myös omanarvontuntoni ja tiesin myös etten ansaitse tuollaista käytöstä pätkääkään. Jotenkin tämän henkilö pystyi sillä pienellä hyvällä ja hauskuudella pitämään minut itsellään näinkin kauan. Kuten aiemmin mainitsin tämä henkilö oli erityisen hyvä esittämään rakkauden ja välittämisen tunteita ja oli oikein hyvä seuramies. Harmi vain että mikään ei ollut todellista. Nyt tuntuu kuin olisinkin herännyt jostakin unesta. Tämä henkilö ei ollut todellinen, hän oli vain pelkkä illuusio.

Toivon todella ettette joudu koskaan kohtaamaan tai vahingossakaan päästä lähellenne patologista valehtelijaa.

Patologinen valehtelu

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto